Orange luopui Nokia N97 ministä

8
Matti Robinson

Orange luopui Nokia N97 ministä
Maailman viidenneksi suurin mobiilioperaattori Orange on kertonut tiputtavansa Nokia N97 mini -älypuhelimen pois myynnistä, kertoo Mobile Today. Asia ei varmasti miellytä Nokiaa, joka kohtasi samanlaisia ongelmia myös edeltävällä N97-mallilla.

Orange ei ole vahvistanut syytä luopumiselle, mutta sivuston lähteiden mukaan kyseessä voisi hyvin olla suuri palautusprosentti. Lähde ei osannut kertonut mitään tiettyä syytä palautuksiin. Orangen tiedottaja ilmoitti, että yritys jatkaa yhteistyötä Nokian kanssa tulevaisuudessakin.

Vastaavia ongelmia on myös Sony Ericssonilla. Toinen monikansallinen teleoperaattori Vodafone ei aiemmista tiedoista poiketen otakaan tällä viikolla kauppoihin saapunutta Sony Ericsson X2:ta myyntiin. Kyseessä on jälleen yksi isku vaikeuksissa rämpivälle kännykkävalmistajalle. Viime kuussa Carphone Warehouse lopetti Sony Ericsson Sation myynnin ohjelmistoon liittyvien ongelmien takia. Vodafonen mukaan X2:n myöhästyminen aiheutti suunnitelmien muutoksen.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (8)

anttiheikki
anttiheikki

1

Vaihdoin oman N97 viimekuussa N97miniin enkä ole havainnut minkäänlaista ongelmaa. Facebook, ovi maili, gmaili, opera mobile ja esim real player tai mp3 toimivat kaikki erinomaisesti. En ole yrittänytkÄän ottaa Vodafonen avauslogoa ja tervehdystä pois vaikka tiedän että senkin voisi tehdä. Orangella taitaa olla joku muu syy!

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

2

Nokia on juuri ottanut vanhan asemansa takaisin näillä N900 ja N97mini huippumalleilla jne ja hyvin ne on skulannut. Varmasti orangella joku muu syy tuskin ainakaan Nokiasta johtuu. Tyhmää vaan Nokian mainetta laskea jos orange omasta syystä jättää mallin pois..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

3

Itse asiassa se aikaisempi n97 huhu oli huuhaata, vodaphone asemoi n97 minin markkinoille tullessa n97 maxin yrityskäyttäjille ja n97 minin kuluttajapuolelle. Sitten joku sai päähänsä laittaa huhun liikkeelle että Vodaphone olisi vetänyt n97:n markkinoilta.

Sieltä business puolelta se löytyy edelleen: http://www.vodafonebusinessshop.co.uk/De...a-N97-3095.html

Mutta hei, mitäpä näiden huhujen todenperäisyyden seuraamisesta... Joku joskus sanoi netissä jotain niin tottahan sen on oltava.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

4

Se kirjoitetaan kylläkin Vodafone.

Tässä on varmaankin yksinkertaisesti syynä se, että ko. puhelin ei myy tarpeeksi hyvin.

Vastaa
Ibanez90
Ibanez90

5

@3

Ei tietenkään kaikki huhut ole totta. Aattelin vaan että sentään puhelinvertailu.comissa uutiset tarkastetaan tai laitetaan otsikkoon huhu :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikko (vahvistamaton)

6

Orangen kaupassa n97 mini roikkuu näköjään vieläkin saatavilla. Hieno saavutus kännykältä josta on "luovuttu".

Alkuperäisessä artikkelissa viitataan "industry source"en, tuollaiset voivat olla ihan mitä tahansa. Tää kännyköiden ympärillä käytävä julkisuuspeli on muuttunut aika rumaksi parin viime vuoden aikana. Eräällä suht suomalaisella yrityksellä on pelin uusien sääntöjen kanssa vielä opettelemista. Samoin suomalaisilla jotka melko sinisilmäisesti uskovat ihan mitä netissä sattu lukemaan. Ja nokian ollessa se suomalaisille kiinnostavin yritys, myös raportoi kaikki hassutkin risahdukset.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
taalanen (vahvistamaton)

7

Orangen kaupassa n97 mini roikkuu näköjään vieläkin saatavilla. Hieno saavutus kännykältä josta on "luovuttu".

Out of stock näyttäs lukevan minin kohdalla.. lieneekö oikeesti loppu vai ovatko loppettaneet sitte myynnin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tyytymätön (vahvistamaton)

8

"sivuston lähteiden mukaan kyseessä voisi hyvin olla suuri palautusprosentti."
Ton kyllä ymmärtäisin. Monesti on houkuttanut omakin nokia n97 mini viedä takaisin liikkeeseen. Viimeisten 167 käyttöpäivän aikana se on pitänyt käynnistää uudelleen 64 kertaa kun on jäänyt niin pahasti jumiin aina. (Kyllä, olen laskenut ne kaikki.)
Huono softa, tehoton prossu. Jos muut puhelimet yhtään tätä muistuttavat niin ei ihme että nokialla menee alamäkeä nykyään.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.