HTC:n uutukainen iskee kuin pallosalama

19
Kaarlo Räihä

HTC:n uutukainen iskee kuin pallosalama
Ensi viikolla käynnistyvät CES-messut tuovat mukanaan jälleen kasan uusia tuotejulkistuksia, joista puhelinpuolen yksi merkittävimmistä esittelyistä on tiettävästi HTC:n uusi Thunderbolt-puhelin. Virallisia tietoja puhelimesta ei ole juuri valunut, mutta Saksassa toimivasta puhelinmyymälästä vuotaneiden tietojen perusteella Thunderbolt olisi yrityksen Android-tuoteperheen uusi superpuhelin.

Tarjolla on vuotaneiden tietojen perusteella Androidin uudella Gingerbread-ohjelmistoversiolla varustettu puhelin, jossa on 4,3-tuumainen kosketusnäyttö, kaksiytiminen MSM8960-suoritin (kellotaajuus 1,2 GHz), tuki LTE-verkoille ja kaksi kameraa (edessä 5 megapikseliä ja takana 8 megapikseliä LED-salamalla 1080p-videokuvaus tuettu).

Puhelimesta löytyy myös microSDXC-muistikorttipaikka, joten puhelimen sisäänrakennettua 16 gigatavun tallennustilaa voi laajentaa tarvittaessa jopa 128 gigatavun muistikortilla.



Thunderboltin tuo ensimmäiseksi myyntiin Yhdysvalloissa toimiva Verizon-operaattori, mutta puhelin nähtäneen myös Euroopan markkinoilla ensi vuonna ainakin Saksassa O2-, Deutsche Telekom - ja Vodafone-operaattoreiden valikoimissa.

Puhelimen hintataso ja tarkemmat myyntiintuloajankohdat varmistunevat CES-messuilla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (19)

Aloc
Aloc

2

Oon samaa mieltä että nuo 4,3" näytöllä varustetut ei oo enää puhelimia vaan jonkin sortin tabletteja. Desire HD on jo liian iso eikä sovi käteen hyvin.

Vastaa
IlariJ
IlariJ

4

Ei mitenkää paskempi värkki specswise jos noi nyt pitää paikkansa. Pitää tässä pikkuhiljaa alkaa jo miettiä josko Omnia HD vaihtuis uudempaan rautaan..

Vastaa
lonnfor
lonnfor

6

Kiva kun yritetään hauskuutella otsikoilla. Thunderbolt (tai lightning bolt) on kuitenkin salama, ja pallosalama on thunderball (tai ehkä oikeammin ball lightning). Ettei jää väärä käännös lukijoiden mieliin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Samsung/LG (vahvistamaton)

7

Tuo 1080p-videokuvaus tuki on hieno asia ainakin 4.3tuuman näytölle!. ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
puhelimetvai (vahvistamaton)

8

Nokia 6510 oli sopivan kokoinen puhelin. Siihen kun sais kunnon kameran. Etes värinäyttöä ei tarvii, kun kuvat voi katsoa tietokonella myöhemminkin.

Vastaa
HiTex1983
HiTex1983

11

Kuten jokinen66 jo sanoi, että pienikouraiset ostakoot pieniä puhelimia. Itselläni on Samsung Galaxy S 4"-näytöllä ja tuntuu siltä että näyttö saisi olla vielä suurempi, tosin sen näytön tarkkuudenki soisin nousevan, eikä pelkästään koon. No, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Noi sanoi eräs viisas Hugo vuosia sitten xD! Harmi jos tuossa HTC:n tulevassa luurissa on sama 800x480 tarkuuksinen näyttö kuin aikasemmissa malleissa...

Vastaa
momel
momel

12

Tosta etteikö Desire HD muka mahu käteen, niin itellä on kyllä omasta mielestäni aika pienet kädet eikä puhelin tunnu lainkaan liian isolta! Maku asioista ei voi tietenkään kiistellä tykkääkö isosta vai pienestä.. =)

Vastaa
perhana
perhana

15

@13
Noinhan se voi olla, eli tässäkin pätee jonkinlainen itsetunnon kompensointi... mitä pienemmät munat, sitä suurempi luuri hehee

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

16

@6

Missä kohdassa uutista väitettiin thunderboltin tarkoittavan pallosalamaa? Jos se iskee kuten pallosalama, niin ei sillä tarvi nimen kanssa olla mitään tekemistä. Vaikka tuon nimi olis fruitcake, niin voi se silti iskeä niinku pallosalama.

Itse uutiseen: NIIN turha ja nähty luuri kun olla voi. Desire HD, anyone?

Vastaa
eddison84
eddison84

17

@11.
Eiköhän tuossa isompi reso ole, kun luuri tehdään uutta Android 2.3a varten. Tuohan on ensimmäinen versio, jossa tuetaan isompia wxga-resoja.

Vastaa
lonnfor
lonnfor

18

@16

Oikeassa olet, ei väitetä thunderboltin tarkoittavan pallosalamaa. Ehkäpä olen fruitcake, kun yhdistin otsikon pallosalaman Thunderbolt -nimeen.

Vastaa
a4tech
a4tech

19

@16

Väitätkö että 1,2ghz tuplaydin prossu, 128 gigan muistikortin tukeminen, viiden megapikselin frontkamera, 1080p videokuvaus on jo tuttua kauraa? Onhan tuo h*lve*in paljon tehokkaampi, kuin Desire HD. Jos olet itse kyseisen Desire HD:n jo ostanut, niin ei sinun tarvitse uusia paljon tehokkaampia puhelimia haukkua, tuo sinun nykyinen on kyllä hyvä ja varmasti sillä pärjäät.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.