Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Ensimmäiset viralliset tiedot Nokia N8:sta

26
Matti Vähäkainu

Ensimmäiset viralliset tiedot Nokia N8:sta
Nokian tulevasta huippupuhelimesta, N8:sta, on varmistunut muutamia tietoja. Kyseessä ovat ensimmäiset viralliset tiedot Nokian osalta, jotka ilmenevät Nokian sivustolta löytyvästä XML-tiedostosta. Vaikka edelleenkään ei ole varmuutta, että tuleva N8 olisi kuvassa näkyvä, huhuttu 12 megapikselin kameralla varustettu malli, niin uudet tiedot vahvistavat epäilyjä entisestään.

Tiedostossa malliksi on merkitty N8-00, joten Nokian tapaan lopullinen mallinimi on N8. Mallinimen lisäksi tiedostojen ainoat muut merkittävät tiedot ovat käyttöjärjestelmä sekä näytön resoluution. "Symbian/3"-teksti vahvistanee huhun ensimmäisestä Symbian^3-laitteesta ja näytön resoluutioksi mainitaan aiemmista Nokian kosketuspuhelimista tuttu 360x640.
Tiedostossa ei valitettavasti kerrota esimerkiksi kamerasta, sisäisestä muistista tai HDMI-liittimistä mitään. Jäämme siis odottelemaan ensi kuun puoliväliä, jolloin puhelin huhujen mukaan julkistetaan.

Kommentit (26)

Altec-
Altec-

2

bacard: Siis millä tavalla yhteensopivia? Eihän symbian^3 ole taaksepäin yhteensopiva, vai onko? Eli mitä väliä sillä näytön resoluutiolla olisi, jos softatekijät joutuvat silti tekemään ohjelmansa uudestaan.

Vastaa
user (vahvistamaton)

3

2@

Symbian^3 on alaspäin yhteensopiva.

Näytön pikselimäärällä ei sinänsä ole välilä S60 3rd ja eteenpäin on UIn osalta hyvin scaalautuva.

Vastaa
Jeims_ (vahvistamaton)

4

360x640? Onko tuo huono vitsi? Kun on suurempi resoluutioista näyttöä kokeillut, niin ei käy mielessäkään vaihtaa noin paljon huonompaan resoluutioon. Omassa 3,2 tuuman 5800XM:ssakin näkyy pikselöityminen jo selkeästi. Entä sitten 3,5 tuuman näytössä? Ugh. No thank you!

Vastaa
iKrapula (vahvistamaton)

5

@4
iPhone hifistelijät ovat varmaan kanssasi eri mieltä. Niissä kun on resoluutiona 480x320. Siis 50% vähemmän pikseleitä. Kukaan heistä ei edes halua parempaa näyttöä. Ellei Jobs niin siunaa.

Vastaa
Jeims (vahvistamaton)

6

@5
Miten iPhone liittyy tähän yhtään mitenkään? iPhonessa on vielä tuotakin huonompi resoluutio, olen kyllä tietoinen siitä. Mitä sitten? Minä kuule haluan ja tarvitsen paremman näytön. Eli sinusta on "ihan hyvä", ettei laiteta uuteen laitteeseen sitä parhainta mahdollista ja käytännöllistä resoluutiota? Eiköhän uusi iPhone ole kesällä ennen tätä huhupuhelinta ulkona, ja siinäkin on sitten aivan varmasti tätä parempi resoluutio. Mites sitten suu pannaan? Oivoi yhyy. Se on vain _puhelin_. Nokiauskovaiset ovat aivan yhtä naurettavia kuin "iPhone hifistelijät".

Vastaa
user (vahvistamaton)

8

>Oivoi yhyy. Se on vain _puhelin_

Totta ja vain yksi malli muiden joukossa.

Jos pitää tarrautua yhteen merkkiin niin valmistajalla on tarkempia ja pistemäärältään paljon suurempiakin näyttöjä.

Aika sitten näyttää miten tässä koneessa on mennyt tuo tekninen yksityiskohta muiden juttujen kanssa yksiin, vaikka pikseleistä on kiistatta etua kun toteututetaan tiettyjä juttuja, ei se kaikille ole kynnyskysymys, joista markkinoilla on esimerkkejäkin. Kompromissejä tehtäessä pikselit myös vaativat lisää paukkuja, enrgiaa ja rahaa.

Vastaa
iKrapula (vahvistamaton)

10

@6

Ei kannata vetää herneitä nenään tarkoituksella provosoivasta kommentista. Tässä tuotiin esille, että toisille resoluutio merkkaa ja toisille ei. Tämän näkee jo siitä, että ainakin jossain vaiheessa erittäin hyvin myynyt, erittäin kallis puhelin, sisältää markkinoiden alhaisimman resoluution. Mikään muu yritys ei voi mitenkään edes haaveilla moista yhtälöä.


ps. Ei ole kirkossa kuulutettu, että uudessa iPhonessa olisi mikään erityisen tarkka näyttö. Miksi olisi kun ei siitä ole ennenkään oikein missään kukaan vikissyt?

Vastaa
ville (vahvistamaton)

11

@10 "ps. Ei ole kirkossa kuulutettu, että uudessa iPhonessa olisi mikään erityisen tarkka näyttö. Miksi olisi kun ei siitä ole ennenkään oikein missään kukaan vikissyt?"

Tekniikka menee eteenpäin ja pitää pysyä kilpailussa mukana?

Vastaa
ville (vahvistamaton)

13

@12

kyllä se mun mielestä on aika hyvin kilpailussa mukana pysyny mitä ny oon uutisista seurannu iphonen myyntiä ;)

Vastaa
peelo (vahvistamaton)

14

@13
Teknisillä ominaisuuksillaan ei ainakaan ole. Paljonkos sitä iSaissee on Suomessa myyty, itsellä kun ei ole myyntimääristä taas mitään hajua.

Vastaa
kikuu (vahvistamaton)

15

14.
250 000 - 500 000. Jopa Ruotsissa lähentelee jo yli miljoonamyyntejä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

16

@4

> 360x640? Onko tuo huono vitsi? Kun on suurempi resoluutioista näyttöä
> kokeillut, niin ei käy mielessäkään vaihtaa noin paljon huonompaan
> resoluutioon

Kaihan olet myös selvillä siitä, että esimerkiksi jokaisen iPhone-mallin näytön resoluutio on ainoastaan 320x480 ? Ja iPhonen näyttöhän on 3.5" Esimerkiksi siihen verrattuna tuo 360x540 on erittäin hyvä.

> Omassa 3,2 tuuman 5800XM:ssakin näkyy pikselöityminen jo
> selkeästi.

En kyllä ymmärrä missä sä muka pikselöitymistä näet. itse en ainakaan näe mitään selalsta. Itselläni on Nokia 5800 XPressMusic, jossa on 3.2" näyttö 360x640 resoluutiolla ja olen ollut oikein tyytyväinen siihen. Näytössä on oikein hyvä kuva.

Vastaa
ville (vahvistamaton)

17

@16

jaa kato tääl taas dissataan iphonea nokia aiheessa :), on hauska miten jotku ei nää mitää muuta, ku niitä speksejä, löysin äsken tällaisen netistä koskien iphonen ja 5800 näyttövertailua:

"Putsattiin näytöt ja vertailtiin sitten niitä (kaverin oli pakko nokiansa kanssa turvautua spekseihin, parempi reso, näyttö yms. jäärä heebo. mutta oliko?) kirkkaus, kuvan selkeys ja muuten käytännön käyttö. Voin sanoa, että hänen suun käynti väheni."

Vastaa
anttiheikki
anttiheikki

18

voi voi nokia parkaa... samsungiltakin tulee jo styleä ja android alkaa mennä ohi, niin user friendlynä kuin marketissa. Kuinkahan uuden N8 softa tappelee raudansa kanssa? Ja kukahan on nokian tulevaisuuden tähystäjä ja trendien seuraaja? Voi vain toivoa että N96 ilmestymisen jälkeen se olis potkittu pellolle. Nokialle taitaa käydä kuin Microsoftalle, oma oli niin hienoa ja tyydyttävää ettei kukaan tähyille ikkunasta että mitä siellä ulkona tapahtuu. Sit joku pienempi ja nälkäisempi haukkaakin sopivasta kohdasta eikä enää voi kuin itkeä. On se hyvä että kehitysmaissa basic mallit menee myydyksi! Ainakin toistaiseksi.

Vastaa
Jms (vahvistamaton)

19

@16
Esimerkiksi siihen verrattuna kyllä. Mutta vertaappa esimerkiksi Android malliston parhaimpaan päähän. Bada-laitteetkin taitavat pitää sisällään tuon 480x800 resoluution. Samoin WP7S.

Eikös tuo toinen uutinen Nokian liikevaihdon päätulosuunnista kerro ole jo kertonut aika kauan, missä Nokiat kelpaa; kehitysmaissa. ;)

Vastaa
miksuh2
miksuh2

20

@17

> jaa kato tääl taas dissataan iphonea nokia aiheessa :), on hauska miten
> jotku ei nää mitää muuta, ku niitä speksejä, löysin äsken tällaisen
> netistä koskien iphonen ja 5800 näyttövertailua:

Nokian käyttäjät ei ainakaan turvaudu selkeisiin valheisiin kuten sinä ja muut Applefanaatikot teette ihan jatkuvasti.

> Putsattiin näytöt ja vertailtiin sitten niitä (kaverin oli pakko
> nokiansa kanssa turvautua spekseihin, parempi reso, näyttö yms. jäärä
> heebo. mutta oliko?) kirkkaus, kuvan selkeys ja muuten käytännön käyttö. > Voin sanoa, että hänen suun käynti väheni."

Henkiläökohatsesti kun olen pitänyt kädessäni sekä 5800 XpressMusic luuria, jonka itse omistan, ja kaverin iPhonea niin kyllä on pakko sanoa että 5800XM:n kuva on selkeästi parempi. Suurempi resoluutio kyllä näkyy oikein selvästi. Ja mitä sitten tulee näytön käyttämiseen, niin minusta ainakin iPhonen käyttäminen on todella käömpelöä, koska se ei salli styluksen käyttöä. Styluksella kun voi esim käsinkirjottaa tai piirtää helposti käsin kaaviokuvia.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

21

@19

> Esimerkiksi siihen verrattuna kyllä. Mutta vertaappa esimerkiksi Android
> malliston parhaimpaan päähän. Bada-laitteetkin taitavat pitää sisällään
> tuon 480x800 resoluution. Samoin WP7S.

No mitä siten? Aina tulee olemaan puhelimia, joissa on suurempi resoluutio kuin toisissa. Et kai sä nyt kuvittele, että jokainen julkastu puhelin julkastaan aina maksimikokosella näytöllä, mikä on markkinoilta saatavilla?

Sitäpaitsi mitään virallista tietoa ei ole N8:n näytöstä vielä julokistettu, joten on täysin ennenaikasta vetää mitään johtopäätöksiä. Itse en ottaisi tuopta uutisessa mainittua xml-tiedostoa kovin kirjaimellisesti.

Nokia lisäksi julkaisee jossain vaiheessa, myös Nokia N9:n, joka Nokian uuden mallinumeroinnin perusteella sijoittuu ominaisuuksien puolesta N8:n yläpuolelle.

> Eikös tuo toinen uutinen Nokian liikevaihdon päätulosuunnista kerro ole
> jo kertonut aika kauan, missä Nokiat kelpaa; kehitysmaiss

Tuo nyt on pelkästään idioottimainen kommentti.. ;)

Vastaa
miksuh2
miksuh2

22

Eipä se Android-luureissa kovin suuri resoluutio tunnu pääsääntöisesti olevan. Esimerkiksi näissä näytön resoluutio on pienempi kuin 360x480, jota on Nokia N8:n näytölle veikattu:

* HTC Legend: 3.2" näyttö, resoluutio 320x480
* HTC HD Mini: 3.2" näyttö, resoluutio 320x480
* HTC Smart: 2.8", resoluutio 320x240
*,

Sitten esimerkki suuremmasta resoluutiosta:
* HTC Desire: 3.7" näyttö, resoluutio 480x800
* HTC Nexus One: 3.7" näyttö, resoluutio 480x800
* HTC HD2: 4.3" näyttö, resoluutio 480x800

Toki noissa on suurempi resoluutio, mutta myöskin näytön fyysinen koko on suurempi kuin 3.5", jota N8:n on veikattu.

Vastaa
user (vahvistamaton)

24

23@
>Säälittävää.

Sivu 11 (Symbian). hyvin kapea kuvuas S^kolmosesta, säälittäväksi sitä ei ainakaan voi sanoa, tuettuna lähes kaikki, hyvin paljon asioita jotka puuttuvat monesta mobiili OStä.

Useat kotinäytöt, widgetit, Flash tuki, MiniViewa jne. ei ehkä aivan ennen näkemätöntä, mutta ei säälittävää, Input puolella varsin laajatuki, joka ei nykyään mitenkään itsestään selvää. Käyttöliittymä teknisesti ihan hanskassa, johon voi rakentaa päälle vaikka mitä.

Grafiikka kiihdytyksissä ei kai huomautettavaa, scaalautuva ui, jne. tekee OSn aika sopivaksi eri tasoisille taskulaitteille, ei pelkäsään "huippumalleihin", vaan massa tuotteille.

Vastaa
jode60 (vahvistamaton)

26

näitä juttuja lukiessa tulee mieleen et joleki vaa jotkut pikselit ja resoluutiot merkkaa mut pistipä mieleen jotta miten mahtaa täs n8 olla akun keston laita? onkos sitä kehitetty samaa vauhtia kun muita toimintoja:))

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja