Vodafone tuo Nexus Onet vihdoin myyntiin

5
Kaarlo Räihä

Vodafone tuo Nexus Onet vihdoin myyntiin
Googlen ja HTC:n kehittämä Nexus One -puhelin pääsee vihdoinkin kivijalkaliikkeisiin, sillä puhelimet saapuvat Britanniassa Vodafonen valikoimiin vielä tämän kuun aikana.

Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Hollannissa puhelimet ilmaantuvat Vodafonen valikoimiin ensi kuun aikana. Vodafonen asiakkaat voivat ennakkotilata puhelimen itselleen yrityksen oman Nexus One -sivuston kautta.

Kytkypaketissa kahden vuoden sopimus 35 punnan kuukausimaksulla tarjoaa kuluttajalle puhelimen lisäksi 600 minuutin edestä kuukausittaista puheaikaa ja rajoittamattomasti tekstiviestejä. Data-liikennettä saa kuukaudessa käyttöönsä matkapuhelinverkoissa gigatavun verran ja Vodafonen WLAN-verkossa liikennöintiä ei ole rajoitettu.

Nettitilauksen ohella puhelimen voi ostaa itselleen Vodafonen myyntipisteistä, joten puhelinta pääsee vihdoinkin koettamaan ennen ostopäätöksen tekemistä. Vodafone lupaa myös tarjota puhelimen ostajille teknistä tukea.



Yhdysvalloissa Nexus One tuli myyntiin tammikuussa, ja sitä on voinut tilata Britanniaan suoraan Googlen verkkokaupasta. Saksaan, Ranskaan, Italiaan, Espanjaan tai Hollantiin Google ei ole kuitenkaan puhelimia toimittanut, joten Vodafone laajentaa puhelimen markkinoita selvästi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

2

Minäkin ostaisin heti jos tulisi Suomessa saataville kohtuulliseen hintaan. Verkkokaupan 649,- on liikaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
<Sipi> (vahvistamaton)

3

Suomeen ei sitten rantautunut :( Tämä on aika pieni markkina-alue, joten ei ihme että kaikkia tuottetita ei täällä lanseerata. Ensi kussa nettitilausta sitten Saksasta vetämään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
<Ralle> (vahvistamaton)

5

eddison84:
"Miksei HTC Desire kelpaa? Sama luuri plus joitain lisäominaisuuksia. Ja hintakin alle 500€.."

Syitä Nexus Onen ostamiseen on useita:
- puhelimeen saa Googlen Android-päivitykset heti ja Desirelle niitä joutuu odottamaan pitkään (vrt. Heron tapaus)
- parempi akkukesto Desireen verrattuna
- kahden mikrofonin taustaäänenpoisto (en nyt tiedä onko siitä käytännössä hyötyä)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.