Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin

13
Kaarlo Räihä

Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ovat parhaillaan käynnissä, ja jos suurempia ongelmia ei tule vastaan, nähdään ensimmäiset Windows Phone 7 -puhelimet markkinoilla parin kuukauden sisällä.

Microsoftin työntekijät ovat tehneet ohjelmistoalustaan muutoksia ja hienosäätöjä vielä aivan lähiaikoina, jotta esim. Facebook-integrointi toimii puhelimessa parhaalla mahdollisella tavalla. Yrityksen puhelinkehityksestä vastaava Terry Myerson kertoi blogissa, että erityisesti kehitysresursseja on panostettu testaukseen. Microsoft on ajanut testejä noin 10 000 laitteella, ja testitunteja on kertynyt yhteensä useita miljoonia. Myersonin mukaan kyseessä onkin testatuin mobiilikäyttöjärjestelmä, jonka yritys on koskaan julkaissut.
Vakauden osalta Myersonin kertomat tiedot lupaavat hyvää, mutta monet kuluttajat haluaisivat Windows Phone 7:n sisältävän kilpailevien ohjelmistoalustojen tavoin myös kunnollisen moniajon ja leikkaa/liitä-toiminallisuuden. Näiden ominaisuuksien puute on myös huomioitu ennakkoarvosteluissa, ja negatiivisimpien näkemysten mukaan Windows Phone 7 on liikaa teknisesti jäljessä iOS- ja Android-järjestelmiä, jonka takia se jää myös myyntiluvuissa heikoille.

Microsoftille tilanne ei auta se, että yrityksen tänä vuonna julkaisemat Kin-puhelimet floppasivat totaalisesti.

Kommentit (13)

KIPPO76
KIPPO76

1

Mikähän älynväläys on ollu ettei oo laitettu moniajoo se ainakin ittellä on ehkä kaikista tärkeimpiä toimintoja. Olis ollu kiva kokeilla totakin käyttistä mut ei näköjään tarvi.

Vastaa
Pc_P
Pc_P

3

Miksi pitää testaja ja suunnitella tämmönen romu...
On jo valmiiksi jäljessä kehityksestä!

Uusi iPhone taitaa olla ylivoimaisesti paras tällä hetkellä.

Vastaa
_mikkis__ (vahvistamaton)

4

@2 Ei pornon katsomiseen mitään flashia tarvita, paremmin se itseasiassa toimii ilman flashia. Tosin jos sulla on joku tietty sivusto mielessä niin se voi olla ongelma, mutta kyllä pornoa netistä löytyy ilman flässiä :D

ja ymmärtääkseni tälle alustalle flash on tulossa, kun adobe sen saa vaan tehtyä siihen kuntoon

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

5

Hyvä, että kilpailua saadaan lisää, mutta tällaisenaan ei kiitos. Liian applemainen kaikkine naurettavine rajoituksineen ja rampautuksineen.

Vastaa
mikkiss (vahvistamaton)

6

@4 Mutta haluankin katsoa pornoni suoraan, ilman mitään latailuja.

Vastaa
_mikkis__ (vahvistamaton)

7

@6 joo ei niitä mitään latailla tarvi, netistä kun voi streamata muutakin kun flash videoita ja tarjonta tuskin kesken loppuu

Vastaa
Ralle_ (vahvistamaton)

9

BSOD myös puhelimeen... ei kiitos! Windowsista saa tarpeeksi jo työpöydällä.

Vastaa
Peter Nyman (vahvistamaton)

11

Eiköhän tämä Windows puhelin jää aika marginaalikäyttikseksi,koska Samsung,HTC ja LG panostavat huomattavasti enemmän Android puhelimiin. Kuollut jo syntyessään... no voi se kitua pari vuotta ennen kuin M$ kuoppaa sen lopullisesti. Tosin Kin puhelimien kanssa ei mennyt aivan niin pitkään :)

Vastaa
kitevesku1 (vahvistamaton)

12

Onhan tämä seiska suolesta! Tosin, mitä uutta se on kun mikkisoftasta kyse..

Vastaa
bfr
bfr

13

Nämä kommentithan kuulostavat oudosti siltä kuin joku olisi oikeasti odottanut windows-rintamalta jotain hyvää ja toimivaa? Ja taas kerran pettynyt? Kyllä te joku päivä vielä opitte.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja