Videolla Nokia X7-00

38
Kaarlo Räihä

Videolla Nokia X7-00
Nokian mahdollisesta X7-00-puhelimesta on huhuiltu jo muutaman kuukauden ajan, ja tänään puhelimesta saatiin jonkinnäköistä esimakua, kun YouTubeen ilmaantui uutukaista esittelevä video.

Videolla esitellään puhelimen peliominaisuuksia NFS Shift -pelin avulla. Lisäksi puhelimen käyttäjä käy pikaisesti läpi Symbian^3-alustan tuttua valikkorakennetta ja työpöytiä.

Mitään laitteistotason tietoja videolla ei suoranaisesti kerrota, mutta puhelimen neljän kaiuttimen ja NokiaSaga-sivuston kertomien tietojen perusteella kyseessä olisi ensimmäinen Symbian^3-pohjainen musiikkipuhelin.

Rautansa osalta uusi tulokas noudattanee muiden Nokian Symbian^3-puhelinten linjaa, joten laitteen sisuksista löytyy todennäköisesti 640 x 360 pikselin resoluutiolla varustettu AMOLED-kosketusnäyttö, 680 megahertsin kellotaajuudella hyrräävän ARM 11 -suoritin, 256 megatavua RAM-muistia sekä 8 megapikselin kamera.



Lisää tietoja laitteesta saataneen muutaman viikon sisällä.

Alla itse video



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (38)

omppupomppu
omppupomppu

1

"Tämä vide on yksityinen. Jos tämä video lähetettiin sinulle blablbabla." Ei ois missään muualla nähtävillä kyseistä pätkää?

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

10

Olipas hienon näköinen luuri.Mutta mutta koittas nyt tajuta heittää ton symbianin jo plutoon aivan käsittämätöntä et ne tunkee tota paskaa viä luureihin. Ja kyllä olen omistanut S^3 puhelimen ja itku meinas päästä sitä räpeltäneenä ei ainuttakaan hyvää sanaa voi sanoo.Onneks sain rahat takaisin

Vastaa
miksuh2
miksuh2

12

@10

Älä viitsi jauhaa paskaa. Väitteesi on silkkaa valehtelua, sinä et ole Symbian ^3 laitteita ikinä omistanut saati käyttänyt.

Itse N8:a jo paljon käyttämään päässeenä voin sanoa, että väitteesi on täyttä roskaa ja tahallista mustamaalaamista.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

13

Näyttää kyllä pirun hienolta. Mukava nähdä Symbian ^3 malli musiikkipuhelimissakin.

Tuo uutisessa mainittu neljä kaijutinta on aika mielenkiintonen ominaisuus. Nokian musapuhelimet tuntien noista kaijuttimista lähtee todennäkösesti käsittämättömän hyvä ääni. Esim oman Nokia 5800 XPressMusic luurini on hyvä esimerkki siitä, että Nokian heput saa ihmeitä aikaan noin pienistä kaijuttimista.

Tuota Need For Speed Shiftiä olen päässyt pelailemaan N8:lla ja pyörii kyllä hienosti, kuten tälläkin X7 luurilla raudan smaankaltaisuuden ansiosta.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

14

X7:ssä tulee ilmeisesti olemaan yhtä suuri näyttö kuin tulevassa E7 mallissa, tuolla toisaalla netissä on meinaan valokuvia X7:stä ja parissz kuvassa on vierekkäin E7 ja X7. Näytöt näyttävät yhtä suurilta, eli X7:ssä on ilmeissti myöskin 4" näyttö.

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

16

@12
2 kpl N8 omistin ja voin toki laittaa sulle kuiteista kopiot sähköpostiin. Ajattelin et ensimmäinen N8 olis ollut rikkinäinen tai jotain mut se toinenkin oli täysin samaa paskaa.Mutta jos tykkäät S^3 niin omahan on asiasi sääliks käy vaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kkocke3 (vahvistamaton)

17

Hyvä että eivät enään laita niitä 400mhz arm prossuja ja 128mb rammia. prosessori voisi olla tosin vieläkin nopeampi, mutta rammia ei tarvitse lisätä. Symbian kuluttaa vähän tehoa joten rammia on turha öösätä. 256mb ram riittää mainiosti netin selailuun ja kunnon moniajoon.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sym Bianssi3 (vahvistamaton)

18

Eihän nuo tehot riitä siihen,millä 1 Gigahertzin prossulla pystyisi!!.
=(

Vastaa
akse
akse

19

@16
Noh paska säkä kävi sulle.. mitä oon lueskellu palautteita eri sivuilta niin kyllä porukka aika paljon on tykänny, aika monella heistä ollut jokin android/iphone myös edellisinä puhelimina.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

20

Niinkin paljon kuin haluaisin Nokiasta pitää Symbian on ylitsepääsemätön este minulle. Käyttis on niin jäätävä heti kotinäkymästä asti verrattuna Galaxyn (Androidin) vastaavaan.
Meegoa odotellessa :/

Vastaa
miksuh2
miksuh2

21

@20

Ja mikähän esimerkiksi siinä kotinäkymässä muka on niin hirveästi vikana? Hienoltahan tuo näyttää ja jos nyt valitat widgettien muodosta jne verrattuna Galaxy S:n niin on vain ajan kysymys, koska päivityksenä tulee tuki widgeteille, jotka voi olla hyvinkin erimuotoisia ja kokoisia. Johan aiemmin vuoden aikana nähdyissä Symbian ^4 ruutukaappauksisakin nähtiin moisia.

Sitäpaitsi Symbianissa sentään on jo nykyisellään widgettejä tukeva monipuolinen kotinäyttö, toisin kuin esim iPhonessa, kosta se puuttuu kokonaan ja jonka kotinäyttö on vain lista sovellusten kuvakkeita eikä mitään muuta. Symbianin kotinäyttö on siis selkeästi hyödyllisempi.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

22

@16

En kyllä ecelleenkään pidä väitettäsi muuna kuin silkkana hölynpölynä ja mustamaalauksena. Sitäpaitsi et kai nyt tosissasi väitä ostaneesi toisen N8:n koska pidit ensimmäistä "rikkinäisenä"? Vikatapauksessa yleensä laite viedään takuuhuoltoon eikä rynnätä ostamaan uutta samanlaista.

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

23

@22 No tottakai palautin nokialle ja lähettivät uuden, järjen käyttö ei ole kiellettyä pikku vihjeenä. No ei todellakaan ole mitään mustamaalaamista. Senkin jälkeen on ollut 2 viikkoo käytössä N8 kun oma N900 oli Näytön vaihdossa. Voithan sää pitää sitä Jeesus käyttöjärjestelmänä jos niin haluat. No jotkut tykkää ajella Ladalla itte kyl otan sieltä toisesta päästä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

24

@22

Noi sun kommenttisi jeesuskäyttöjärjestelmästä ja ladasta jne puhuu sua itseäsi vastaan. Tollaset kommentit vie sulta uskottavuuden kokonaan, mutta ilmeisesti et tajua sitä. Ei ole mkitään epäilystä siitä, että sinä vain koetat lytätä Symbiania ilman mitään kunnon perusteita.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

25

@23 KIPPO76

Noi sun kommenttisi jeesuskäyttöjärjestelmästä ja ladasta jne puhuu sua itseäsi vastaan. Tollaset kommentit vie sulta uskottavuuden kokonaan, mutta ilmeisesti et tajua sitä. Ei ole mkitään epäilystä siitä, että sinä vain koetat lytätä Symbiania ilman mitään kunnon perusteita.

Sitäpaitsi olet ilmeisesti joku Android/iPhone fanaatikko sitten. Voisin luetella pitkän listan puutteita ja vikoja niissä, mutten siihen nyt viitsi alkaa.

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

26

@25
En ole iPhone ja Android puhelimia kun hetken kokeillut niin en tiedä niitten vioista/hyvistä puolista mitään, mut sää tunnut tietävän näköjään. Ilmeisesti olet lukutaidoton koska et pystynyt noukkimaan mun puhelin merkkiä/mallia tuosta viestistä. Elikkäs N900 on Nokian malli ja siinä on Maemo 5. Mut toi sun S^3 fanaattisuus kyl on jo aikas säälittävää. Ilmeisesti nukut S^3 yöpuku päällä ja Nokia kalsarit jalassa. On kyllä ottanut kaverissa evoluutio aimo harpauksen takapakkia.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

27

@26

Kyllä itse vaikutat lukutaidottomalta. Mä sanoin sulle jo edellisessä viestissäni, että noi sun omat puheesi vie sulta uskottavuuden. Puhut ladasta, jeesuskäyttöjärjestelmästä, S^3 yöpuvusta, Nokia kalsareista jne. Aivan ensimmäisessä viestissäsi aloit heti selittämään, että Symbian ^3:ssa ei muka ole mitään hyvää sanottavaa ja aloit puhumaan räåpeltämisestä jne. Et ilmeisesti tajua, että omat kommenttisi antaa kuvan, että sun tarkotus on silkka Symbianin ja sitä käyttävien solvaaminen ja mustamaalaaminen.

Sitäpaitsi sä et ole vielä onnistunut yhdessäkään viestissäsi kertomaan mikä siinä muka oli niin hirveästi vikana etkä ole pystynyt perusteklemaan miten kyseinen asia muka on paremmin muissa alustoissa, Sä ainoastaan kirjottelet tuommosta järjetöntä roskaa.

Ja itse se tässä vaikutat fanaattiselta. Symbian ^ 3 ei ole alkuunkaan niin huono kuin sinä koetat ep'ätoivosesti väittää. Se on itseasiassa oikein hyvä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

28

@26

Esimerkiksi jo toi kun heti aluksi aloit selittää ettei Symbian ^3:sta ei muka ole mitään hyvää sanottavaa osottaa, että joko et ole ikinä sitä oikeasti käyttänyt paria minuuttia enempää tai sitten yksinkertasesti yrität mustamaalata sitä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

29

@28 kermajorma

> miksuh..olet säälittävä pelle, voisitko mennä fantasioimaan muualle niistä
> nokiahuoristasi, olet kyllä luonut todella negatiivisen fanaatikkokuvan
> itsestäsi..etkä vieläkään suostu myöntämään että Nokia Feilaa, HUOM!
> FEILAA!

Sulla ei kyllä ole mitään varaa syytellä muita, omat kommenttisi monessa ketjussa on sitä luokkaa ett'ä voisit katsoa peiliin.

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

30

@30
Googlesta kyl löytyy sulle joku hyvä päätohtori suosittelen kyl vakavasti meneen semmoselle ennen kun sut haetaan pakkohoitoon.
Tää väittely oli mun osalta tässä.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

31

Mielummin selaan pikkusen hitaammalla selaimella, jos tietoni ovat turvassa ja asennan vähemmän sovelluksia, jos ne eivät pidä matoja sisällään.

Laitetaanpas taas nämä pari herkkulista Android aiheista luettavaa, niin näette että käyttöjärjestelmissä on muutakin kuin UI, esim Windows vs Linux. Tosin Android toimii enemmän kuin Windows ja Symbian kuin Linux, tietoturva asioissa...

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article538425.ece?s=r&wtm=tietoviikko/-25112010
http://www.zdnet.com/blog/security/88-high-risk-security-defects-found-in-android-kernel/7629

Vastaa
miksuh2
miksuh2

32

@30 KIPPO76

Tollaset kommentit alkaa mennä jo sille rajalle, että sua vois syyttää kunnianloukkauksesta. Taidat itse tarvita sitä hoitoa.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

33

@30 KIPPO76

Tosin näytitpä sanovan itsellesi, kun vastasit näköjään vahingossa omaan viestiisi numero 30 :)

Mut joo itse en viitsi tätä enää jatkaa, ole mieltä olet se ei Symbiania sellaiseksi tee kuin väität.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

34

Videosta päätellen näyttäisi sama vanha alitehoinen rauta löytyvän mikä N8:sta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Möö (vahvistamaton)

35

jorma sitten katos välistä melkeen kaikista keskusteluista. (puhuu omaa kieltä hänen postauksista)

Mutta jatkossa kanattaa viitata kirjoittajaan ei riviin kun niitä voidaan poistaa välistä ala-...

Vastaa
eebet
eebet

36

Mistä muuten tulee tieto, että tämä on X7? En sitten tiedä mitä merkitystä asialla on, mutta esim nokian betalabs:n sivuilla on listattuna erikseen X6 ja X6-00, kohdassa jossa voi valita omat puhelimensa.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

37

X6, X6-00 sekä X6-01 on kaikki eri puhelimia. Aina edellisestä parannettu.
X7 onkin sitten taas oma puhelin josta lähtee tulee sitte tulevaisuudessa uusittuja/erilaisia versioita.

Vastaa
eebet
eebet

38

Niin sitä vaan ajattelin, mistä tuo X7 nimitys tulee vai onko arvailua. Tämähän voisi tavallaan olla myös päivitetty versio X6:sta, kuten X3:lle tehtiin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.