Google Maps Navigation laajeni 11 uuteen maahan

10
Kaarlo Räihä

Google Maps Navigation laajeni 11 uuteen maahan
Viime vuonna julkaistun Google Maps Navigation -paikannuksen maatuki on jälleen laajentunut, kun Google julkaisi paikannuksen tänään 11 uudessa maassa.

Maiden joukossa ei valitettavasti ole Suomea. Uudet maat ovat Itävalta, Belgia, Kanada, Tanska, Saksa, Ranska, Italia, Hollanti, Portugali, Hollanti ja Sveitsi. Kyseisissä maissa kuluttajat voivat ladata Android 1.6 -ohjelmistoalustaa ja uudempia käyttäviin laitteisiin Android Marketilta ilmaisen Google Maps Navigation -navigointisovelluksen, joka tarjoaa karttojen lisäksi puhuttuja ajo-ohjeita.

Samassa rytäkässä Google on lisännyt puheentunnistukseen saksan, ranskan, espanjan ja italian kielet, joten haluamansa matkakohteen voi kertoa jatkossa kyseisillä kielillä.

Maatuki laajentunee vielä lisää lähikuukausien aikana, mutta Google ei ole paljastanut mihin maihin navigointi saapuu seuraavaksi. Navigointi on tarkoitus tuoda Android-laitteiden lisäksi uudempiin iPhone-puhelimiin, joten Google ei aio rajoittaa palveluaan ainoastaan Android-alustalle.






Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Palleroo (vahvistamaton)

1

Tämähän on tulossa Pohjoismaihinkin vielä loppuvuoden aikana. Nyt ei siis ole enää yhtään järkevää syytä valita (Nokian) Symbiania Androidin sijaan. :P

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Symbbari (vahvistamaton)

2

Vielä kun kartat voisi ladata valmiiksi laitteeseen niin olisi ulkomaillakin ihan käyttökelpoinen sovellus ilman tuhottoman kallista datalaskua.

Vastaa
Tcav
Tcav

4

Kyllä toi nyt varmaan aika nopeasti Suomeenkin tulee, kun kerran Tanskankin ovat jo lisänneet tuettujen listalle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

5

Hyvä, että kotimaan nevigointiin on vaihtoehtoja.

Vastaa
mikkokk
mikkokk

6

Eiköhän tuo laajentuminen seuraa sitä aikataulua jolla Google kartoitusta on alkanut tekemään. Wikistä taitaa löytyä lista maista joita Google kartoittaa ja millon tuo on aloitettu. Sieltä vaan tutkivaa juornalismia harrastamaan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

7

@Symbbari:
"Vielä kun kartat voisi ladata valmiiksi laitteeseen niin olisi ulkomaillakin ihan käyttökelpoinen sovellus ilman tuhottoman kallista datalaskua."

Tämäkin ominaisuus varmaankin tulee joskus, mutta sitä odotelleessa voi käyttää AndNav -softaa ja ladata siihen kohdemaan kartat OpenStreetMap -palvelusta.

Vastaa
Stonik
Stonik

8

Google jatkaa vahvaa ilmaispalveluarsenaalinsa kasvattamista. Joskus on ihmeteltävä mistä yrityksellä riittää rahaa kaiken tämän toteuttamiseen, mutta onpa toisaalta tänäänkin tullut adwordseja klikkailtua muutaman kerran keittiön kodinkoneita etsiskellessä.

Vaan eipä tuo kilpailu huono asia ole. Googlea on kiittäminen myös Nokian ilmaisesta navigoinnista.

Vastaa
kikuu
kikuu

9

Muutenhan tämä hyvältä vaikuttaa, mutta saisi tosiaan tulla se valmiiden karttojen lataus puhelimeen.

Eli ilmaisesta ei voida vielä puhua, kun muutaman kilometrin navigointi afrikassa maksaa jo monia kymmeniä euroja.. ;)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.