MeeGo esittäytyy ensimmäisissä kuvissa

45
Matti Robinson

MeeGo esittäytyy ensimmäisissä kuvissa
Nokian ja Intelin Linux-pohjaiset mobiilikäyttöjärjestelmät yhdistävä MeeGo on esittäytynyt ensimmäisissä kuvakaappauksissa. Kuvista voi nähdä yhtäläisyyksiä sekä Maemoon että Mobliniin, vaikka kyseessä onkin vielä raakaversiot käyttöliittymästä. MeeGosta on tarkoitus kuitenkin julkaista ensimmäinen graafisella käyttöliittymällä varustettu versio aivan piakkoin.

Intelin järjestämässä Intel Developer Forum -konferenssissa käyttöliittymäkuvien lisäksi kerrottiin hieman järjetelmän ominaisuuksista. MeeGo-puhelimet tulevat luottamaan Firefoxin mobiiliselaimeen ja muissa MeeGo-laitteissa, kuten miniläppäreissä, on mitä ilmeisimmin Chrome. Luonnollisesti alusta mahdollistaa kummassakin tapauksessa selaimen vaihtamisenkin.


MeeGon käyttöliittymä miniläppärissä



Puhelinvertailu.comin lukijoita enemmän kiinnostavat, Maemo-johdannaiset MeeGo-puhelimet tulevat tukemaan jatkossakin VOiP-puheluita, integroituja sosiaalisia verkkoja ja pikaviestejä sekä widget-sovelluksia. GPS ja lokaatiosovellukset tulevat niin ikään näyttelemään merkittävää roolia tulevissa MeeGo-luureissa. Listasta voi bongata myös odotetun uuden ominaisuuden, näytön pystyorientaation. Mielenkiintoinen yksityiskohta on kuvassa näkyvä Activity-näkymä, joka koostaa viimeksi käytetystä sisällöstä listan.



MeeGon käyttöliittymää matkapuhelimessa

On hyvä muistaa, että vaikkakin tuleva 1.0-versio on pian ovella, niin kuvat voivat esittää kovinkin kehitysvaiheessa olevaa MeeGoa. Ykkösversiota voidaan odotella ladattavaksi jo ensi kuussa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (45)

Anonyymi käyttäjä
Abeksi (vahvistamaton)

1

Aikamoinen pettymys. Tämä olisi ollut hieno vuosi tai kaksi sitten. Mutta Nokia(/Intel) ei tarjoa enää minulle mitään.

iPhone - Helppokäyttöisin. Eniten applikaatioita.
Android - Täynnä ominaisuuksia. Hyvä määrä applikaatoita. Paljon kustomointimahdollisuuksia.
Microsoft - Särmikäs, erikoinen, hauska käyttää.
Blackberry - Omistaa businesskäyttäjät.
Palm - Parhain moniajamisessa. Paras käyttöliittymä.

Mitä Meego tarjoaa mitä muut eivät ole jo tehneet tai ovat 1-2 vuotta edellä tarjonneet? (retorinen kysymys, minulla on oikeus ilmaisemaani mielipiteeseen)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kiss_my_ass (vahvistamaton)

2

@Abeksi Lukaisit Engadgetistä kommentit ja postasit yhden tänne suomeksi (omissa nimissä)! Sinulla on loistava tulevaisuus konsulttina!

Mitä MeeGo tarjoaa....? No mikset ottaisi selvää, kun asia jossain määrin kiinnostaa? Tietoa on saatavissa monesta eri lähteestä, joista pystyt kyllä muodostamaan hyvän kuvan siitä, mitä MeeGo tulee ensimmäisessä versiossa sisältämään.

Nokia/Intel ei tarjoa sinulle enää mitään? Sinun kannattaa varmasti hankkia kaikki nuo listassa olevat puhelimet, koskapa niissä oli paljon sellaisia ominaisuuksia, mitä muut eivät tarjoa. Pidä toki kiirettä, sillä Palm on myynnissä ja tulevaisuus siltä osin epävarma.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Abeksi (vahvistamaton)

3

Milläköhän perusteella "kopioin" kommentin, jonka itse kirjoitin?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
unregistered (vahvistamaton)

4

@Abeksi: Koska et ole (todennäköisesti) taligent Engadgetin kommenteista. Ja vaikka et olisikaan, niin tuo kommentti on sen verran voted down, ettei se edes näy. Ja syystäkin. Jostain syystä suomalaiset sivut ovat (lähes) ainoita joissa Nokian tuotteita haukkumalla pysyy pinnalla.

Otetaan nyt samasta paikasta vaihtoehtoinen lista (by Robbie Hottie):
"
iPhone OSX: Easiest to use. Most number of apps. Low software flexibility. No multitasking at the moment. Great browser.
Android OS: Easy to use. Good number of apps. Good hardware variety. Good flexibility. Ok multitasking. Good browser.
Microsoft 6.x: Dated, but most functional. Close GUI to Win PC. Excellent app support. Ok multitasking. OK browser.
*Microsoft WP7: Very Basic, Limited, Fresh/Clean look, Quickest access to most used phone features.
*Microsoft Kin: Very Basic, Most Limited, Zune/Blur look, Quickest access to media and networking. No app support.
Blackberry OS: Best preloaded email offering. Fair app support.
Palm WebOS: Best interface. Fun to use. Some learning curve but easy over time. Fair app support. Good multitasking.
Nokia Symbian: Ok interface, Dated, Excellent app support, Best hardware variety, Great flexibility.
Nokia Meego: Ok interface, Newest, Low app availability, Most flexibility, Best Multitasking, Best Browser support.
"

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

5

>Mitä Meego tarjoaa mitä muut eivät ole jo tehneet tai ovat 1-2
>vuotta edellä tarjonneet?

Listalla ainoa mikä on edes vähän samalla tontilla on Android, mutta se ei oikein sovi tuohon 1-2 vuotta haarukkaan.

MeeGolla on kyllä omat + puolensa riippuen vähän tarpeista.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Abeksi (vahvistamaton)

6

@4 Tuo olkoot Robbie Hottiksen mielipide, minulla on oikeus omaani. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää? En minäkään tule sanomaan sinulle "sinun mielipiteesi on väärä!".

Vastaa
Aloc
Aloc

7

Vahvistamattomat spedeilee täällä taas. Älkää nyt pullaan tukehtuko vielä, tuo on vasta varhainen testiversio.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

9

Hmm... Ylin kuva, reaktio: Ei tuo ole MeeGo, vaan ihan pelkkä Moblin. Noh, innolla silti odottelun itse julkistusta. Arvostelu kannattaa aloittaa vasta, kun valmis paketti tulee ulos.

Vastaa
Stonik
Stonik

10

Puhelinten UI on mielestäni "ihan kiva", pari hassua ruutua tosin ei vielä paljoakaan tarjoa. Miniläppärin suhteen täytyy kyllä sanoa, että hieman sekavan oloinen, mutta ainakin sosiaalisen median integrointi on tuossa heti läsnä. Eli vahvasti viestintäorientoitunutta lähestymistapaa.

Kaiken kaikkiaan silti ihan positiiviset odotukset, eiköhän tästä hyvä tule. Meegon porukkaan kun on liittynyt melko isojakin tukijoita viime aikoina - ja myös niitä pienempiä joilla voi olla ihan fiksujakin innovaatioita annettavanaan.

Vastaa
Stonik
Stonik

12

Kiinnostuneiden kannattaa lukea Nokian Quim Gilin postaus Maemo.orgiin, tuossa kun tulee muutamia hyviä pointteja Meegon UI-asioihin. Pähkinänkuoressa siis Meegoon saa asennettua erilaisia teemoja, ja käyttöliittymä voi vaihdella samaan tapaan kuin esimerkiksi perus-Androidissa tai HTC:n omassa Sense UI:ssa.

Lisää siis täällä: http://talk.maemo.org/showpost.php?p=609972&postcount=61

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

6@
>minulla on oikeus omaani. Mikä siinä on niin vaikeaa käsittää?

iPhone OS on Applen oma, eli ei vaihtoehto muille, tunnettua on lisäksi Apple vahva ohjaus ja rajoittaminen, niin käyttäjien kuin devaajien kannalta. Eli tuohon verrattuna MeeGo tarjoaa erittäin paljon.

Micorosoft on yritys, ei OS, WM 7 on ottanut paljon piirteitä Apple rajoituspolitiikasta, mutta on tarjolla valmistajille MSn ehdoin, eli vaihtoehto. MeeGo tarjoaa tuohon kuitenkin verrattuna paljon enemmän. WM 6 on vähemmän kontroiloitu, maksullinen kuten WM 7, mutta ei useinkaan ongelma. MeeGo tarjoaa omia juttujaan ja WM 6 pidetään vahahtavana, mutta sopii suht pieneenkin rautaa.

BlackBerry OS on RIMin oma OS, joka ei muille tarjolla. RIM on pärjännyt pohjoisamerikassa hyvin ollen suurin älypuhelinalusta. Ei tietenkään edes MeeGon vaihtoehto.

Palm OS on unohdettu, tuoreempi WebOS on ollut pinnalla, vaikka Linuxiin perustuu sisältää suljettua ja ei sekään ole oikein vaihtoehto MeeGolle.

Android on selkeämpi kilpailia, MeeGolla on vahvuutensa, Androidia vauhdittaa Google, joka joissain kohteissa voi olla jopa ongelma. aika näyttää miten etenevät.

MeeGon vahvuuksia, natiivi, laaja rautatuki, avoimuus, QT, Linux säätiö jne.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

14

Eipä sillä kauheesti väliä miltä se ulkosesti näyttää, kun kumminkin asennan jonkun omaan makuun soveltuvan teema siihen päälle :)

Tärkeintä on se, että miten softa yleensä toimii eli miten nopea, millainen multitasking, miten netin selaus ja kuinka paljon (käyttökelpoista eli ei siis mtn pierusoftia) softaa. Veikkaisin, että MeeGosta tulee aika loistava kilpailija älypuhelin ja miksei miniläppäri, tablet tai vaikka TV:n käyttöjärjestelmäksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

15

Jatko 14 viestiin, MeeGoa vauhdittaa myös Symbian, eikä Intell ja Nokiakaan ihan pieniä puuhastelijoita ole. LG:n pitää myös miettiä mitä OSää se alkaa käyttämään, Moblin puolelta lähtien kiinnostusta ollut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

16

Alkaa tuntua, että mnokia teki kyllä huonot kaupat yhdistyessään inteliin(ellei se sitten laske tienaavansa käyttiksellä hirmuisesti). Maemo oli kuitenkin vain nokian oma, joten se oli siis sidottu Nokian tuotteisiin, toisin kuin S60. Nyt yhdistymisen jälkeen Nokialla ei taaskaan enää ole sitä the juttua mitä muut eivät voi tehdä.

Voisiko joku selventää mitä hyötyä alustan avoimuudesta lloppujen lopuksi on?

ps. Joku urpo on mennyt rekisteröitymään "minun" nikilläni:( Ja ei, en koskaan tule itse jaksamaan rekisteröityä tälle palstalle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

17

Toivottavasti tälle tulee mahdollisimman paljon pieruohjelmia. Ne on niin hauskoja.

Vastaa
delic
delic

18

@16 ai mikset jaksa rekisteröityä? ite rekisteröidyin eilen ja se oli minuutin homma, eipähän pääse toiset enää leikkii mun nimellä

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Thors (vahvistamaton)

19

Kuvasuhde kuvissa näyttää olevan 16:9, eikä totuttu 16:10. Ei helvetti, jos tunkevat Symbian^3:n 360x640 resoluution myös Meegoon. Vetoavat varmaankin softayhteensopivuuteen. Huolestuttavaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

20

@18, rekisteröinti on niin 2006-lukua. Tämän päivän juttu ovat antisosiaaliset mediat joissa käyttäjiä ei voi tunnistaa edes nickiltä.

Meegossa minua ei oikeastaan kiinnosta mikään muu kuin softatuki ja kun sanon softa niin tarkoitan emulaattori. Se käyttis on paras millä on parhaat emulaattorit. Muilta ominaisuuksiltaan luurien välillä on ollut niin vähän eroa niin kauan että on käytännössä makuasia minkä ottaa.

Vastaa
hyvi
hyvi

21

@19
Samoilla linjoilla. Meego on kustu jos laittavat 360x640 resoluution. Surffaamisesta tulee paljon epämiellyttävämpää tän seurauksena. Fatal mistake.

Onkos Meegon tuominnut Abeski kokeillut kaikkia noita muita kehumiaan käyttöjärjestelmiä kuten Palmin OS:ää? Minun käsitykseni mukaan taitaa olla aika harvinaisuus suomessa. Ja viittasitko myös uuteen Windows phone 7 vai vanhempaan versioon? Harva on tuota uutta päässyt kokeileen ja vanhempi versio ei ole ollut kehutuimpiena käyttöliittymien joukossa.

Vastaa
kikuu
kikuu

22

Omasta mielestäni ainakin TODELLA lupaavan näköistä. Jotenkin olin havaitsevinani sellaista "Symbianmaista palikkamasuutta" mutta eiköhän sitä löydy kaikista.. Saisivat nyt julkaista ensimmäiset MeeGo puhelimet, niin päästäisiin vertailemaan.

Vastaa
hyvi
hyvi

23

Nyt löytyi vastaus Meegon resoluutiokysymykseen:

"MeeGo is by definition device neutral. Don't make big conclusions about the sizes and proportions of MeeGo screenshots since vendors have the freedom to design products with different display resolutions."

Tämä siis Stonikin postaamasta linkistä. Kiitos siitä. Eli laitevalmistajat voivat itse rakentaa eri resoluution omaavia laitteita joihin Meego on muokattavissa. Eiköhän Nokia tajua pysyä N900 mukaisissa resoluutioissa tulevissa Meegopuhelimissa.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

24

@15
"-- MeeGoa vauhdittaa myös Symbian, --"

...anteeksi mitä? Ei pidä paikkaasa (tai sitten olen missanut jotain ja paljon)


@16
Ei Maemo kuitenkaan ollut sidottuna vain Nokian puhelimiin, kun kyseessä oli avoimen lähdekoodin käyttis.
Tässä on avoimuuden hypetetyt edut: http://www.oss-watch.ac.uk/resources/whoneedssource.xml
Suoria hyötyjä se ei juurikaan tuo tavalliselle loppukäyttäjälle.

Vastaa
mobwars
mobwars

25

Saattaa nyt olla hieman tyhmä kysymys, mutta kun tuossa on "Ykkösversiota voidaan odotella ladattavaksi jo ensi kuussa." niin tarkoittaako toi että Meegon voi ladata ja asentaa puhelimeen (esim. Nokia 5530XM)?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

26

24@
> ...anteeksi mitä? Ei pidä paikkaasa (tai sitten olen missanut
> jotain ja paljon)

Symbian + QT vauhdittaa MeeGoa, helpottaa vamlmistajan OS valintaa kulloiseenkin laitteeseen sopivimman.
Helpottaa devaajien tilannetta. Voi tavoitella Symbian massoja mutta pienellä vaivalla tukea myös MeeGoa.
Jos vertaa vaihtoehtoja, eli Androidia tai WM7, niin ei aivan merkityksetön juttu.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

28

@19 Thors

> Kuvasuhde kuvissa näyttää olevan 16:9, eikä totuttu 16:10. Ei helvetti,
> jos tunkevat Symbian^3:n 360x640 resoluution myös Meegoon. Vetoavat
> varmaankin softayhteensopivuuteen. Huolestuttavaa.

Mitä ihmettä? Symbian ei ole sidottu mihinkään tiettyyn resoluutioon, ei ole koskaan ollut. Eli Symbianissa käyttöliittymä sopeutuu automaatisesti eri resoluutioihin. Sitäpaitsi mikä siinä 360x640 resoluutiossa muka on vikana? sehän on nimenomaan kuvasuhteeltaan 16:9, joka on normaalin laajakuvanäytön kuvasuhde, joten se sopii hyvin esim leffojen katsomiseen. kaikki Tietokoneidenkin laajakuvanäytöt on kuvasuhteeltaan 16:9 eikä 16:10.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

29

Nuo ruutukaappaukset näyttää ihan hyvältä omasta mielestäni. Tuo ylin kuva tosin on Moblin, eli se ei liity tähän uutiseen. Niin ja pitää nyt myuistaa, että aina voi asentaa oman teeman, jos esim oletusvärit jne ei miellytä :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Thors (vahvistamaton)

30

@28
Se on aivan sama onko se sidottu vai ei, mutta Nokia ei ole muuta kosketusnäytöllisissään käyttänyt kuin tuota aiemmin mainittua. Jos pidät tuota resoluutiona parempana resoluutiona esimerkiksi nettiselailuun (kuka oikeasti edes katsoo leffoja kännykästään?) kuin suurempaa resoluutiota mitä kilpailijat ovat jo tovin tarjonneet, voin vain ihmetellä.

Vastaa
kikuu
kikuu

31

@30 öö.. Ymmärrät kai, että kyseessä on puhelin, jossa on pieni näyttö. Isolta resolta ei paljoa nettia selailla, ellei satu suurennuslasia olemaan mukana.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Thors (vahvistamaton)

33

@32
Öö... on esimerkiksi N900:n resoluutio silti parempi, kuin noin paljon pienempi resoluutio. Ja itse henkilökohtaisesti näkisin mieluusti ruudulla enemmän kerralla ja sitten zoomaisin, enkä tyytyisi pannaamaan sivua laidasta laitaan.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

35

@30 Thors

> Se on aivan sama onko se sidottu vai ei,

No ei se nyt kyllä ole ihan sama. Sitäpaitsi sinä itse aloit höpisemään siihen malliinm, että ilmeisesti luulit sen olevan sidottu tiettyyn resoluutioon. Mainitsit mm. softatuen jne.

> mutta Nokia ei ole muuta kosketusnäytöllisissään käyttänyt kuin tuota
> aiemmin mainittua.

Ompas, N900:ssa. Ja mitä sitten?

> Jos pidät tuota resoluutiona parempana resoluutiona esimerkiksi
> nettiselailuun

Ensinnäkin fontin kokoa voi muuttaa ja webbisivua voi zoomata. Mutta toki suuremopi resoluutio on tuossa parempi, olettaen että myös näytön fyysinen koko kasvaa. En kiellä tuota, mutta aivan hyvin se selaaminen sujuu tuolla 3690x640 resoluutiollakin. Sitäpaitsi webbiselaus on vain yksi älypuhelimen käyttötapa monien tarkoitusten joukossa.

> (kuka oikeasti edes katsoo leffoja kännykästään?)

Kuule aika helvetin moni tekee niin. Se on oikein kätevää kun olet liikkellä niin voit vaikka junassa kattoa leffaa.

> kuin suurempaa resoluutiota mitä kilpailijat ovat jo tovin tarjonneet,
> voin vain ihmetellä.

Öh,. monissa kilpailijoiden uusissakin luureissa on selkeästi pienempi resoluutio kuin tuo 360x640. Toki on myös niitä joissa on suurempi resoluutio, mutta niissä tapauksissa pääsääntöisesti myös näytön fyysinen tuumakoko on suurempi. Sitäpaitsi aina tulee olemaan puhelimia erilaisilla resoluutioilla, joten tuollanen valittaminen on ihan typerää.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

37

Liittyen tohon aiempaan keskusteluun tiettyyn resoluutioon sitomisesta jne.

Kun tehdään käyttöliittymiä, niin niitä käyttöliittymäkomponentteja ei pidä sitoa tiettyyn absoluuttiseen koordinaattiin näytölla, eikä komponenttien kokojan pidä määritellä absoluuttisesti. Tiettyihin koordinaatteihin sitomalla syntyy sovelluksia, jotka on sidottu tiettyyn resoluutioon ja joiden käyttöliittymä ei skaalaudu resoluution mukaan. Tuollainen aiheuttaa aivan varmasti ongelmia, jos ohjelman pitäisi toimia useissa puhelimisa, joissa on eri resoluutio näytössä.

Siksi yleensä Symbianissa ja muissakin hyvin suunnitelluissa alustoissa käytetään sovellusten käyttöliittymissä käyttöliittymäkomponentien sijoitteluun ns. layoutteja, eli suomeksi asetteluita. Layoutttien avulla voidaan kertoa käyttöliittymäkomponenttien suhteelliset sijainnit ja koot toisiinsa nähden. Ja käyttis sitten huolehtii siitä, että sovelluksen käyttöliittymä skaalautuu kulloiseenkin resoluutioon. Tietenkin ohjelmoija voi määritellä erilaisen layoutin tilanteeseen jossa puhelinta pidetään pystyssä tai vaaka-asennossa.Tällätavalla syntyy resoluutiosta riippumattomia sovelluksia, joiden käyttöliittymä skaalautuu resoluution mukaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

38

Okei, onhan siitä avoimuudesta kehittäjän kannalta ehkä hyötyä. Ehkä juuri siksi Applen sovelluskauppa onkin menestynyt niin huonosti?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

40

38@
>Okei, onhan siitä avoimuudesta kehittäjän kannalta ehkä hyötyä.
>Ehkä juuri siksi Applen sovelluskauppa onkin menestynyt niin
>huonosti?

Terävä isku, iPhone OS on vain kahdenlaitteen yhtden valmistajan käyttöjärjestelmä. tulee WM7 useammalle, mutta se on juuri sellainen kuin MicroSoft haluaa. Ratkaisuista on joitain etujakin loppukäyttäjälle ja OS:n omistajalle.

Noihin ei voi tehdä kuin selalista softaa mitä isäntä antaa tehdä, mikä näkyy hyvin I OS:n kohdalla. kymmeniä tuhansia tietynlaisia softia, mutta ei lainkaan softia jotka ovat peruskamaa avoimissa systeemeissä.

Koodamisen helppos, jakelukanavat jne. ovat toinen juttu, eivät suoranaisesti liitty avoimuuteen, vaikka jälkimmäinen voi vauhdittaa alustan pirstoutumista ja mahdollistaa erilaiset jakelukanavat.


iPhonen softa lukumäärästä kertoo jotain että jos jotkut pienet narikka on tehnyt tuhansissa laskettava softamäärän iPhoneen, niin mistä on kysmys, jos lukumäärää vertaa aikaan miestyövuosissa joka menee oiken pienehkön yhden ohjelman suunnitteluu ilman koodaamista.

Vastaa
akse
akse

41

@28
Ei todellakaan ole kaikki tietokoneitten laajakuvanäytöt 16:9. Lähestulkoon vain halvimmat ja paskimmat on tehty tuolla ja mainoslauseena "uusi parempi full hd kuvasuhde" kun 16:10 näytöissä on pystysuunnassa enemmän pikseleitä. Leffoja kattellessa 16:10 näyttö tekee palkit ylös ja alas joka ei itteäni ainakaan haittaa.

Jos vaihtaisin 22" näyttöni joka on 16:10 24" 16:9 näyttöön niin en saisi yhtään ruutu tilaa pystysuunnassa.

mutta puhelimissa on sen verran erilaisia noi ruudut että niitä vaikea verrata.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

42

41@
>Ei todellakaan ole kaikki tietokoneitten laajakuvanäytöt 16:9.
>Lähestulkoon vain halvimmat ja paskimmat on tehty tuolla

Kyse on hinnasta, mutta päinvastoin. 22" 16:10 paneli oli halvempi kuin 22" 16:9 paneli. eli 16:9 suhteen paneli on samalla halkaisijalla toistakymentä prosenttia isompi

>on pystysuunnassa enemmän pikseleitä.

Pikselimäärä ei riipu kuvasuhteesta

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

43

Jatkoa
>on pystysuunnassa enemmän pikseleitä.

Pikselimäärä ei riipu sellaisenaan kuvasuhteesta, jos neliömaiset pikselit niin kuvasuhde "määrää" vain pystä ja vaaka suhteen. jos jompi kumpi pidetään vakiona, niin 16:9 näytössä on enemmän pisteitä kuin 16:10 näytössä.

Jos halutaan tietynkorkuinen näyttö ja halutaan pystysuunnassa tiettymäärä pikseleitä niin niin se on sitten se, kuva suhteesta riippumatta.

tuo 16:10 suosia johtuu siis hinnasta.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

44

@42 "Pikselimäärä ei riipu kuvasuhteesta"

Siinä tapauksessa kyllä, jos pidetään pikselikoko vakiona esim.(1:1). Ja käytännössä myös kyllä, jos puhutaan nyt HDTV:stä, joissa formaatit vaikuttavat. Tietokoneiden näytöissähän ei formaatit niin paljoa vaakakupissa paina, koska asiat voidaan kivasti kohtuullisen kivasti skaalailla.

Mä en tiedä, onko tuo 16:10 kuvasuhde peräisin tietokoneiden puolelta. Kuitenkin kaikki HDTV-jutut on 16:9. Tämä voi ehkä selittää hintaakin, koska näytöt myy paremmin muuhunkin kuin TV-käyttöön.

Mutta jotenkin minulla ei mene tuo "16:9 näytössä on enemmän pisteitä kuin 16:10 näytössä" asia oikein kupoliin. Jos sovellan suoraan pikselilukua tuohon kuvasuhteeseen, niin 16:10 kuvasuhteella on X*1 pikseli enemmän korkeussuunnassa...eikö?

Vastaa
Dreamlore
Dreamlore

45

Täytyypä odottaa että tuosta saadaan sellainen versio missä olisi UX mukana, niin voisi vaikka läppärille iskeä kokeiluun. Ei tuo pelkkä core terminaaleineen niin kiinnosta kun ei ole mikään kehittäjä itse.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.