Videolla: Nokian Vanjoki kertoo uudesta Symbianista ja MeeGosta

14
Matti Robinson

Videolla: Nokian Vanjoki kertoo uudesta Symbianista ja MeeGosta
Mobile World Congressissa All About Symbianin ja Mobile Industry Reviewin haastattelussa ollut Anssi Vanjoki kertoo videosarjan toisessa osassa tulevista Symbian-ja MeeGo-käyttöjärjestelmistä. Samalla Vanjoelta kysytään suhtautumista liukukantisiin puhelimiin ja niiden tulevaisuuteen. Videosarjan ensimmäinen osa käsitteli Nokia N97 -puhelinta sekä Symbian^1-käyttöjärjestelmää. Ensimmäisen osan voit katsoa aiemmasta uutisesta.

Vanjoki kertoo videolla, että Symbianin siirryttyä oman säätiön alle, siitä tulee entistä avoimempi. Nokia ei siis ole ohjaamassa alustaa, vaan ainoastaan osallistumassa sen kehitykseen. Sama koskee myös Maemon ja Moblinin yhdistämää MeeGoa. Symbian muuttuu uusien julkaisujen myötä yhtenäisemmäksi, jolloin vältytään malliperhekohtaisilta julkaisuilta ja alustan pirstaloitumiselta.



Vanjoki kertoi myös, ettei hän henkilökohtaisesti usko Nokia N95:n muotoisten puhelinten tulevaisuuteen. Tulevaisuuden älypuhelimet ovat kosketusnäytöllä varustettuja puhelimia, joissa fyysinen näppäimistö on tietokoneista tuttu QWERTY.

Vanjoki painottaa haastattelussa Qt- ja Web Runtime -kehitysympäristöjä. Niiden avulla kehittäjät tavoittavat huomattavasti helpommin sekä MeeGon että Symbianin käyttäjät. Tärkeintä tässä kaikessa on Vanjoen mukaan se, että alustat ovat täysin avoimia.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (14)

Vlaadi
Vlaadi

1

Täytyy kyllä sanoa, että vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja hyvältä peliliikkeeltä Nokialta. Symbiani avoimeksi Qt-ympäristöllä, se lyödään todennäköisesti vähän tommoisiin tavallisempiin älypuhelimiin ja sitten Meego tulee olemaan se perinteisen puhelimen/taskutietokoneen rajoja rikkova laite. Eli hyvältä vaikuttaa näin suunnitelmana, toivottavasti toteutus on kans laadukasta. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake (vahvistamaton)

2

Oon toki nähnyt tuon jaon Symbian halpoihin ja Maemo/MeeGO kalliimppiin laitteisiin, mutt mistä se tulee? Ei Nokia ainakaan mun huomioni mukaan oo noin ilmaissut. Ettei vaan olis Maemo-hippien toiveikkaista päiväunista syntynyt tulkinta.
Katsii huomata, että Nokia hankki Qt:n kaiketi lähinnä Sympparia varten - toki samalla siitä hyötyy myös Maemo ja kenties myös MeeGO, joka on x86-laitteisiin suuntautuva, vaikka siinä on myös Arm-tuki mukana.

Siksi minä oon alkanu 'uskossani' taipumaan ajatukseen, ett nyt varsinkin MeeGO suuntaa kohti kännyä hiukka isompiin 'uuslaitteisiin' ja Symbian jää puhelimiin - mutt myös niihin älykköluureihin.
Kyllähän niitä nyt todennäköisesti Nokiakin työntää tänä vuonna ulos enempi kuin yhden Maemon (MeeGO:n) verran... niinkuin on toistuvasti kertonut ...vain yksi koko tänä vuonna...

Vastaa
Mahteri
Mahteri

3

@2

"Oon toki nähnyt tuon jaon Symbian halpoihin ja Maemo/MeeGO kalliimppiin laitteisiin, mutt mistä se tulee? Ei Nokia ainakaan mun huomioni mukaan oo noin ilmaissut..."

"...Siksi minä oon alkanu 'uskossani' taipumaan ajatukseen, ett nyt varsinkin MeeGO suuntaa kohti kännyä hiukka isompiin 'uuslaitteisiin' ja Symbian jää puhelimiin - mutt myös niihin älykköluureihin"

Ainakin Kallasvuon puheet tulosjulkistuksen jälkeen viittaavat siihen, että n-sarjan laitteissa tulee Maemo/MeeGO esiintymään:

"Kallasvuon mukaan N-sarjaa ei ole kuitenkaan hylätty, ja sen tilaan on kiinnitetty huomiota. Sarjan pelastajaa Nokia toivoo puhelimista, jotka käyttävät Linux-pohjaista Maemo-mobiilialustaa"

http://www.digitoday.fi/mobiili/2010/01/...jaa/20101405/66

Vastaa
pepep
pepep

4

"Vanjoki kertoi myös, ettei hän henkilökohtaisesti usko Nokia N95:n muotoisten puhelinten tulevaisuuteen. Tulevaisuuden älypuhelimet ovat kosketusnäytöllä varustettuja puhelimia, joissa fyysinen näppäimistö on tietokoneista tuttu QWERTY".

tämä sama "tollo" sanoi n. 3 vuotta sitten, ettei hän usko kosketusnäyttöjen tulevaisuuteen!!!
nokia uskoi asian ja tässä sitä ollaan... noin pari vuotta muiden valmistajien kosketusnäyttöjä jäljessä.

älä hyvä "tollo" jaa niitä mielipiteitäsi julkisesti... valitettavasti sanomasi yhdistetään nokiaan.

t. osakkeenomistaja

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

5

@2
Jaa niin, että Nokia toi Maemon muuten vaan puhelimiin (N900) ja totesi sen olleen suositumpi kuin uskalsivat edes toivoa ja sitten jättäisi asian sikseen ja siirtäisi alustan johonkin tablet/booklet värkkeihin? En usko.

Voi olla, että Maemp/MeeGo laitteita ei tule tänäkään vuonna montaa. Kahdesta huhuttiin aikasemmin (yks Maemo 5 ja yks Maemo 6 kone). Nyt en itse muista mikä on viimesin "virallinen" tieto mallien määristä. Tosin Nokia on menossa suuntaan vähemmän on parempi, joten yksi lippulaiva-MeeGo on ihan tarpeeksi tänä vuonna.

#2
"Oon toki nähnyt tuon jaon Symbian halpoihin ja Maemo/MeeGO kalliimppiin laitteisiin, mutt mistä se tulee? Ei Nokia ainakaan mun huomioni mukaan oo noin ilmaissut. Ettei vaan olis Maemo-hippien toiveikkaista päiväunista syntynyt tulkinta. "

Symbian^3:sen tuominen uuteen perusluurisarjaan (C-sarja) kertoo jo siitä, että Symbiania laajennetaan alaspäin. Joten ei ole kauheen vaikea skenaario, että uusi MeeGo alusta ottaisi kenties enemmän tilaa malliston toisesta päästä. Eihän se sitä kuitenkaan tarkoita etteikö sielä olisi tilaa myös Symbian huippumallille.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

6

Paikkaus... Onkos C-sarjassa vielä Symbian^3:sta? Sekotin pääni jotenkin ainakin C5:sen osalta.... Mut enivei, C5:ssakin on kuitenkin S60 Symbbari, joten sikäli samat puheet.. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

7

5@
> Symbian^3:sen tuominen uuteen perusluurisarjaan (C-sarja) kertoo
> jo siitä, että Symbiania laajennetaan alaspäin.

Symbian on kustannustehokas, joten sitä voidaan laittaa edullisiin puhelimiin.

> Joten ei ole kauheen vaikea skenaario, että uusi MeeGo alusta
> ottaisi kenties enemmän tilaa malliston toisesta päästä.

