Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Microsoft: Windows Phone 7 -sovellusten määrä hyvässä kasvussa

Teemu Laitila

Microsoft: Windows Phone 7 -sovellusten määrä hyvässä kasvussa
Microsoft kertoo yhtiön blogissa, että Windows Phone 7 -sovellusten määrän pitäisi kasvaa 3000 kappaleeseen tämän viikon aikana. Yhtiön mukaan sovelluskehittäjät ovat osoittaneet suurta kiinnostusta alustaa kohtaan ja rekisteröityneitä kehittäjiä löytyy jo yli 15 000. Kehittäjien määrä on lisääntynyt 80 prosentilla syyskuun jälkeen.

Microsoft on jo käyttänyt ennen kuulumattoman paljon rahaa uuden mobiilialustansa markkinointiin, mutta Microsoftin edustajan mukaan kyseessä on vasta alkusoitto ja yhtiö keskittyy seuraavaksi ottamaan kaiken irti vuoden kiireisimmistä joulunalun ostosviikoista. Myös monet kehittäjät pyrkivät saamaan sovelluksensa valmiiksi ennen joulumyynin alkua.

Microsoft on ottanut käyttöönsä kaikki mahdolliset markkinointikanavat joulumyynnin kiihdyttämiseksi. Bing-hakukoneella on mahdollista selata koko sovellusvalikoimaa ja Windows Phone 7 -alustaa markkinoidaan myös Xboxin kautta ja Microsoftin omilla sivuilla.
Windows Phone 7 -puhelimet saapuivat kauppoihin 8. lokakuuta Yhdysvalloissa ja 21. lokakuuta Euroopassa ja muilla markkina-alueilla. Microsoft ei ole vielä julkaissut puhelinten myyntilukuja. Ensimmäisiä tilastotietoja saataneen vasta joulumyynnin jälkeen CES-messuilla tammikuussa.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja