Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia X7 julkaistaan Yhdysvalloissa jo tässä kuussa

43
Manu Pitkänen

Nokia X7 julkaistaan Yhdysvalloissa jo tässä kuussa
Pocketnow-verkkosivuston saamien tietojen mukaan Nokian tuleva viihdekäyttöön tarkoitettu X7-älypuhelin saatetaan julkaista Yhdysvalloissa AT&T-operaattorin kautta vielä tämän kuun aikana. Nokia ei ole virallisesti julkistanut puhelinta.

Koska Nokia ei ole antanut virallisia tietoja puhelinta koskien, niin ei voida olla varmoja jääkö X7 AT&T-operaattorin yksinoikeudeksi. Mikäli näin käy, niin kyseessä olisi ainutlaatuinen tilanne, koska Nokia ei ole aiemmin juurikaan harrastanut puhelinmalliensa myyntiä operaattorien yksinoikeudella Yhdysvalloissa. Tätä on pidetty isona virheenä Nokialle.
Puhelimesta tiedetään tällä hetkellä sen verran, että siitä löytyy neljä kaiutinpaikkaa (jokaisessa nurkassa yksi, mutta ilmeisesti vain kaksi toimii). Lisäksi puhelimesta löytyy kahdeksan megapikselin kamera, johon on liitetty kaksoissalama. Puhelimen kosketusnäyttö on nelituumainen ClearBlack-näyttö ja sen resoluutio on 640x360.

Nokian markkinoinnista vastaava johtaja Niklas Savander kertoi jo viime elokuussa, että yhtiö on kiinnostunut tekemään yksinoikeuspuhelimen AT&T:lle, kunhan sen sopimus Applen kanssa päättyy. Verizon aloittaa iPhone 4 -puhelimen myynnin helmikuussa. Nokia yrittänee X7:n avulla uutta tulemista Yhdysvaltain markkinoille.

Kommentit (43)

JussiFX
JussiFX

1

"Puhelimesta tiedetään tällä hetkellä sen verran, että siitä löytyy neljä kaiutinpaikkaa (jokaisessa nurkassa yksi, mutta ilmeisesti vain kaksi toimii)"
No jopas kuulostaa fiksulta O_o?

Vastaa
Pc_P
Pc_P

3

Nokian ohjelmistot vaihtoon ja nokia menisi kaikista ohi kevyesti.
Ne ovat auttamattomasti vanhanaikaisia, jos vertaam muihin.

Hienoja ominaisuuksia noissa kyllä on.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

4

Siis mikä siinä oikein on, että Nokia ei saa tota näytön resoa nostettua vastaamaan vuotta 2011?? Tämä C7 olis vielä ihan mukiinmenevä luuri, mutta huonon resoluution takia netin selaaminen on tuskainen kokemus, kun vielä tämän nykyisen selaimen huonouden siihen yhdistää. Puhelin itsessään on todella hienon näköinen ja laadukas. Kyllä tän Symbianin kanssa nyt jotenkin elää, varsinkin kun sen päivityksenkin pitäisi ”pian” tulla.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

5

@Dollarinen:

Vaihtoehdot:
1) Resoluutio tuplataan, kuten Apple teki, 1280x720 ja luurin hinta nousee ~100... 150€.

2) Resoluutiota kasvatetaan ja sovellusvalikoima tippuu olemattomaksi, koska takapäin yhteensopivuus katkeaa.

Ei kuulosta minusta järkevältä. Sitten kun näyhtön koko menee 4"> niin voidaan puhua "surkeasta" resoluutiosta. Enemmin kunnon anti-aliasointi nettiselaimeen.

Tässä esimerkiksi Ilta-Sanomien sivu skaalattuna 640x360 resoluutiolle koko leveydeltään ja täysin luettava:
http://img171.imageshack.us/img171/1391/iltasanomat.png

Vastaa
miksuh2
miksuh2

6

@1

No miksi muka ei olisi? Kyseessä on nimenomaan musiikkipuhelin. Ja Nokian musiikkipuhelimet tuntien tuon kaiutimisa tulee olemaan loistava äänenlaatu, ihan eriluokkaa kuin minkään muun kännykkävalmistajan luureissa. Nokia todella panostaa audiopuoleen musiikkiluureissa ja tuolla ratkasulla varmaankin parannetaan stereotoistoa ja tilan tunnetta ennestään. Esimerkiksi Nokia 5800 XPressMusicin omistajat tietää, että Nokia todella osaa auduiotoiston suunnittelun, niistä pikuruisista kaiuttimista revitään uskomattoman hyvä ääni ulos.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

7

@3

> Nokian ohjelmistot vaihtoon ja nokia menisi kaikista ohi kevyesti.
> Ne ovat auttamattomasti vanhanaikaisia, jos vertaam muihin.

Ja höpön löpön.

Vastaa
KOD0U
KOD0U

8

Ensiksi.. miksi niitä kahta kaiutinta ei voisi ottaa vielä käyttöön? Vai tarkoitetaanko tällä, että ne saa käyttöön halutessaan?
Toiseksi.. Tuon kokoisessa näytössä tosiaan saisi kyllä olla _hieman_ korkeampi resoluutio.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

9

@4 Dollarinen

> Siis mikä siinä oikein on, että Nokia ei saa tota näytön resoa nostettua
> vastaamaan vuotta 2011??

ja mitähän tuo on muka tarkottavinaan? Mitä ihmeen tekemistä resoluutiolla muka on vuosiluvun kanssa? Jos nyt meinaat sitä, että vuonna 2011 pitäa resoluution olla äärimmäisen suuri niin se on täyttä hölynpölyä.

Itseasiassa itse en ymmärrä alkuunkan tuota hirveää kisaa siitä kellä opn suurin resoluutio noissa pienissä kännykän näytöissä. Suurimmatkaan kännykän näytöt ei ole kuin muutaman tuuman kokoisia. Mitä suurempi resoluutio on sitä enemmän tihrusteluksi sen luurin käyttö menee, varsinkin kun valmistajat tuntuu unohtavan mahdollisuuden säätää fontin kokoa. Hyvänä esimerkkinä on se kun vasta lainasin erästä Android luuria ihan mielenkiinnosta. Siinä on selvästi suurempi resoluutio näytössä ja tekstit menee monin paikoin ihan liian pieniksi ja suorastaan lukukelvottomiksi omille silmilleni. Eikä mistään koko Androidista tietenkään löydy asetusta jolla fontin koon saisi säädettyä kaikkialla luettavan suuruiseksi.

Vaikuttaakin siltä, että sinä ja muut suurta resoluutiota vaativat ette ymmärrä, että on ihan älytöntä tunkea puhelimien pienille näytöille suurta resoluutiota kun se johtaa siihen ettei niitä näe käyttää. Nyt tietty joku sanoo, että "no kyllä minä ainakin näen". No se on sitten hyvä jos kyseinen tyyppi näkee, mutta on paljon ihmisiä joilla ei ole yhtä hyvät silmät ja sillon pienempi resoluutio on parempi. Mitä suurempi resoluutio ja pienempi fontti sitä vaikeampi näyttöä on myös lukea hyvänäköstenkin esim ulkona missä näytöt näkyy muutenkin heikommin.

Tuntuukin siltä, että monet on unohtanut kokonaan, että sitä laitetta pitäs pystyä käyttämäänkin ilman että silmiä joutuu liikaa siristelemään. Hyvänäköstenkin näkö heikkenee vanhemmiten, joten kyllä sinäkin tulet huomaamaan ennenpitkää, että sun on pakko siirtyä pienempään resoon.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

10

@4 Dollarinen

Monesti tuntuu, että älypuhelimet ja muut laitteet suunnitellaan muutenkin liiaksi meidän kolmikymppisten ja nuorempien ehdoilla ja unohdetaabn, että ihmiset vanhenee jollon laitteiden käyttö vaikeutuu. Mahdollisimmabn suuren resoluuion tavottelu pienellä näytöllä unohtaen fontin koon säätömahdollisuus on eräs niistä asioista, jossa mennään pahasti väärään suuntaan. Nykyiset mummelit ja pappareiset ei monet edes omista kännykkää, mutta kun meidän ikäluokkamme on aikanaan eläkkeellä niin meistä suurimmalla osalla on älypuhelin ja sitä pitäas myös pystyä käyttämään.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

@5 Ergopad

> 2) Resoluutiota kasvatetaan ja sovellusvalikoima tippuu olemattomaksi,
> koska takapäin yhteensopivuus katkeaa.

Tämä ei pääsääntöisesti ole ongelma, koska Symbian-sovellukset käyttää yleensä layoutteja käyttöliittymän asetteluun, joten sovellukset sopeutuu eri resoluutioihin. Toki jotkin sovellukset saattaa käyttää kiinteitä paikkoja ja kokoja käyttöliittymäkomponenteille, mutta tälläiset tapaukset on pienenä vähemmistönä. Käyttöliittymäkomponenttien sijottelu kiinteisiin koordinaatteihin ja kiinteisiin kokoihin on yleensä erittäin huono ideaa, koska se nimenomaan johtaa skaalautumattomaan käyttöliittymään. Kiinteää sijottelu pyritäänkin yleensä vältetään ja käytetääbn enenmmin layoutteja.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

12

@1

Niin joo, taisin nyt tajuta mitä tarkoitit. Tarkotit ilmeisesti noihin kaiuttimiin liittyen tuota uutisen kommenttia:

> mutta ilmeisesti vain kaksi toimii

Tuohon on vaikea ottaa kantaa asiaa tuntematta. Mistähän mounen väite edes on peräisin? Luulisi, että ne kaikki toimii lopullisessa tuotteessa, ehkä kehitysvaiheessa ohjelmisto ei ole tukenut niitä kaikkia. Tai voihan olla, että Nokia käyttää samaa perusmallia AT&T luurissa ja jossain toisessa mallissa, ja AT&T:n versiosta puuttuu kaisi lisäkaiutinta. Mutta joo, tuota on tosiaan aika turha arvailla, kun ei asiaa tunne sen tarkemmin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

13

@miksushow

Mobiililaitteiden näyttöjen resoluutio, käytän sitä nyt oikeassa — en siinä usein tietotekniikassa käytetyssä väärässä — merkityksessä, on kasvanut ja tulee kasvamaan ajan funktiona, kunnes se on tarpeeksi suuri. Se on ainoastaan hyvä asia, lukisitko kirjaa, jonka resoluutio olisi yhtä heikko kuin mobiililaitteiden näytöissä? Tuskinpa vaan.

Hyökkäät korkeampaa, eli parempaa, resoluutiota vastaan kahdesta syystä: Nokia on jälkijunassa, ja yksi kokeilemasi Androidpuhelin ei toiminut oikein. Lapsikin tietää, että tekstin ja käyttöliittymäelementtien minimikoko tulee määritellä fyysisen koon mukaan, ei pikseleinä. Kun näin tehdään ei resoluution kasvattaminen tuota kuvaamiasi ongelmia, kuten printtimediasta voit itsekin huomata.

Vastaa
Manala
Manala

14

Jospa kaiuttimien suhteen kyse on siitä, että vain kaksi kaiuttimista toimii kerrallaan, ja pitää stereokuvan siten oikeanlaisena käyttäjän suuntaan riippuen siitä pidetäänkö puhelinta pysty- vai vaakatasoon käännettynä. Eli pystyasennossa toimisivat lyhyen alareunan kaiuttimet ja vaaka-asennossa pitkän alareunan kaiuttimet. Näin puhelimessa voisi periaatteessa olla kolme kaiutinelementtiä, joista kaksi toimii kerrallaan. Neljän kaiutinelementin olemassaoloa - joista vain kaksi toimisi - sen sijaan on paljon vaikeampi ymmärtää.

Nokia N8:aa testatessani minua jäi ärsyttämään se, että kaiuttimet laitetaan nykyään aina takalevyyn. Tästä seuraa se, että jos unohdat puhelimen vaikka sänkyyn patjaa vasten näyttö ylöspäin, et välttämättä kuule sen soimista lainkaan viereiseen huoneeseen vaikka äänet olisivat täysillä. Palautin N8:n ja käytän edelleen 6290:ntä, jossa on stereokaiuttimet fiksusti sivuilla, ja tätä ongelmaa ei ole.

En minä pelkästään tuon takia sitä puhelinta palauttanut, vaan näyttö oli yksinkertaisesti mielestäni liian pieni sekä fyysisesti (virtuaali-qwerty liian pieni isoille käsille) että resoluutioltaan (surffauksessa 640 vaakapikseliä tuntui monesti olevan pienen kriittisen kynnyksen verran liian vähäinen), vaikka näytön dpi tuntuikin sopivalta. Se 800 vaakapikseliä ja 4" tuntuisikin odottamisen arvoiselta jutulta myös Nokialle. Jos vielä saisi fyysiset vastausnäppäimet samaan pakettiin, ostaisin uuden noksun saman tien. Nyt nämä kuitenkin tuntuvat aina jäävän vähän vajaiksi sellaisten rajoitusten vuoksi jotka vaikuttavat liikaa käyttökokemukseen.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

15

@Uutinen
>ei voida olla varmoja jääkö X7 AT&T-operaattorin yksinoikeudeksi.
>Mikäli näin käy, niin kyseessä olisi ainutlaatuinen tilanne

Nokia on tehnyt Jenkkiversioita Jenkki operaattoreille aijemminkin. myös Symbian koneita.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

16

13@
>Se on ainoastaan hyvä asia, lukisitko kirjaa, jonka resoluutio
>olisi yhtä heikko kuin mobiililaitteiden näytöissä? Tuskinpa vaan.

Paljonko on pokkarin resoluutio nyky mobiilinäyttöihin verratuna ?
Eli mobiilituotteet on ohittaneet pulggipainotuotteet tarkuudessaan. varsinkin jos ei puhuta pelkästä mustavalko jäljestä.

Jos kehitetään käyttöliittymiä joita on tarkoitus katsoa suurennuslasilla tai muilla vastaavilla ideoilla niin tarvitaan näyttöihin tarkuutta. jos katseluetäisyys 15-20 senttiä niin mobiilinäytöissä alkaa tarkuutta oleenn.

Vastaa
Anestic
Anestic

17

Kyllä tässä Bladessa voi sivuilla muuttaa fontin kokoa. Minusta isompi resoluutio on lähinnä hyvä olla jos sitä tarttee joskus tarttee ja Nokia toimii tässä asiassa kuin jääräpäinen vanhus. Jos tilausta olisi, niin miksi eivät vastaa siihen...

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

19

17@
>Minusta isompi resoluutio on lähinnä hyvä olla jos sitä tarttee

Se on ihan hyvä jos ei tarvitse luopua sentakia muusta tärkeämmästä asiasta. sitten pitää vielä keksiä mihin sitä tarvitsee.

Pentilenäytöissä sitä tarvitaan enemmän jotta tekstin sun muiden reunojen terävyys vastaisi pienempi resoluutiosta näyttöä.

Jossain toisessa sitä tarvitaan korvaaman softa ongelmia, silmikko näytöissä tarvitaan että saadaan riittävästi pisteitä näyttöön.

3" näytöissä nHD on varsin tarkka, 4" näytöissä läheltä katsoessa on varaa kasvattaa tarkuutta. Mediapuhelimissa nHD on kuitenkin hyvä valinta, seuraava porras olisi qHD, joka imee enemmän rerusseja.

Vastaa
suattaapi olla (vahvistamaton)

20

Kaiutinpaikkaan liittyen, entä jos on ihan niinkin yksinkertaisesta syystä kyse, että 4 kaiutinpaikkaa on ulkonäöllisistä syystä ja 2 on oikeita kaiuttimia.

Vastaa
ps (vahvistamaton)

21

^ Joo ulkonöllisistä syistä on 4. Näyttöis aika tyhmältä muotoilu vaan kahdella.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

22

> Mobiililaitteiden näyttöjen resoluutio, käytän sitä nyt oikeassa — en
> siinä usein tietotekniikassa käytetyssä väärässä — merkityksessä,

Ja mikähän nyt sitten mahtaa olla sinusta se oikea määritelmä resoluutiolle? Kyllä kuule näytön resoluutiolla tarkoitetaan nimenomaan sitä kyuinka monta pikseliä on vaaka ja pystysuunnassa näytöllä.

> on kasvanut ja tulee kasvamaan ajan funktiona, kunnes se on tarpeeksi
> suuri. Se on ainoastaan hyvä asia, lukisitko kirjaa, jonka resoluutio
> olisi yhtä heikko kuin mobiililaitteiden näytöissä? Tuskinpa vaan.

Sä et tunnu nyt oikeen kssittäövän sitä että resoluution kasvattaminen ilman merkittävää näytön koon kasvattamista ei ole ollenkaan niin yksiselitteisesti vain hyvä asia kuin sinä tunnut kuvittelevan. Ei ole mitään järkeä yrittää tunkea älyttömän suurta resoluutiota pienikokoiselle näytölle. Jos resoluutiota halutaan kasvattaa merkittävästi sillon myös laitteen näyttöä tulisi kasvatttaa. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että näytöllä fontin koon saa riittävän suureksi ohjelmiston puolesta.

> Hyökkäät korkeampaa, eli parempaa, resoluutiota vastaan kahdesta syystä: > Nokia on jälkijunassa, ja yksi kokeilemasi Androidpuhelin ei toiminut
> oikein.

Mitä ihmettä sinä oikeen hourit? Minä en ensinnäkään hyökännyt mitään vastaan vaan annoin ihan perustellut syyt sille miksi pienikokoiissa mobiililaitteissa on ihan älytöntä pyrkiä samoihin resoluutoihin kuin tietokoneissa, joka tuntuu olevan se nykytrrendi.

En ,yöskään näe Nokian olevan mitenkään jälkijunassa, jättisuuriin resoluutioihin pyrkiminen ei edes ole yksiselitteisesti järkevää kuten olen jo sanonut.

Ja mitä tulee sitten tuohon Androidista sanomaasi niin älä nyt jauha opaskaa, sama Androudihan niissä kaikissa Androidlaitteissa on, hiyukan eri versio vain laittesta riippuen. Ja kyse4 oli nyt siitä ettei Androidista itsestään löydy kunnon säätöjä fontin koon muuttamiseen niin, että tekstin koko olisi kaikkialla riittävän suuri. Ja ihan tiedoksi, että tuo lainaamani Android luuri oli ihan tuliterä ja viimeisimpiä markkinoille tuklleita malleja.

> Lapsikin tietää, että tekstin ja käyttöliittymäelementtien minimikoko
> tulee määritellä fyysisen koon mukaan, ei pikseleinä. Kun näin tehdään
> ei resoluution kasvattaminen tuota kuvaamiasi ongelmia, kuten
> printtimediasta voit itsekin huomata.

Mitä ihmettä sä nyt taas selität? Kuten edellä sanoin niin näytön resoluutiolla tarkoitetaan nimenomaan sitä kuinka monta pikseliä on vaaka ja pystysuunnassa näytöllä.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

24

@18 xxwavx

> No johan on miksuh ollut pätemässä.. pakko mainita.

Sit'ä sanotaan kommentoinniksi, etkö ole koskaan kuullut kyseisestä asiasta? Ilmeisesti et kun osaat ainoastaan valittaa.

Vastaa
Manala
Manala

25

Josko ne printtimediaresoluutiot vois jättää pois sekottamasta pakkaa? Eikö se riitä että näyttöjen kohdalla puhutaan resoluutiosta (X pix * Y pix) ja pikselitiheydestä (PPI) niinkuin kuuluu?

Iphone 4:ssä on mielestäni jo turhankin korkea pikselitiheys. 326 pikseliä tuumalle alkaa olla jo overkilliä. Sen sijaan N8:n 210 PPI ei ole oikein vielä mitään sellaista mistä kannattaisi kertoa terveisiä kotiin.

X7:n ja E7:n 183 pikseliä tuumalla sen sijaan alkaa olla jo aika surullinen lukema, kun suurin osa kilpailijoista käyttää 4" näytöillä 800x -resoluutioita, joka saa aikaisiksi 233 PPI:n tiheyden. Ainakin mun mielestä se on melko optimaalinen pikselitiheys tommoseen mobiililaitteeseen. Yli 250 PPI:n tarkkuudet rupee olee sellasia että joudut tuijottamaan vehjettä silmät kierossa, jos haluat kasvaneesta pikselitiheydestä olevan yhtään mitään iloa.

Vastaa
D00mer
D00mer

26

@4
Ilmeesi kun htc wildfiressäni on 240x320 3,x" eikä mitään ongelmia netin seluussa, eikä ns jatkuva zoomaus haittaa yhtään imho

Vastaa
Jonahan
Jonahan

27

@16

Parempi resoluutio ja parempi typografia (joka vaatii resoluutiota) tuovat miellyttävämmän käyttökokemuksen, tätä on tutkittu tietokoneen ruudulla ja paperilla vuosikausia ja luettavuustutkimuksten tulokset ovat erittäin yhteneviä. Kyse ei ole käyttöliittymän pienentämisestä.

Kun printtaat tämän sivun halvalla lasertulostimella on sen resoluutio vähintään 600dpi, mahdollisesti tuplat. Painotekniikasta riippuen printin teoreettinen resoluutio voi olla jopa lähellä ääretöntä. Pokkari painetaan halvalle paperille, joten effektiivinen resoluutio kärsii. Joka tapauksessa se on paljon parempi kuin ~200dpi, johon Symbianit parhaimmillaankaan pääsevät.

Yritätte väittää että resouutiolla ei ole juuri merkitystä. Hyppäys vanhojen Symbianien ~150dpi:sta nykyiseen reiluun 200dpi:hin ei tuntunut missään? N900:n selkeästi parempi resoluutio ei olekaan parempi? Hämmentävää.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

28

@22

=== Tyyli ja etiketti

“Sä et nyt tunnu käsittävän”, että sisällön lisäksi kirjoitustyyli vaikuttaa viestin välitykseen. Mahdolliset asiaan liittymättömät ad hominem-heitot murentavat vain kirjoittajan omaa uskottavuutta. Suosittelen myös oikolukua.


=== Suurempi DPI on parempi

Näytön pistemäärä, esimerkiksi 800x600 ei kerro loppukäyttäjälle mitään merkityksellistä. Se kun voi olla 15” tai 3.5” näytössä. Ainoat loppukäyttäjäkokemukseen vaikuttavat tiedot ovat näytön koko (ja muoto) sekä dpi. Pikselien kokonaismäärä kiinnostaa vain insinööriä, joka valitsee GPU:ta.

DPI:n kasvaminen on yksiselitteisesti hyvä asia, niin pitkään kunnes pisteitä ei kukaan erota. 200dpi ei todellakaan riitä. Sanoin jo itsekin että tekstin ja käyttöliittymäelementtien koko tulee määrittää fyysisinä mittoina, ei pikseleinä, joten pitkä jaaritus siitä tekstin koon pienenemisestä oli ihan turhaa. Ainoastaan pisteen näkyminen ei ole kiinnostavaa, parempi resoluutio (siis informaatiota tietyllä pituusmitalla) mahdollistaa glyyfien paremman positioinnin ja mikrotypografian.

Laserprintterien dpi on alkaen 600, sen tuottama teksti on miellyttävämpää kuin mobiililaitteiden näytöllä, tai printattuna samalla laitteella 300 tai 200 dpi.


=== On enemmän kuin yksi Android

Lähes jokaisella suurella Android-valmistajalla on omat virityksensä puhelimen mukana tuleviin softiin ja käyttöliittymään. SonyEricsson Mediascape, HTC Sense, Samsung TouchWiz, Motorola Blur ja varmaan jokunen muu. Jos yhdessä Android-luurissa UI tekee jotain, on aika rohkeata olettaa, että se olisi samanlaista jokaisessa. Vaikka noita valmistajien välisiä eroja ei olisikaan, on tälläkin hetkellä markkinoilla puhelimia noin neljällä eri android-versiolla, niiden välillä on suuria eroja.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

29

25@
> Eikö se riitä että näyttöjen kohdalla puhutaan resoluutiosta (X
> pix * Y pix) ja pikselitiheydestä (PPI) niinkuin kuuluu?

Resoluutiosanaa ei ehkä kannata käyttää jos ei tarkenna mistä puhuu.

>X7:n ja E7:n 183 pikseliä tuumalla sen sijaan alkaa olla jo aika
>surullinen lukema, kun suurin osa kilpailijoista käyttää 4"
>näytöillä 800x -resoluutioita, joka saa aikaisiksi 233 PPI:n
>tiheyden. Ainakin mun mielestä se on melko optimaalinen
>pikselitiheys tommoseen mobiililaitteeseen

Miksi se on optimaalinen ? Onko joidenkin valmistajien käyttämät pentilinäytöt sitten todella surullisia ?

Millaisia katseluetäisyyksiä matkapuhelimella ?

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

30

27@
>Kun printtaat tämän sivun halvalla lasertulostimella on sen >resoluutio vähintään 600dpi, mahdollisesti tuplat.

Tai sitten ei, pisteitä tuumalle ehkä, mutta pikseleitä on vain murto-osa tuosta. Jos haluat tulostaa tarkasti 100px tuumalle, niin tarvitset siihen paljon tarkemman tulostimen ja todella hyvä laatuista paperia.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

31

@30

Tämänkin sivun tärkein sisältö on tekstiä, joka lähtee tulostimelle koodattuna tekstinä ja fonteiksi kutsuttuina vektoriryppäinä, joiden tarkkuus on ääretön. Tämä sitten rasteroidaan printterissä esimerkiksi 600dpi esitykseen ja sylkäistään paperille. Tuloksena, ihan normaalillakin tulostuspaperilla, pehmeät kaaret ja selkeät painoerot, toisin kuin näytöllä, vaikka sitä kuinka antialisoinnilla, joka pienentää kontrastia (ja/tai vääristää muotoa), yrittäisi feikata.

Jossain vaiheessa tietenkin silmän ominaisuudet tulevat vastaan ja dpi:n kasvattamisesta ei enää juurikaan saada hyötyä, sen voisin kuvitella tapahtuvan noin 400dpi hujakoilla, kun puhutaan näytöistä joita katsotaan niin läheltä kuin kännyköitä.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

32

@31
>Tuloksena, ihan normaalillakin tulostuspaperilla, pehmeät kaaret ja
>selkeät painoerot, toisin kuin näytöllä,

Jos sellaisilla apuväinellä katsotaan, millä erotetaan näytöstä pikselit niin normi kuvailmeastasi tuloste näyttää aika mössöltä.

Täysin musta teksti valkoisella pohjalla on toki se mitä tulostin pystyy parhaiten tulostaan, harvoin sähköinen sisältö on sellaista on (harmi kyllä) kun esitettävä on jotain muuta, niin pikseliko kasvaa rankasti. Kännykän nätön pikseli oli 24 bittinen (no ei puhtaasti) siihen tarvitaan tulostimessa aika monta pistettä. Kännykän näytön pikseli on kolme kahdeksan bitin pistettä (Pentile näytön kaksi)

>Jossain vaiheessa tietenkin silmän ominaisuudet tulevat vastaan
>ja dpi:n kasvattamisesta ei enää juurikaan saada hyötyä, sen
>voisin kuvitella tapahtuvan noin 400dpi hujakoilla,

Eli kuvittelet että jo E7n näytön tarkkuus ylittäisi tuon rajan. (jos 3x ppi)

Jos katsot kännykän näytöllä viereikkäisiä mustia ja valkoisia viivoja joidan leveys on yksi pikseli, saat etsiä aika hyväntulostimen että se pystyy tulostamaan sellaista edes mustavalkoisena tavalliselle kopioparille , saati harmaana. jos viivat onkin värillisiä ...

Tulee tietenkin mieleen että siitä näytön pikselistä erottaa ne eri värit, jos riittävästi suurentaa, totta, tosin sellaisella suurennoksella se kopiopaperi tuloste näyttää keväisilti alpeilta.

Joidenkin mielestä pentilenäytöissä (Desire, jotkin Samsungit) tarkuus ei aina riitä ja joillain väreillä yksityiskohdat on epäselviä, aika tarkkaan saa kyllä tiirailla ja sekin taitaa olla vain harvojen ongelma.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

33

Speksejä jonkun devaajan mukaan:

nokia X7 latest and upto 95% confirmed feature by developer-
this device will change the way we perceive for gaming and multimedia device becoz nokia x7 is touted as first touchscreen based gaminG read specifications below are latest feature by developer during their tweet-
-1MP front camera for video call,
-ARM 11 700 MHZ CPU WITH SGX540GPU capable of displaying upto 90polygon per sec,
-9.7 mm width,130gm,
-has 4 neodynium(a rare earth metal used to provide superior sound quality) speakers(first mobile to have 4 speaker with woofer sound),
-350mb ram,
-gyro sensor,distance sensor,magnetic compass,Proximity,accelerometer sensor,
-hdmi port,usb otg,680*340 amoled cbd screen,
-8mp camera(it means u can take stunning prints upto 30cm by 25 cm) with 720@30fps HD recording,
-two microphone,active noise cancellation,
-HD voice chip,dolby digital 5.1 channel,
-1.5 gb rom for massive s^4 update, 4 homescreens,
-usb charging, wi-fi with b/g/n with upnp technology and DLNA certification,
-remote locking, bluetooth v 3.0, hspda 14 mbps and hspa 5.76 mbps,
-completely new nokia browser with standard flash 10.1 and finally with 50+updated s^3 os rest of feature are same as N8.
it will launch in feb in mobile word congress.

Vastaa
santeri84 (vahvistamaton)

35

Mun mielestä ihan todella hienon näkönen! Millon tulee Suomeen myyntiin?

Vastaa
jake se minäkin (vahvistamaton)

36

Samaa mieltä minäkin - todella tyylikäs puhelin ja varsin käypäsillä spekseilläkin vielä ...neljä kaiutinta, kaksi mikkiä ja cpu:n nopeutta nostettu, jota GPU vahvistaa kummasti, jne...
Nokian profiilia nostava tuote!

Vastaa
_mikkis__ (vahvistamaton)

37

Siinähän se sitten olikin "AT&T had apparently planned to stock the X7 under the name "Nokia Journey" in time for a Mobile World Congress launch, but those plans have reportedly been canceled by AT&T itself."

Ihmettelen kyllä mitä nokia oikeen ajattelee tällaisella puhelimella? Mikä ihme tämän puhelimen koukku muka olisi jenkkimarkkinoilla? Tuli juuri luettua iso kasa kommentteja tästä luurista ja siellähän ne nauroivat tämän puhelimen maan rakoon.

Outdated, ugly, slow, oli ne yleisimmät kommentit.

Nokian on aika turha yrittää niille markkinoille ennenkun laittaa tehoja pellin alle lisää.

Vastaa
_mikkis__ (vahvistamaton)

38

"Contrary to our report yesterday, it now appears that AT&T has cancelled plans to release the Nokia X7 touchscreen, which supposedly would have retailed as the Nokia Journey. According to someone close to the situation, the carrier had planned to launch the phone on February 13th (and not this month, as we had previously reported to be a possibility)

Since the decision to drop the X7 / Journey apparently came from AT&T's end, we're not sure what this says for Nokia's hopes of cracking the American market; the GSM-only manufacturer has but two carrier options here in the US, so an aborted AT&T rollout could be a serious blow to Espoo if, as we were told, the network provider has "nothing else...on the horizon" with respect to Nokia handsets. Frankly the reaction we saw to news of a stateside X7 release was rather lukewarm, making us suspect that Nokia really only has a chance here with a MeeGo-powered flagship device."

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

39

Tässähän voi pian alkaa yhtymään hh:n ja kumppaneiden mielipiteeseen Nokian feilaamisesta. :) Mutta jos tuo peruuntuminen pitää kutinsa, niin eipä se hyvääkään Nokian maineelle tee, ainakaan rapakon takana. Huomaa että jenkit osaa vaatia parempaa. Täällä tuota on ylistetty ihan jeesuspuhelimeksi, mutta jenkeissä lytätty aivan täysin. Sanokaa minun sanoneen, että jos tuossa olisi vaikkapa giganen prossu ja näyttö sen 800*480, niin olisi kelvannut jopa Symbianin kanssa, vaikka heikommalla akkukestollakin. Toki tuo ulkonäkökään ei kyllä omaa silmääni miellytä. Kyllä tää C7 on Nokian tämän hetkisistä luureista parhaimman näköinen, mutta kärsii noista mainitsemistani ongelmista tämäkin.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

40

"Mutta jos tuo peruuntuminen pitää kutinsa, niin eipä se hyvääkään Nokian maineelle tee, ainakaan rapakon takana."

Voi olla, että on ihan hyvä juttu ettei julkaista. Vaikka Symbian olisi PR2.0 päivityksen jälkeen uudella Qt kuinka hyvä niin sana Symbian aiheuttaa sen ongelman. käyttökokemusta ei kenelläkään ole ja silti puhelin lytätään niin parempi jenkkeihin on mennä seuraavan kerran MeeGon kanssa. Ehkä Symbianin nimi pitäisi muuttaa samalla, kun PR2.0 tulee ulos..

Vastaa
Jonahan
Jonahan

41

@32

"Eli kuvittelet että jo E7n näytön tarkkuus ylittäisi tuon rajan. (jos 3x ppi) “

Kyllä, jos E7:n näytön tarkkuus olisi kolminkertainen se tietenkin ylittäisi tuon rajan. Nykyisellään se ei sitä tee. Tuo heitto kolminkertaisuudesta varmaan viittaa subpixelantialiasointiin, se ei faktisesti kolminkertaista resoluutiota edes siihen yhteen suuntaan mihin sen voi tehdä. Sitä ei myöskään yleisesti käytetä puhelimissa.

Väännetään rautalankaa: Nokian Symbian-kännykkä, 230ppi, isossa tekstissä, esimerkiksi menussa, glyyfeissä selkeitä painoeroja diagonaalisissa viivoissa verrattuna vaakasuuntaisiin, diagonaaliset viivat silminnähden karkeita. Pieni teksti, esimerkiksi Ovi maps -softan alkuruudussa, huonokontrastista ja pikselimäistä (koska tehdään antialiasointi ja pikseleitä ei ole tarpeeksi per pituusmitta)

Satunnaisesti käsiin sattuneet painotuotteet, joissa pientä tekstiä: US Postal Customs Declaration -tarra ja paristopaketin takakansi. (Fyysisesti) Yhtä pieni ja pienempi teksti; parempi kontrasti, ei karkeutta. Kummassakaan paperin/pahvin laatu päätä huimaa.

MOT.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

42

41@
>Kyllä, jos E7:n näytön tarkkuus

Olit sitä mieltä että 400dpi olisi raja mistä paremamsta ei hyötyä, montako pistettä menee yhden pikselin piirtämiseen, aika monta.

Värinäytöissä on yhdessä pikselissä yleensä kaksi tai kolme 8 bittistä pistettä. 200 pikseliä per tuuma, eli 600 pistettä per tuuma. Kolme pisteellä tehdään yksitäysvärinen pikseli. Monilla tulsotekniikoilla siihen tarvitaan aikamonta pistettä.

Perus kopiopaperilla alkaa myös paperin "tarkkuus" olemaan rajoittavatekiä.

Ajan sitä takaa että tulostus tarkuus ja näytöntarkuudet on eri juttua.

nHD näytöt 3"-4" koossa niin terveen katseluetäisyys jossain 15-25cm luokkaa. 4" näyttö jos lähempää tiirailee niin lisä tarkuudesta voisi olla hyötyä, esim. ducumentteja käsiteltäessä. Usein katseluetäisyydet ovat kuitenkin pidempiä. Tarkuus vie resursseja jote jostain muusta joutuu tinkimään, mutta ylitarkkuutta voidaan käyttää myös joskus laskennan säästämiseen.

>Pieni teksti, esimerkiksi Ovi maps -softan alkuruudussa,
>huonokontrastista ja pikselimäistä (

Ovi Kartat ohjelman valikossa ? missä versiossa millä näytöllä teksti on pikselimäistä, silmin katsoen, läheltä katsoen jossain 4" tai isommassa koossa pikselit voi ehkä havaita, mitäs se on 14 pikseliä korkeaa ?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

43

Älä nyt ala sotkemaan subpikseleitä tähän asiaan. Riippumatta pisteen väristä on silmän erotuskyky tietynlainen. Merkityksellistä on yhden pisteen (paino) tai yhden pikselin (näyttö) koko. Näytöllä subpikseleitä voi käyttää hyödyksi tietyin reunaehdoin, mutta se on erittäin hankalaa tehdä optimaalisesti ja muitakin haittatekijöitä on. Jos puhutaan moniväripainotekniikoista niin totta, niissä normaali dpi on huomatta kovempi, mutta niistä kai ei ole puhunut kukaan muu kuin sinä. Olen ainakin yrittänyt keskittyä siihen tärkeimpään, tekstiin.

Saattaa olla että arvioin sen tarvittavan pistetiheyden hieman yläkanttiin raja saattaa olla lähempänä 300dpi kuin 400dpi, mutta sillä välillä se kuitenkin on kun puhutaan kännyköistä. Kun puhutaan tableteista on se jonkun verran pienempi ja monitoreissa edelleen pienempi. iPhone 4:n näyttö, 326dpi, on tämän rajan alla. Ja siitähän nousi suuri haloo julkistuksen jälkeen kun “Jobs taas valehteli”.

> missä versiossa millä näytöllä teksti on pikselimäistä, silmin katsoen, läheltä katsoen jossain 4" tai isommassa koossa pikselit voi ehkä havaita, mitäs se on 14 pikseliä korkeaa ?

Ei ole kyseinen laite nyt käsillä, joku Nokian 3.2” kosketusnäytöllinen, olen jo moneen kertaan tippunut niiden numeroista perästä.

Fakta oli kuitenkin se, että samalta etäisyydeltä, noin puolen käden pituus, ihan normaali käyttötilanne, teksti oli selkästi heikomman näköistä (siis pikselöitynyttä ja huonokontrastista, koska antialiasointi) vertailussa paperiin, jossa fyysisesti saman kokoista tekstiä. Tämä fakta ei ole muuttunut mihinkään vaikka kuinka selität.

Jos näytössä olisi parempi dpi, voitaisiin samankokoiseen tekstiin käyttää enemmän pikseleitä (ja mahdollisesti vähemmän antialiasointia) -> Näyttäisi paremmalta. -> DPI:n nostosta olisi hyötyä. Tämän suuri osa kännykkävalmistajista on ymmärtänytkin huippumallistonsa osalta. Myös Nokia katsoi järkeväksi käyttää N900:ssa 267 dpi näyttöä, en muista kenenkään väittäneen että se olisi liian suuri tarkkuus tai tältä osin huonompi kuin Symbianmalleista keskimäärin löytyvät näytöt.

DPI tulee nousemaan myös Symbianpuolella jossain vaiheessa. Kukaan teistä ei silloin siitä valita, ihmettelette vain kuinka hieno uusi näyttö onkaan ja kuinka tuollaisella vanhalla on edes pystynyt mitään tekemään, kun pieni tekstikin oli ihan suttua.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja