Engadgetin kuvat esittelevät PlayStation-puhelimen prototyyppiä

3
Kaarlo Räihä

Engadgetin kuvat esittelevät PlayStation-puhelimen prototyyppiä
Elokuussa Engadget-sivusto kertoi huhuja mahdollisesta PlayStation-puhelimesta ja tällä viikolla samainen sivusto on viimein julkaissut kuvia ja muita tietoja mahdollisesti ensi vuonna markkinoille tulevasta tuotteesta.

Engadgetin julkaisemien kuvien perusteella laitteen prototyyppi ei ainakaan ole muotoilunsa osalta mikään maailmaa mullistava tekele, vaan kyseessä on suurehkolla kosketusnäytöllä varustettu puhelin, jossa on esiin liukuva peliohjain. Peliohjaimesta löytyvät vasemmalta puolelta D-pad-ohjain ja oikealta puolelta tutut PlayStation-napit. Lisäksi ohjainosan keskellä on tiettävästi monikosketusta tukeva kosketuslevy ja puhelimen päistä löytyvät myös liipaisinnapit.

Puhelimen ulkokuori on Sony Ericssonin käsialaa ja tarjolla on mm. kaksi kameraa, Qualcommin gigahertsin kellotaajuudella toimiva MSM8655-suoritin, 512 megatavua RAM-muistia ja gigatavun verran ROM-muistia. Ohjelmistoalustana laitteessa on kuvien perusteella Androidin 2.3- tai 3.0-versio, johon pelit ladataan Sonyn oman ohjelmistokaupan kautta.



Nykyiset PSP-pelit eivät ole tiettävästi millään tavalla yhteensopivia uuden laitteen kanssa. Laitteelle erikseen suunniteltujen pelien ohella siinä toimivat luonnollisesti myös Android Marketista löytyvä pelit, joten esim. Angry Birds olisi heti saatavissa.

Laitteen virallinen esittely saattaa tapahtua vielä tämän vuoden aikana, mutta Engadgetin väki epäilee julkaisun venyvän ensi vuoden puolelle, jolloin toivottavasti saadaan myös tarkempia tietoja laitteen käyttöajoista ja suorituskyvystä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

sirkuttaja
sirkuttaja

2

no ei se sony tietenkään sano että tuollaista olisi kehitteillä, mutta uskon kyllä että on ja joutuu varmaan iphone väistymään kysyisen puhelimen tieltä. Olen odottanut iät ja ajat sonylta remote play sovellusta appstoreen mutta ei ja tuossa sonyn mikälie pelipuhelimessa se varmasti on ja siksi aion puhelinta koittaa jos ilmenee todeksi!?!?!

Vastaa
Abexi
Abexi

3

Miksi ihmeessä tehdä PSP puheline ja johtaa kuluttajia harhaan että sillä voisi pelata PSP pelejä, vaikka oikeasti ei voi. Hohhoh.

Olisi voinut nyt edes nuo PSP Gon pelit toimia tuossa koska näyttäähän tuo nyt varsin samanlaiseltakin kuin se.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.