Opera lähetti Mininsä Applen tarkistukseen pari tuntia sitten

17
Kaarlo Räihä

Opera lähetti Mininsä Applen tarkistukseen pari tuntia sitten
Opera Software on ottanut viime aikoina kaiken ilon irti Applen iPhone-puhelimille ja iPod touch -mediasoittimille tarkoitetusta Opera Mini -selaimesta. Tänään yritys jatkoi mainoskampanjaansa uuden nettisivun avulla, joka kertoo kuinka kauan Opera Mini on ollut Applen tarkistettavana.

Kyseisellä sivustolla ihmiset voivat lisäksi arvailla milloin Apple hyväksyy Opera Minin App Store -ohjelmistokauppaan, ja lähimmän arvauksen tekijä palkitaan luonnollisesti iPhone-puhelimella.

Opera Softwaren positiivisesta asenteesta huolimatta Opera Minin saapuminen App Storeen näyttää vähintäänkin epävarmalta, sillä toistaiseksi Apple ei ole hyväksynyt App Storeen vaihtoehtoisia internet-selaimia, koska yritys ei halua kilpailua puhelimen mukana tulevalle Mobile Safari -selaimelle.

Opera Software on kuitenkin pelannut historiansa aikana usein ns. monopoli-korttia, jonka seurauksena mm. Microsoftin piti lopulta muuttaa Euroopassa Windows-käyttöjärjestelmien selainpolitiikkaa. Samankaltainen temppu saattaakin olla luvassa myöhemmin keväällä, jos Apple ei hyväksy Opera Miniä App Storeen.



Opera Minin iPhone-versiota esittelevän videon perusteella selain on varsinkin hitailla 2G-yhteyksillä paljon vauhdikkaampi pakkaustekniikkansa tuoman nopeuslisän myötä kuin Mobile Safari, joten varsinkin korpimökeillä aikaa viettäessä olisi Opera Minin iPhone-versio loistava seuralainen.

Video alla




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentit (17)

TemeTee
TemeTee

1

Oma veikkaus:
temetee 10163 days 12 hours 10 minutes 37 seconds.
Ihmettelen jos tuo pääsee sisään, Applehan ei hyväksy muuta kuin safariin pohjautuvia selaimia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jackoff (vahvistamaton)

3

Puhelimen perusselain on niin hyvä, että ihan turhaa mitään muuta hyväksymäänkään.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

4

@3 Toivon todella että toi oli sarkasmia... Sillä ei todellakaan oo mitään väliä kuinka hyvä se selain on. Sama kun Windowsiin ei voisi asentaa Chromea, koska IE on jo niin hyvä. Luulis että jos se on nii hyvä, ni mitä välii sil hyväksymisel olis? Ja pahoittelen jos oli sarkasmia.

Vastaa
hyvi
hyvi

6

Ei tietenkään tulisi päästää tuollaista läpi, koska sehän saattaisi natiiviselaimen huonoon valoon sen hitauden takia. Tosin toi video tekee siinä jo aika hyvää työtä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ville (vahvistamaton)

7

Eipä löydy pinch zoomia ja on vaikee kuvitella selata nettiä ilman sitä, ku siihen on tottunu. Ainoo mitä oikeastaan iphonen omaan selaimeen kaipaisin olis kokonäyttösurffaus, en tiä tarjoisiko tämäkään sitä. Appstoressa on kyllä esim mercury mikä tarjoaa kokonäyttösurffauksen

Vastaa
amtiainen
amtiainen

11

Ei tuo Opera kovin hyvältä tuossa videossa näyttänyt. Ainoa hyvä puoli näytti olevan nopeus. Käytettävyys (tabien hallinta) oli ainakin kertaluokkaa huonompaa kuin Safari selaimella.

En kyllä ihmettelisi jos Apple hyväksyisi Operan AppStoreen sillä onhan siellä jo ties kuinka monta AppleKit pohjaista selainta. Tämänhetkiset vaihtoehtoselaimet ovat toisaalta sen verran huonoja tekeleitä, ettei niistä ole ollut Safarin kilpailijoiksi. Opera olisi oikeasti kilpaileva selain, joka osaltaan voi vaikuttaa protektionismiin Operan selaimen kohdalla.

Vaikka Opera ei saisi hyväksyntää, niin eipä Apple iPhone paljoa menettäisi. Safari kun on edelleen mobiiliselainten parhaimmistoa, eikä siitä pääse mihinkään.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

12

@10
Huomautan, että kyseessä ei ole "oikea jackoff". Ei ole hurjan epäselvää, että kuka siellä oikeasti kirjoittaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

13

11@
>Vaikka Opera ei saisi hyväksyntää, niin eipä Apple iPhone paljoa
>menettäisi. Safari kun on edelleen mobiiliselainten parhaimmistoa,
>eikä siitä pääse mihinkään.

OperaMini ja Safari ovat kovasti erilaisia ja eivät kisaile samalla laatikolla. Safari mobiiliselaimena on yhdistelmä hyvää ja huonoa, siitä siivottu joitain oleellisia mobiiliselain piirteitä, joka tekee siitä vaikeasti sijoitettavan paremmuus asteikolla. Opera Mobilen tai muiden mobiili selainten rinnalla jää kaukasi siinä mielessä.

iPhonen Safari on omalla tavallaan erinomanen, apunaan jotkin pikkunappärät ratkaisut joiden ansiosta tietyntyyppisissa desktop sivuissa selailu pienellä laitteeteella sujuu hienosti, tämän ansiosta tehokkaalla raudalla on saanut hyvää ja ansaittuakin mainetta. Pohjoisamerikassa jatkoa on helpottanut se että www sivuja on tehty iPhoneen sovitettuna.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

14

£3

"Puhelimen perusselain on niin hyvä, että ihan turhaa mitään muuta hyväksymäänkään."


Tuollasta sanotaan kilpailun rajoittamisksi ja siihen tulisi kilpailuviranomaisten puuttua.

Vastaa
Dreamlore
Dreamlore

15

@14

Te ja teidän kilpailuviranomaisenne...

Jos MINÄ teen laitteen jossa MINUN ohjelmani pyörii, ei MINUA tarvitse kiinnostaa hevon vittuakaan muut mahdollisuudet. Vaihtoehdot ovat mukavia, mutta että kilpailun rajoittamista...

Vastaa
Rapis
Rapis

16

Olisi kyllä tervetullut vaihtoehto safarin rinnalle. Suomessa on niin olematon peritto 2100mhz 3g verkolla ja Edgelle netissä surfaaminen on ihan toivotonta Safarilla ja muilla perus selaimilla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user (vahvistamaton)

17

15@
>Te ja teidän kilpailuviranomaisenne...

Oikein. Globaalisti markinaalinen markkinaosuus ja ei taida Jenkeissäkään olla sitä luokkaa että ihan helpolla voisi kilpailunrajoittamisena pitää, tai jos pitää niin olisi kiva kuulla siihen vetoavilta vähän tarkempaa perustelua.

Kilpailukortti esille otto taitaa olla Applellä lähempänä musiikkijakelussa kuin tuon laitteen selain kiistoissa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.