Totta, sitä tuskin pystytään tungemaan edullisiin laitteisiin vielä aikoihin.

> Eihän se sitä kuitenkaan tarkoita etteikö sielä olisi tilaa myös
> Symbian huippumallille.

Totta, Symbian on vahva vaihtoehto myös hinnakkaammissa laitteissa, hintaetua se sielläkin tarjoaa. ja mahdollistaa myös sellaisia hinnakkaita laitteita joita Meegolla ehkä vaikeampi toteuttaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

8

@ 5

Kyllä noita MeeGoja tule jo läjäpäin tänävuonna ne vain ei ole Nokiaa eivätkä varsinaisia puhelimia. Kyseessähän on täysin avoin käytöjärjestelmä puhelinta myöden.

Huhujen mukaan laiteita on tulossa jopa 16 erilaista eri valmistajilta. Ensimmäinen aika pian LG:ltä.

Ja ei kaikki tule näyttämään kuvan videon mallin mukasilta.


http://www.engadget.com/2010/02/26/lg-gw...-for-cameras-a/

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

10

@8
Jep, puhuin Nokian MeeGo laitteista, mutta hyvä lisäys, että niitä tosiaan tulee muiltakin valmistajilta.

Sitä en tiennyt, että LG:n MeeGo laite on vissiin alunperin tehty Moblinille...
Mutta eikös se niin mennyt, että vaikka Maemo ja Moblin yhdisty MeeGoks, niin Nokian MeeGot tulee näyttään Maemolta ja muiden joltain muulta? Kärjistäen siis. Eli mä oon ymmärtänyt, että MeeGon ydin on Moblinista ja sen päälle tulee UI ja Nokian tapauksessa se on tietenkin Maemosta, muilla ehkä jotain muuta...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

11

>Mutta eikös se niin mennyt, että vaikka Maemo ja Moblin yhdisty
>MeeGoks, niin Nokian MeeGot tulee näyttään Maemolta ja muiden
>joltain muulta?

Nokia ilmoitti että Maemo 6 on nyt nimetty MeeGo:ksi ja kyse enemmän nimen muutoksesta kuin Moblinista.


Intel-Moblin puoleta ilmemisesti sama kuvio, eli seuraava Moblin on nimetty MeeGoksi,

Kerkiääkö ensimmäisiin Moblin-MeeGo:oon QT sun muut Maemo linjan kamat, tai onko muilla valmistajilla putkessa tuotteita jossa Maemosta periytyvä mobiili/puohelin puolen jutut ?

Eli puheiden välistä vaikuttaisi siltä että seuraavalla kierroksella ovat sitten lähempänä toisiaan. X86 puolella tietenkin rautaa lähellä oleva Moblinista ja ARM puolella Maemosta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Joo (vahvistamaton)

12

@ 10

Joo siitä LG:stä puhuttiin alkuun Moblinina mutta eihän muusta voinut silloin puhuakkaan. Jälkeenpäin on käynyt ilmi että Qt:t pyörii ym. joten MeeGona sitä on jo pitkään tehty...

http://www.electronista.com/articles/10/...o.use.intel.os/

Käyttöliittymä näyttää ulospäin siltä miltä sen halutaan näyttävän eli on täysin kustomoitavissa vaikka operaattorille.

Rakenne selviää paremmin tuosta.
http://meego.com/developers/meego-architecture

MeeGo tulee kokonaan kaapista ensikuun alusta. Artikkelissa muutakin mielenkiintoista...
http://meego.com/community/blogs/valhalla/2010/towards-day-one

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

13

@11
Maemo 6:sen kohdalta en tiedä, mutta ymmärtääkseni MeeGon ydin (eli kerneli kait?) olis Moblinista.

Sitä vaan tässä pohdin, että onko Nokia jättänyt jotain kuitenkin itselleenkin omakseen. Esim. Maemon UI:n.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
CYpVtLqmwuSiYV (vahvistamaton)

14

DidnÂ’t know the forum rules allowed such brlilaint posts.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.