Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Motorola lupaa kahden gigahertsin suorittimia puhelimiin vielä tänä vuonna

17
Kaarlo Räihä

Motorola lupaa kahden gigahertsin suorittimia puhelimiin vielä tänä vuonna
Kalleimpien älypuhelinten suoritinkehitys on ollut viimeisten parin vuoden aikana todella vauhdikasta, ja lisää harppauksia on luvassa, sillä huhujen mukaan Motorolan toimitusjohtaja Sanjay Jha sanoi yrityksen julkaisevan tämän vuoden aikana 2 gigahertsin kellotaajuudella toimivaa suoritinta käyttävän älypuhelimen.

Samojen huhujen mukaan kyseinen malli ehtisi Yhdysvalloissa joulumarkkinoille ja se olisi Android-puhelin. Suorittimen korkean kellotaajuuden lisäksi laitteesta löytyy runsaasti graafista vääntöä, sillä se perustuu tiettävästi NVIDIA:n Tegra-alustan viimeisimpään versioon. Muita mainittuja ominaisuuksia ovat 720p-resoluution videoulostulo (HDMI?), suurella resoluutiolla varustettu näyttö ja ainakin viiden megapikselin kamera.
Nykyiset kalleimmat Android-älypuhelimet käyttävät gigahertsin kellotaajuudella toimivaa suoritinta, joten suorittimen kellotaajuuden nopea hyppäys kahteen gigahertsiin kuulostaa uskomattomalta. Qualcomm on luvannut jo aiemmin toimittaa puhelinvalmistajille 1,5 gigahertsin kellotaajuudella toimivia suorittimia, mutta niitä käyttäviä puhelimia ei välttämättä nähdä markkinoilla vielä tämän vuoden aikana, joten jos huhut pitävät paikkaansa, on NVIDIA onnistunut luomaan todellisen supertuotteen.

Jos NVIDIA tarjoaa puhelinvalmistajille tällaista pakettia, ovat todennäköisesti muutkin valmistajat tuomassa vastaavia laitteita markkinoille jossain vaiheessa.

Jhan mukaan puhelimien kehitys tulee myös jatkumaan yhtä vauhdikkaana, ja parin vuoden kuluttua yritys ei enää jaa työntekijöilleen kannettavia tietokoneita, vaan ne on tarkoitus korvata puhelimilla, joilla voi tuolloin tehdä töitä samalla tavoin kuin kannettavilla tietokoneilla.

Kommentit (17)

Vlaadi
Vlaadi

1

Sinänsä kiva että puhelimista löytyy koko ajan enemmän tehoa ja niillä pystyy tekemään aina vaan monimutkaisempia asioita, mutta tässä tehokilpailussa ollaan unohdettu kaksi tärkeää asiaa:

1) Akunkesto. Nykyinen akkuteknologia on aika pahasti jäljessä verrattuna kännyköistä löytyvään laitteistoon. Itselle kelpaisi mieluummin kaksinkertainen akunkesto nykyiseen älyluuriin kuin kaksinkertaisella teholla hyrräävä suoritin.

2)Jos käyttöjärjestelmä sisältää raskaita elementtejä, näkisin paljon järkevämmäksi kehittää ohjelmistoa akkua säästävämpään suuntaan eikä hoitaa kaikkia ongelmia lisäämällä suoritintehoa. Hyvänä esimerkkinä USA:ssa julkaistu HTC:n Evo 4g joka ei useiden arvostelijoiden mukaan jaksa aktiivisessa käytössä edes kokonaista päivää. Vaikka saankin heti vihat niskoilleni, niin vedän kehiin Apple-kortin. Kummasti vaan se käyttis rullaa sulavasti ja jouhevasti pienempitehoisella raudalla. Applen tavalla rautaomptimoitu Android-käyttis 2gigaherzin prossulla varustettuun puhelimeen, siinä vasta olis laite!

Vastaa
Thors (vahvistamaton)

3

Kenties sisällä on sitten Android Gingerbread. Androidin sovellusten laatu varmasti kasvaa nyt, kun ohjelmien asennus ei rajoitu vain ROM-muistiin. En oikein jaksa uskoa, että akkukesto ainakaan paljoa huonompi on. Mielenkiintoista nähdä mitä sieltä pukkaa.

Vastaa
Puppek
Puppek

4

@1 Kummasti se vaan iPhonekin käytössäni syö akun vajaassa päivässä vaikka en hirveästi käytäkään. Varmaan menee siihen valikon liukuanimaatioon puolet akusta aina :D

Vastaa
akse
akse

5

Eipä noista mikään luuri oikeen jaksa 3g surffailua yli 6tta tuntia, joten jos surffaat 2-3 tuntiakin päivässä niin akkusi on jo suht finaalissa kun lisätään kaikki muut mitä teet.

Noi on tollasia monitoimi luureja joten niillä tulee tehtyä paljon enemmän kun tavallisesti on totuttu -> syö enemmän akkua.

Vastaa
tontttttu (vahvistamaton)

8

Yhdyn Vlaadiin tuossa akkukestossa. Ei ole ollut vielä yhtään älypuhelinta, jossa akku olisi kestänyt sen aikaa kuin toivoisi, ainoastaan nuo perusluurit hoitavat hommansa akkukeston osalta. Ei ole riittänyt puhti niin iphonessa kuin HTC:ssa tai missään palmin tai nokia älylaitteessa. Ensinnä pitäisi keksiä jotain uutta akkuihin, esim samaan tilaan mahtuva viisinkertaisella mAh määrällä mitä akkuun mahtuupi. Sitten sen jälkeen miettimään vasta raudan kehittelyä tehokkaampaan. Sama kun iskettäisiin vanhaan 500 kiloiseen relluun tosta 7.2 litranen kone letukasta, kärsii käyttö niin perskuleesti ja ei kovin pitkälle rellun tankillisella kuljeta.

Vastaa
abacaca (vahvistamaton)

9

Sekin olisi suotavaa, että puhelimessa olisi myös jotain softia joita sillä teholla sitten voisi käyttää.

2 Ghz rupeaa olemaan jo sitä luokkaa, että sitä tarvitsevien softien pitäisi olla desktop-tasoa. Missä luurissa on?

Vastaa
hablan (vahvistamaton)

10

voi laittaa mun puolesta vaikka 5ghz suorittimen mut en ennen osta semmosta laitetta ku akut on kunnollisia eikä tartte 10h välein latautumaan

Vastaa
muppis
muppis

11

Vlaadi on oikeassa. Akut ei ole kehittyneet kuluttajakäytössä oikeastaan mihinkään sitten Li-ionin keksimisen jälkeen.

Vastaa
Tazzpa
Tazzpa

12

Hoho, mitähän noinkin tehokkaalla suorittemella oikein tekee puhelimessa? Menee vähän kilpavarustelun puolelle tämäkin.

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

13

@12
Varmaan sitä samaa kuin tietokoneilla.

Akkutekniikkaan voisivat panostaa yhtä innolla kuin suoritintekniikkaan. Oisi mahtavaa saada älypuhelin, joka kestää raskasta käyttöä edes kaksinumeroisia tunteja. Raskaalla käytöllä tarkoitan nettivideoiden, videoiden yms. jatkuvaa toimintaa. Nykyisellään saa parinsadan megan nettikäytöllä akun varauksen puolittumaan.

Vastaa
keke! (vahvistamaton)

14

@13: Ties vaikka akkuteknologiaan panostettaisiin jopa enemmän. Tällä hetkellä alkaa vain olemaan niin, että akkuteknologiassa alkaa tulla fysiikan lait vastaan. Energiaa ei ole mahdollista pakata tiheämpään. Seuraava askel kännyköissä saattaisi olla LiPo-akut, jotka on jo rc-autoissa, yms lyömässä itsensä läpi. Lipot tarjoavat huomattavasti enemmän energiaa painoonsa nähden ja jonkin verran enemmän energiää tilavuuteensa nähden jos verrataan Li-ion-akkuihin. Ongelmana tosin on lipo-akun arvaamattomuus ja palamis/räjähdysherkkyys.

Toinen lähestymistapa akkuihin on sitten polttokennoakut, joita niitäkään ei ole kännyköissä prototyyppejä lukuunottamatta nähty. Niissä onkin mielenkiintoisinta mielestäni se, että silloin kännykkääkin voisi tankata vähän auton tapaan esim. etanolilla(tai jollain muulla alkoholilla), sytkärikaasulla, tai polttokennosta riippuen ihan millä tahansa palavalla.

Mitä itse uutiseen tulee: WOOT! Minullakaan ei ole 2ghz suoritinta edes pöytäkoneessani:D

Vastaa
Michelola
Michelola

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti keke!:

Tällä hetkellä alkaa vain olemaan niin, että akkuteknologiassa alkaa tulla fysiikan lait vastaan. Energiaa ei ole mahdollista pakata tiheämpään.


No ei kyllä pidä paikkaansa

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja