Tegra 3 lähes valmis ja Tegra 4 jo suunnitteilla

Manu Pitkänen

Tegra 3 lähes valmis ja Tegra 4 jo suunnitteilla
Nvidian toimitusjohtaja Jen-Hsun Huang kertoi GTC-tapahtumassa pitämänsä puheen jälkeen, että uuden sukupolven Tegra 3 -alusta on jo lähes valmis. Toistaiseksi tietoja tulevaa alustaa hyödyntävistä laitteista ei ole tietoa.

Samalla Huang kertoi Tegra 4:n olevan jo suunnitteilla. Nvidian tavoitteena on Huangin mukaan julkaista uusi järjestelmämikropiiri (SoC) vuoden välein. Tämä tarkoittanee käytännössä siis sitä, että Tegra 4 -laitteita voisi odottaa vuodelle 2012, mikäli Nvidia vain pysyy aikataulussaan.

Nvidian Tegra-alustoilla on ollut synkkä historia tähän mennessä, mihin Nvidia varamsti haluaa muutoksen uusien sukupolvien myötä. Ensimmäisen sukupolven Tegra ei päässyt mihinkään suuren volyymin tuotteeseen. Microsoftin Zune HD -mediasoitin ja Kin-puhelimet olivat oikeastaan ainoat melko paljon huomiota saaneet tuotteet, jotka olivat toteutettu Tegralla.

Tegra 2 -alusta ei myöskään ole liiemmin älypuhelimissa tai tablet-koneissa loistanut, vaikka siltä paljon odotettiinkin. Tegra 2 -alustan tuotejulkistuksia on kyllä tullut melko paljon, mutta aniharvassa ajatus on viety loppuun saakka. LG on ottanut sen käyttöön Optimus-tuotesarjan puhelimissaan ja Toshiba Folio 100 -tabletissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.