Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia

32
Kaarlo Räihä

EuroDroid: Design by Community osoittaa kuinka kovasti Nokialta halutaan Android-puhelimia
Aiemmin tänä vuonna Nokia käynnisti Design by Community -projektin, jossa kaikki halukkaat pääsivät äänestämällä vaikuttamaan tulevan konseptipuhelimen suunnitteluun. Ominaisuuksien osalta asiat lyötiin lukkoon toukokuussa ja nyt äänestetään laitteen ulkoasun osalta.

Vaikka äänestämällä luotua konseptipuhelinta ei koskaan laiteta tuotantoon, osoittavat äänestyksen tulokset EuroDroid-sivuston mukaan sen, että kuluttajat haluaisivat Nokian tuottavan heille Android-puhelimia. EuroDroidin mukaan erityisesti äänestyksessä painoarvoa saaneet avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmä ja rajoittamaton moniajo viittaavat Androidiin. EuroDroid ei ota kuitenkaan kantaa esim. MeeGo-alustaan, joka täyttää kanssa molemmat ehdot. Äänestyksessä kuluttajat halusivat myös tuen useammalle käyttöjärjestelmälle, jolloin puhelimen käyttäjä saisi itse tehdä päätöksen tältä osin.
EuroDroid-sivuston ohella myös Conversations-blogin kommenttiosiossa toivotaan Nokialta Android-puhelinta. Enemmän suosiota kommenttien perusteella saa kuitenkin MeeGo, jota useat keskusteluun osallistuneet kommentoijat toivoisivat näkevänsä.

Ulkoasun osalta äänestys on auki viikon verran, jonka jälkeen eniten ääniä saaneesta luonnoksesta tehdään 3D-malli.

Kommentit (32)

PJL78
PJL78

1

EuroDroid on väärässä, kuulostaa niin manipuloinnilta tai mainonnalta Androidin puolesta. En väitä, että olisi huono asia, että Nokia rupeaisi todellakin tekemään puhelimia kaikille käyttöjärjestelmille, mutta avoimen lähdekoodin täyttävät kriteerit kummatkin, Symbian ja meeGo, ei pelkästään Android.

Mä uskon, että Symbianilla on tulevaisuus, ei kaikki halua aina superälypuhelimia, suurin osa myynnissä olevista on vielä tavallisia puhelimia Symbian käyttiksellä, varmasti myös tulevaisuudessa. Eikä esim. Android toimisi edes hienossa, mutta tavallisessa 6700 Classicissa. Tämä takoittaa sitä, että tavallinen S40 tai S60 ei ole kuollut, ehkä nimi muuttuu ja tavara päivittyy, mutta aina on tarvetta myös keveämmille käyttiksille. S40 on varmaan vakain käyttis koko planeetalla muutenkin, ikinä ei tiltannut yksikään puhelin, jossa oli S40, heti kun Android tuli, niin johan tilttailee joka päivä. Kaikille on tilaa ja kaikilla pitäisi olla oikeus laittaa puhelimeensa minkä haluaa, siinä olisi kyllä tulevaisuus :)

Vastaa
keke! (vahvistamaton)

2

Joo vähän turhalta kantilta kyllä uutisoitu. Nokialla on kaksi täysin tuohon lokeroon sopivaa alustaa, joten Android-kortin veto tuntuu vähän fanboy-hypetykseltä.

Nokian ei missään nimessä olisi järkeä lähteä tekemään muita kuin s40-, symbian- ja meegopuhelmia. Se muuttaisi heti Nokian statuksen johtavasta matkapuhelinvalmistajasta samalle bulkkivalmistajatasolle mm. HTC:n kanssa.

Vastaa
iKnow_ (vahvistamaton)

3

Android olisi Nokialle todella huono vaihtoehto. Resursseja ei vain yksinkertaisesti riitä jälleen kerran yhdelle alustalle. Symbianista ei ole mitään järkeä luopua. Halvan raudan päällä toimiva älypuhelinalusta mihin muilla ei ole oikein vastata kuin featurepuhelimilla. LG lähti Android leiriin rautavalmistajaksi ja ainakaan alku ei ole lupaava (ks. linkki).

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uut...?oid=2010077553

Lisäksi Android valmistajia on jo nyt niin paljon, että pudotuspeli heidän kesken on jo käynnissä.

Vastaa
trubaduuri (vahvistamaton)

4

@2

Eikös N900 ole Nokian ensimmäinen android-puhelin? Ainakin nysisatasella pyörii android kohtalaisesti, youtubesta löytyy videoita. Ja Nokia sitä bulkkikamaa ulos lykkii enemmissämäärin kuin muut ainakin.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

5

MeeGoo ja symbianin uusia versioita kehii vaa :)

Parastahan olis jos tosiaa vois asentaa puhelimeensa minkä käyttiksen haluaa tai vaikka dualboottiin jos huvittaa. Kuten tietokone puolella asia sujuukin. Ennenhän esim. Amiga aikaan se käyttis oli siinä ja that's it kuten nykysin kännyköissä. Voi siis olla että tulevaisuudessa löytyy kaupan hyllystä Windows Phonea ja sen perus mallin rinnalla.

Meego ja symbian on Nokialle ne tavat erottua Android massasta - kyllähän varmasti muutkin näitä tulee tekemään - etenkinkin kun kaikki tietää, että Nokia on kyseisten softien kehitykseen paljon osallistunut jolloin uskoisi peruspulliaisen ajattelevan, että Nokian puhelimissa ne parhaiten silloin myös toimii. (nykyisinhän näin ei ole, mutta uskon, että Nokian suunta on ylöspäin..

P.S. MeeGo FTW IMHO :p

Vastaa
SakkeMO
SakkeMO

6

@4

Nokia ei ole virallisesti julkaissut androidia N900:lle, mutta androidista on tehty oma versio n900 tietynlaisena "projektina" mutta se on vielä beta vaiheessa eikä esim puhelut toimi yms..

Vastaa
Symbian3,Mokia? (vahvistamaton)

7

Nokia tekee pahan virheen,jollei tulevat Symbian3-käyttöjärjestelmällä varustetut mallit ole varustettu väh.1 Gigahertsin prosessorilla,koska myöskin tuleva 3-versio tulee olemaan nykyistä "raskaampi kokonaisuutena" joka vaatii lisää puhelimen omaa muistia ja prosessoritehoja!!!.

Vastaa
Kehittäjä (vahvistamaton)

8

@7

Symbian3 on huomattavasti kevyempi, kuin esimerkiksi s40 tai vastaavat vanhentuneet käyttöjärjestelmät. S3:n juuri on kirjoitettu niin, että prosessoritehoa ei tarvita huomattavia määriä; alle 1 GHz riittää kaikkiin tarpeisiin.
Tulevaisuudessa mobiilibisnes tulee seuraamaan autoteollisuutta downsizing-trendissä; enemmän käytännön tehoa ja parempaa ajettavuutta pienemmällä kulutuksella. Symbian on kerännyt hetken voimia taustalla, ja iskee nyt kuin miljoona volttia.

Vastaa
Semnejuttu (vahvistamaton)

9

@7

Jokseenkin täyttä sontaa. Onko mitään perusteluita väitteidesi taakse? Sanoisin, että 1GHz prosessorilla saavutettaisiin lähinnä kilpailijoiden säälittävä akkukesto. Vähintään joka yö latauksessa.

Vastaa
PJL78
PJL78

11

Kyllä itse olen sitä mieltä, että prosessorin tehoja tarvitaan vaan tietyn verran, liika on aina liikaa ja akku tyhjenee silmissä (kirjaimellisesti). Galaxy S:n omistajana sanon, itkettää akun latailu joka yö ja joskus päivälläkin. Muutamilla muutoksilla sain akun kestämään hieman pidempään, mutta kun on tottunut siihen, että akku kestää viikon, niin tää on pimeetä. Seuraavaksi hankin puhelimen, jolla voi soittaa ja lähettää viestejä, kestää iskuja ja kosteutta, mutta akun kesto pitää olla ainakin viikko tavallisessa käytössä. Symbianin voima voisi olla juuri tuo, että puhelimen ei tarvitse olla tietokone 2 gigahetzin prossulla ja gigan muistilla. Nokian valtteja tulevaisuudessa voisi olla kamera, näyttö, MeeGo, Symbian, akun kesto, antenni ja kuuluvuus jne. Androidin mainostaja toi EuroDroidi selkeesti, nimikin sen jo kertoo :D

Vastaa
remetrius
remetrius

13

Olisin suunnattoman pettynyt, mikäli Nokia erehtyisi menemään android-leiriin. Ostin kyseisellä alustalla varustetun kapulan ihan testimielessä, eikä se nyt niiiiin hieno ole. Palasin symbianin käyttäjäksi ja sinne jään, ellei meegosta muodostu parempi alusta. Androidissa sai akku tosissaan olla joka yö laturissa jos meinasi pärjätä seuraavan päivän sillä.

Android houkuttelee herkkäuskoisia käyttäjiä silmäkarkeilla. Käytettävyys ei ollut ainakaan minun mieleeni. Niinkuin ei koko kosketusnäyttö villityskään.

Vastaa
Mikaelson
Mikaelson

16

Pelkkää höpöhöpöä! En usko, että oikeasti Nokian älypuhelimista kiinnostuneet edes haluaisivat Androidia Nokialaiseensa. Olen varma, että monilla (itseni mukaan lukien) on tuossa kohtaa ollut MeeGo mielessä. Osalla ehkä jopa Symbian, eikös S^3:ssakin ole rajoittamaton moniajo?

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

17

@14
Niinpä. Itseltäni ainakin tippuu heti sormet käsistä heti kun otan hanskat pois.

Vastaa
3rp3
3rp3

18

Nyt kertokaas joku mikä esim. Androidin käyttöliittymässä on niin ylivoimaista verrattuna vaikka haukutun Symbianin tulevaan 4-versioon tai Maemoon? :O En oo vielä keksiny sitä. Onko se ne monet hardisnapit siinä näytön alla vai mikä? :D:D

Vastaa
Stonik
Stonik

19

Tässä NITDroidin (Android 2.2 N900:lle) videoesittelyä, tällä kertaa vuorossa muutama Android Marketin peli 3D-kiihdytettynä. Ja hyvinhän nuo pyörivät.

http://www.youtube.com/watch?v=gTEkm--LQg8

Noin muuten en oikein näe tarpeelliseksi Nokian valmistamia Android-laitteita, oikeastaan jopa siksi etten usko Nokian tekevän mitään paremmin kuin esimerkiksi HTC tai Samsungkaan.

Pohjoismaista Android-luuria kaipaavalle tarjolla olisi kuitenkin lokakuussa myyntiin tuleva tanskalainen, erittäin soma Lumigon: http://www.lumigon.com/

Vastaa
mikkokk
mikkokk

20

Android puhelimia valmistaa kai toistakymmentä yhtiötä. Vaikea nähdä mitä Nokia sellaista voisi noiden tarjoamien mallien lisäksi tuoda mistä käyttäjät vielä maksaisivat sen verran enemmän kuin muiden valmistajien laitteista että Nokian kannattaisi valmistus aloittaa.

Android-leirissä on pudotuspeli alkamassa, noin moni valmistaja ei vain voi siellä toimia kannattavasti. JOS näyttää siltä että Nokian kannattaisi jostain syystä Android puhelimia alkaa tehdä niin vuoden-parin sisällä Android valmistajia on hyvin halvalla tarjolla.

Vastaa
PJL78
PJL78

21

Mitäs jos Nokia teksikin puhelimen, jossa on vakiona MeeGo 2.0, mutta siihen saisi suoraan asennettua Symbian^4 käyttöjärjestelmän tai vaikka Android 3.0:n? Tällaista puhelinta ei ole, mutta tätä ne ihmiset oikeasti kaipaavat, valinnan vapautta ja selkeitä vapauksia. Puhelimia ei tarvitsisi olla Nokialla kuin 1 joka tarjoaa tuollaisen vapauden, tuon lisäksi Nokialla voisi olla vaikka 3 puhelinta. Nykyään tarjonta on liian suurta, joka johtaa puhelimien hinnan laskuun ja katteiden pienemiseen.

Vastaa
Stonik
Stonik

22

@20

Voihan sen noinkin ajatella, ja tavallaan olet oikeassa. Toisaalta asia on niinkin, että Android-valmistajien määrän vuoksi yhtiöt toimivat tällä hetkellä alan vetureina tekniikan suhteen. Tällä hetkellähän ei ole mahdollista tehdä Android-huippumallia, ellei laitteessa ole erittäin hyvä näyttö (3.7-4.2" AMOLED), 1GHz prosessori ja puolen gigan keskusmuisti.

Esimerkiksi Samsung Galaxy S:n Cortex A8 -pohjainen prosessori @1GHz ja PowerVR SGX540 ovat tehokkaampaa rautaa mitä iPhone 4 pitää sisällään, ja peittoavat vauhdissa Snapdragon-pohjaiset puhelimet (HTC Desire, Nexus One). HTC:n on käytännössä pakko vastata syksyn aikana, eikä Motorolakaan voi jäädä lepäämään laakereilleen. Samaa miettii myös LG, jonka hyvä nousu puhelinmarkkinoilla on tänä vuonna hiipunut. Dell, Lenovo ja Acer saattavat haukata kakun nurkasta pari murusta.

Periaattessa silloin ollaan samassa tilanteessa kuin PC-markkinoilla, jossa kuusiytimistä Core i7:aa työnnetään pellin alle, vaikka se Crysis saattaa pyöriä juuri ja juuri neljälläkin ytimellä. ;) Kilpailu pitää hinnat kurissa ja kehitys kehittyy.

Sekin täytyy muistaa, että MeeGo ja Symbian ovat nykyisin molemmat avointa koodia, eli Androidin tapaan myös näitä käyttöjärjestelmiä hyödyntäviä valmistajia saattaa tulla useita.

Mutta mikäs siinä, parin vuoden päästä voi pistää hdmi:n kautta MeeGo-kännykän kiinni taulu-telkkariin ja pelata lähes PS3-tasoisia pelejä bluetooth-ohjainten kanssa, verkossa kavereiden kanssa tietenkin. Symbian-puhelimet ovat silloin niitä joissa akku kestää sentään vielä sen yhden päivän. :)

Vastaa
mikkokk
mikkokk

23

Tuo segmentti johon vetoaa gigahertsinen prossu ja iso näyttö ei kuitenkaan ole kamalan suuri. Vaikka periaatteessa tuo segmentti on valmis maksamaan hyvän hinnan laitteesta joka on "huippu" juuri sillä hetkellä, kun listasit jo kuusi valmistajaa (voisi vielä lisätä motorolan ja sonye:n) jotka tuohon segmenttiin haluavat iskeä niin tulos ei valmistajan kannalta ole kamalan nätti. Voitto valahtaa jonnekin muualle kuin valmistajalle.

Jos nyt Symbianilla saadaan astetta vaatimattomammalla (ja halvemmalla) laitteistolla kaikki muut ominaisuudet kohdalleen (ja pari extraa päälle) niin se mahdollistaa voitollisen toiminnan useammassa muussa segmentissä jotka jo yksinään ovat isompia (joskin hintasensitiivimpiä) kuin tuo mainittu. Antaa sampan, lg:n, htc:n, motorolan, sonye:n, lenovon, dellin, acern ja muiden tapella itsensä henkihieveriin tuossa yhdessä segmentissä. Lisäbonarina tuo segmentti osuu osin yksiin iphoneen viehtyneiden kanssa.

Toisaalta Nokia alkaa nakertaa tuota segmenttiä myöhemmin tänä vuonna ylhäältäpäin, Meego kun on ensimmäinen oikea mobiilitietokonekäyttis joka varmasti viehättää tuota segmenttiä. Sitä voinee jopa ylikellottaa Maemon tapaan...

Toiseen pointtiin liittyen, olen jo pidempään ollut sitä mieltä että Meego (ja aiemmin Maemo) strategia olisi esim LG:lle se mitä kannattaisi miettiä todella tarkkaan jos haluavat jatkaa kännykkäbisneksessä. Nythän yhtiö on melkoisen välistäputoaja, volyymiä ei ole tarpeeksi Samsungin haastamiseen eikä katu-uskottavuutta ole HTC:n haastamiseen. Mitä jää? Pinkkejä gigahertsisiä Android-luureja ostavat?

Vastaa
iKnow_ (vahvistamaton)

24

@21

Eipä taida olla puhelinten valmistus ihan niin simppeliä, että tehdään rauta ja tiputetaan siihen joku (avoin?) käyttis. En ole mikään asiantuntija, mutta yksi lisäkäyttis lisäisi ainakin roimasti tarvetta testaukselle, yleensä oman UI:n rakentelulle ja vielä omat palvelut pitäisi rakentaa toimimaan tämän uuden käyttiksen päällä yms.

Lisäksi melko marginaalinen joukko on kiinnostunut moisesta mahdollisuudesta ja siksi hyödyt/haitat bisneksen suhteen taitavat olla aika haittapainotteiset. Joihinkin puhelimiinhan tämä jo onnistuukin kikkailemalla. Uskoisin, että joku kiinalainen pikkupaja lykkää tälläisiäkin jossain vaiheessa markkinoille jos ei vielä löydy.

ps. Ensimmäinen uutinen pitkiin aikoihin missä kommentointiosuus on pysynyt jotenkin järkevänä, vaikka otsikon voisi kuvitella suorastaan imevän laatukommentoijia. Peukku siitä.

Vastaa
PJL78
PJL78

25

Kyllä mä tiedän, että sellaisen Nokian tekeminen voisi olla tuskaa, missä toimii kaikki, mutta jos saisi edes MeeGon ja Symbianin välillä valita =)

Vastaa
Stonik
Stonik

26

@23 mikkokk

Hyvä kommentti. Heti alkuun pakko mainita LG, yhtiöhän esitteli vuodenvaihteessa Intel Moorestown-alustaan perustuvaa älypuhelinta Moblinilla varustettuna. Pian sen jälkeen siitä kirjoitettiin ensimmäisenä MeeGo-puhelimena. Ja pari kuukautta myöhemmin koko projekti hyllytettiin sen kummemmin syytä kertomatta. Viime aikoina LG on ollut osikoissa lähinnä WP7-suunnitelmillaan, joten ilmeisesti jossain vaiheessa kumppaniksi on otettu Microsoft.

Se miksi tuo high-end on markkinamiesten ja talouslehtien suosikki on "kahden kärjen juttu". Parhaan Super-Amoled- ja perusluokan hintaero isoissa erissä ei välttämättä ole kuin 20€. Sama koskee muitakin komponentteja. Hintaero perusluokan luuriin saattaa kuitenkin olla 400€, ja siten kate myös moninkertainen. Toinen syy on se, että mediassa valmistajat punnitaan yleensä huippumallin perusteella, jolla saadaan ns. respectia katukuvassa vaikkapa autotehtaiden tapaan. Eli vaikka Nokia on tehnyt pitkän ajan hyvää, tasaista plus-merkkistä tulosta, se ei huippumallin puutteen vuoksi ole tämän hetken top-listoilla erityisen korkealla.

Kahvitauko kutsuu, keskustelu on kerrankin asiallista joten peukku ylös täältäkin. :)

Vastaa
Mikaelson
Mikaelson

28

@18

Ei varmaan mikään, kun käyttöliittymään on paljon kopsattu suoraan Androidista. ;D

MeeGon ja S^4:ssä killeriä tulee olemaan WRT! Se on sata varma.

Vastaa
akse
akse

29

"Nokia tekee pahan virheen,jollei tulevat Symbian3-käyttöjärjestelmällä varustetut mallit ole varustettu väh.1 Gigahertsin prosessorilla,koska myöskin tuleva 3-versio tulee olemaan nykyistä "raskaampi kokonaisuutena" joka vaatii lisää puhelimen omaa muistia ja prosessoritehoja!!!."

Et varmaan tiennyt että Symbian3 käyttöliittymä tukee grafiikkakiihdytystä, joka juuri vähentää tarvittavia prosessoritehoja, kun käyttöliittymä grafiikat voidaan laskea grafiikkapiirillä jolloin kaikki laskenta ei jää prosessorille.

Vastaa
akse
akse

30

"Nokia tekee pahan virheen,jollei tulevat Symbian3-käyttöjärjestelmällä varustetut mallit ole varustettu väh.1 Gigahertsin prosessorilla,koska myöskin tuleva 3-versio tulee olemaan nykyistä "raskaampi kokonaisuutena" joka vaatii lisää puhelimen omaa muistia ja prosessoritehoja!!!."

Et varmaan tiennyt että Symbian3 käyttöliittymä tukee grafiikkakiihdytystä, joka juuri vähentää tarvittavia prosessoritehoja, kun käyttöliittymä grafiikat voidaan laskea grafiikkapiirillä jolloin kaikki laskenta ei jää prosessorille.

Vastaa
kata13
kata13

31

Mulla on Nokian E90 ja haluaisin vaihtaa kosketusnäytölliseen. Olen yksi niistä, jotka tuossa kyselyssä kaipaisivat Androidia. Suomalaisena haluaisin ottaa seuraavankin puhelmen Nokialta. Olen aivan koukussa Googlen tuotteisiin: G-mailiin, Googlen karttoihin, Googlen kääntäjään jne. Sen vuoksi luulen, että käyttis olisi hyvä olla Android ja olen harmitellut, että Nokialla ei ole Androidia. Onko noita Google-ohjelmia yhtä helppo käyttää uusilla Symbian tai Meegokäyttispuhelimilla?
Google-ohjelmien lisäksi haluaisin katsoa TV-kaistaa puhelimellani. Skypeä haluaisin myös käyttää. Muuten minulle riittää hyvin toimiva puhelin ja tekstiviestit.
Akku saisi kestää edes pari päivää, mutta se taitaa olla liikaa vaadittu. Iphoneen en kajoa, koska en halua naimakauppaa Soneran kanssa. Mikä siis olisi näillä spekseillä mulle paras valinta?

Vastaa
PJL78
PJL78

32

@31 En usko, että saat noilla vaatimuksilla puhelinta, jonka akku kestää 2 päivää, mutta olen varma, että Android on sulle se oikea, koska Android on täysin "integroitu" Googleen ja sen kaikkiin palveluihin, erityisesti Gmail-tilistä riippuvainen siis. TV-kaista ei toimi Androidissa, mutta varmaan se ei ole suurin päätös puhelimen hankintaan. Jos haluat sen TV-kaistan, niin sitten iPhone 4 tai N8 Nokia, joka julkaistaan kohta. Näytön puolesta suosittelisin Samsung Galaxy S:ää näihin Googlen palveluihin, mutta varmasti myös iPhone 4:n näyttö on siihen täydellinen. N8 näytön resoluutio on pieni TV:n katseluun, eikä varmaan se kirkkauskaan ole parasta antia, koska kyseessä on Amoled.


Eli, sulla on kolme vaihtoehtoa, joista valitset itsellesi tärkeimmät toiminnot jotka vaikuttavat puhelimen hankintaan. Itselläni Galasy S toimii juurikin näillä Googlen herkuilla joka päivä ja kokoajan, joten uskalla suositella (näytön takia ja nopeuden).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja