Laptop: Mobiili-Flashin toiminta ei vakuuta

14
Kaarlo Räihä

Laptop: Mobiili-Flashin toiminta ei vakuuta
Adoben Flash-sovelluksen 10.1-version tuominen matkapuhelimiin on herättänyt runsaasti keskustelua, sillä epäilijöiden mukaan työpöytätason Flash ei sovellu matkapuhelimiin. Yksi nimekkäimmistä tekniikan vastustajista on Applen toimitusjohtaja Steve Jobs, joka on ainakin Laptop-lehden tekemän testin mukaan oikeassa Flashin toimivuudesta.

Laptop testasi Android-matkapuhelimille julkaistua Flash 10.1 -sovellusta Droid 2 -puhelimella, ja testien perusteella Adobe tarjoaa liian vähän ja liian myöhään. Testit aloitettiin Adoben oman esittelypaketin kanssa, jonka sisältö toimi odotetusti hyvin. Siirtyminen todellisiin Flash-sivustoihin aiheutti kuitenkin ongelmia, sillä esim. CBS:n ja Foxin TV-sarjojen katselu yritysten verkkopalveluiden kautta oli nykivää ja ABC:n kohdalla videon katselu ei onnistunut lainkaan. Videoita toistettaessa Flash-ohjelmisto myös hyytyi täydellisesti, ja esim. videon pysäyttäminen tai äänenvoimakkuuden säätäminen ei onnistunut.



Tietokoneilta tuttujen Flash-ongelmien tavoin myös Androidin kohdalla paras keino päästä ongelmista eroon oli selaimen sulkeminen ja käynnistäminen uudelleen, joka tosin jumitti sekin toviksi puhelimen.

Videotoiston ohella Laptop testasi useita Flash-pelejä Newgrounds- ja Addicting Games -palveluissa, mutta näidenkään osalta tulos ei ollut kehuttava. Näppäimistön puuttumisen aiheuttamien ohjausongelmien ohella pelien lataaminen kesti yleensä kauan, pelit pyörivät hitaasti ja navigoinnissa oli myös ongelmia, koska esim. linkkien klikkaaminen ei tuntunut onnistuvan.

Flash-sovellus ei myöskään toimi kunnolla Androidin oletusselaimen kanssa, sillä sen käyttö esti jossain tilanteissa sivujen latautumisen tai jopa kaatoi selaimen Veoh.com-videopalvelussa.

Testien perusteella parhaiten toimivat sellaiset palvelut, joissa mobiililaitteita varten on tehty omat Flash-sisällöt. Yrityksille uusien versioiden luomisesta tulee kuitenkin ylimääräistä vaivaa ja mobiili-Flashia nyt kokeileville tahoille jää tekniikan toimivuudesta todella huono kuva.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (14)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

@ Uutinen

> Laptop: Mobiili-Flashin toiminta ei vakuuta

Jutusta jäi sellainen olo että puhuttiin vain desktop Flashistä mobiilissa laitteessa ja siinäkin kai selainpohjaisesti.


Videoiden kohdalla jäi vähän epäselväki teknisesti millaisia videoita yritettiin katsoa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

Jos näppäimistön puuttuminen estää jonkin sovelluksen käytön, niin vaikuttaa enemmänkin sovelluksen ongelmalta.

Joissain nettisovelluksissa on ongelmana se että toiminnallisuus perustuu hiiren liikutteluun, jolloin pelkällä kosketus näytöllä homma ei onnistu, vaan tapahtuu klikkaus. hyvä sovellus on käytettävä myös ilman hiirtä, mutta sekään ei auta laitteissa joissa puuttuu se näppiskin...

Vastaa
eddison84
eddison84

5

Jaa, eipä itellä ole mikään video viellä nytkytellyt ainakaan YLE Areenalla ja Kaista.fi:ssä. Toki sulavampaakin voisi olla, mutta mieluummin pidän tuon mahdollisuuden katsella näitä kuin että ostaisin kalliimmalla rahalla Omenan ja olisin ilman......

Vastaa
eddison84
eddison84

6

Jaa, eipä itellä ole mikään video viellä nytkytellyt ainakaan YLE Areenalla ja Kaista.fi:ssä. Toki sulavampaakin voisi olla, mutta mieluummin pidän tuon mahdollisuuden katsella näitä kuin että ostaisin kalliimmalla rahalla Omenan ja olisin ilman......

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

8

@6 Koitappa ruutu.fi/katsomoa/subin nettitelkkua, joko alkaa nytkyttelee? Serkkupojan luurilla joskus testattiin ruutu.fi niin saatii sellanen 3fps/s videokuvaa

Ei nuo ainakaan aikoinaan N900 pyörinyt, tiedä sitten onko nykyään meininki eri?

ja kun nyt otit omenan esiin niin yle areenasta on kyllä iphonella toimiva mobiiliversio ja tarkoitatko kaista.fi:llä tvkaistaa vai mitä? tuollaista kaista.fi:tä ei ainakaan netistä löydy, mutta tvkaista ainakin toimii omenassa.

vai meinasitko kenties plaza.fi/kaista ?

Vastaa
eddison84
eddison84

9

@8. Joo typo tuli, eli siis ei mitään Kaista.fi:tä vaan Ruutu.fi. Katsomo ei toimi sen typerän kaistannoppeustestin vuoksi, se antaa jonkin virheilmoituksen. Mutta siis Ruutu.fi toimii aivan yhtä hyvin kuin YLE Areenakin, ei mitään pätkintää.

Vastaa
Stonik
Stonik

11

Testasin N900:lla jonkun BMX-videon Veoh.com:ista, ja eipä näyttänyt kaatavan selainta. Onko joku muuten testannut Yle Areenaa N900:lla 1150MHz kelloilla?

Ja itse uutiseen, vastahan tuo ensimmäinen virallinen 10.1 Androidille on julkaistu, joten luulisi asioiden parantuvan jatkossa. Eikä sitä Flashia ole edelleenkään pakko käyttää, ellei halua.

Vastaa
OILgame
OILgame

14

2@ Itsellä käytössä n900 ja flash ei todellakaan rokkaa. Suorituskyky on naurettavalla tasolla. Flash vaan suosiolla pois jokaisesta laitteesta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.