Raportti: Mobiilimusiikki kasvussa, Nokia iTunesin kannoilla Euroopassa

11
Matti Robinson

Raportti: Mobiilimusiikki kasvussa, Nokia iTunesin kannoilla Euroopassa
Tutkimusyhtiö comScoren eilen julkaiseman tutkimuksen mukaan Nokian musiikkikauppa Nokia Music Store on matkapuhelimissa miltei yhtä suosittu tapa ladata musiikkia kuin iTunes. Tutkimuksessa kartoitettiin Euroopan viiden suuren markkinan (Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia ja Espanja) sekä Yhdysvaltojen matkapuhelintottumuksia.

Raportti kertoo, että keskimäärin ainoastaan 23,8 prosenttia matkapuhelinten käyttäjistä kuunteli laitteellaan musiikkia tutkimukseen käytetyn kolmen kuukauden aikana. Kasvua edellisvuoteen oli kymmenisen prosenttia. Musiikin kuuntelu matkapuhelimella on EU5-maista suosituinta Espanjassa (30%) ja Saksassa (25,8%), hännillä oli Italia ja Ranska 21 prosentilla. Britit jäivät hieman alle EU5-maiden keskiarvon 22,6 prosentilla. Yhdysvalloissa dedikoitujen musiikkisoittimien suosio on ilmeisesti vahvempaa, sillä siellä musiikkia kuuntelee vain 13,2 prosenttia matkapuhelimen käyttäjistä.




Ainoastaan 1,9 prosenttia tutkimukseen osallistuneista latasi musiikkia suoraan laitteelleen musiikkipalvelusta tai -kaupasta, 20,3 prosenttia eli 85 prosenttia musiikkia kuuntelevista puolestaan latasi musiikkinsa puhelimeen tietokoneelta. Soittoääniä puhelimeen latasi vajaat 4 prosenttia käyttäjistä. Musiikin lataaminen suoraan puhelimeen on vielä lapsen kengissä, sillä suosituin palvelu Applen iTunes 28 prosentin osuudella keräsi vain 1,2 miljoonaa käyttäjää viidestä maasta. Nokian musiikkikauppa on hieman vajaalla miljoonalla (22%) toisena.



Kasvua tapahtui myös suorissa latauksissa. EU5-maiden yhteenlaskettu lataajamäärä kasvoi 62 prosenttia 2,6 miljoonasta 4,2 miljoonaan, rajuinta kasvu oli Saksassa (102%). Yhdysvalloissa kasvu oli Eurooppaa maltillisempaa vain 10 prosentilla.



Yllättävän pieni osuus siis kuuntelee musiikkia matkapuhelimellaan. Nokia Music Store on suorissa latauksissa lähellä iTunesia ja mahdollisesti ohittaakin sen tulevaisuudessa. On kuitenkin huomioitava, että Nokian matkapuhelinkanta on Euroopassa ylivoimainen Appleen nähden. Vaatimattomista lukemista voi päätellä, että matkapuhelinvalmistajilla on edelleen työtä tehtävänä, mikäli haluavat syrjäyttää iPodin kaltaiset dedikoidut musiikkisoittimet.

Kuten Puhelinvertalu.comin Nokia X6 Comes with Music -puhelimen testissäkin todettiin on suorilla latauspalveluilla parannettavaa. Musiikkikaupan mobiilikäyttö ei vedä vertoja tietokonesovellukselle, joka eittämättä laskee suorien latauksien määrää.

Musiikin kuuntelu on kuitenkin selvässä kasvussa Euroopassa ja miltei yhtä suosittua kuin verkkoselaimen käyttö.

Raportin voi lukea kokonaisuudessaan comScoren sivustolta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (11)

Anonyymi käyttäjä
Thors (vahvistamaton)

1

Apple iTunesia käyttäviä on siis 22% enemmän kuin Nokia Music Storea käyttäviä. "--miltei yhtä suosittu", olen kyllä täysin eri mieltä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

4

@3

Jospa laskisit myös käyttäjien määrän, niin huomaisit, että myös siinä on 27% ero, joten molemmista musiikkikaupoista ostetaan yhtä paljon musiikkia / käyttäjä. Tästä on helppo päätellä, että Nokian myydessä yhä enemmän musiikkipuhelimiaan Nokian musiikkikauppa tulee todennäköisesti ohittamaan iTunesin joskus lähitulevaisuudessa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

6

@ 3 ja 4

No perhana, luin tuon kolmoskommentin vahingossa hiukan väärin ja hämäännyin siitä. Luin vahingossa, että siinä tarkotettiin käytöllä latauksia, mutta siis käyttäjämääristähän toki oli kyse.

Siis tottakai kysehän oli nyt nimenomaan käyttäjämääristä, ei ostettujen kappaleiden määrästä. Myös nuo prosenttiluvut 22% ja 28%, siis toki liittyy käyttäjämääriin,

Vastaa
borje64
borje64

11

Ompas mitäänsanomaton/ihmeellinen tutkielma kun kerran suurin osa mobiili musiikista ladataan ensin työasemaan . Silloin mennäänkin tyylliin Miljardi latausta vs. miljoona.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.