Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Eldar Murtazin sanoo Nokian kuopanneen N9-puhelimen

15
Kaarlo Räihä

Eldar Murtazin sanoo Nokian kuopanneen N9-puhelimen
Nokian N9-puhelin on kiinnostanut sekä lehdistöä että kuluttajia jo useiden kuukausien ajan. Markkinoille puhelin ei kuitenkaan välttämättä saavu lainkaan, sillä puhelinhuhuillaan kuuluisaksi noussut Eldar Murtazin on kertonut Nokian peruneen puhelimen julkaisun kokonaan.

Tarkempaa syytä mahdolliselle peruuntumiselle Murtazin ei kertonut, mutta hänen mukaansa Nokia työstää parhaillaan uutta puhelinta N9:n tilalle. Murtazin ei itse pidä N9-puhelimen kuoppaamisesta, vaan hänen mukaansa Nokia tekee asiassa pahan virheen.
Jos Murtazinin tiedot pitävät paikkaansa, antavat ne uutta tukea Nokian ja Intelin väliselle yhteistyölle, josta monet tahot kertoivat viime viikolla. Täten osapuolien välinen yhteistyö olisi poikimassa täysin uuden lippulaivalaitteen, eikä Intelin rautaa tungettaisi siis N9-puhelimeen.

N9-puhelimen todellinen tilanne selvinnee ensi kuun puolenvälin tienoilla pidettävässä Mobile World Congress -tapahtumassa, jossa Nokian enteillään julkaisevan yrityksen seuraavan lippulaivapuhelimen.

Kommentit (15)

ps (vahvistamaton)

1

Miten voi kuopata puhelimen jota ei ole koskaan julkaistukkaan? Nokia ei ole koskaan puhunut kuvan puhelimesta joten kuka sanoo ettei se ole joku kinkkikopio tai consepti? N9 tulee mutta minkä näköisenä sitä ei vielä moni tiedä.

Vastaa
penapp (vahvistamaton)

3

Huhu huhutun tuotteen julkistamisen peruuntumisesta joka huhun mukaan olisi huhuttu ilmestyvän helmikuussa huhutulla raudalla ja huhutulla käyttöjärjestelmällä.

Hurjaksi on huhuilu Nokian ympärillä menossa.

Vastaa
djtob
djtob

4

Murtazin jatkaa silmitöntä vihalinjaa kun Nokia pisti venskut viranomaiset hakemaan häneltä N8:n pois. Intelillä on hyviä, kovia ilmoitettavaa kännymessuilla.

Vastaa
Vieras543 (vahvistamaton)

5

Kyseessä on siis huhu siitä että tämä "alkuperäinen" vuotanut (kuvassa) puhelin on kuopattu, koska sen rauta on jo vanhentunutta. Eli toisin sanoen N9-00. N9-01 ja N9-02 jne. on putkessa edelleen. Voi tulla jollain ihan muullakin nimellä kyllä. Kaikkien ennakko-odotusten mukaisesti ensimmäinen Meego-puhelin tulee olemaan ilman qwertyä. Eldar juuri tarkastelee uutta N9:siä uusimpien tweettien mukaan.. kohta tulee infoa.

Vastaa
Tazzpa
Tazzpa

7

@5 Oikeassa olet. Huhu kait siis tarkoitti, että N9-00 olisi kuopattu ja tilalle tulisi candybar N9-0x. Mutta nämä ovat sitten taas niitä Eldarin huhuja.

Vastaa
mikkokk
mikkokk

8

Tänään Eldar taasen tviittaa arvioitaan Nokian N9-mallista. Se koki Jeesusta pikaisemman kuolleista heräämisen?

Vastaa
hyvi
hyvi

9

Toimitukselta ei kovin pätevää uutisointia asiasta. Uudempaaa tietoa on jo tullut julki asiaan liittyen ja pelkästään Eldarin huhujen julkaiseminen uutisena taitaa olla muutenkin enempi skuuppiuutisointia kuin sellaista, jossa olisi mitään faktapohjaa. Alla olevassa linkissä taitaa olla enempi asiantuntevaa uutisointia ja porukkaa kommentoinut, jotka tietävät jotain.

Olen kyllä hieman pettynyt puhelinvertailun uutisoinnin tasoon. Olisi kiva, että uutiset eivät tulee montaa päivää myöhässä ja että täällä ei vain suomenneta muilta puhelinsivuilta uusitisia. Omaa asinatuntevaa mielipidettä ajatusta juttuihin kiitos. Käännöstoimisto on jo keksitty.

http://mynokiablog.com/2011/01/25/nokia-n9-is-not-dead-eldar-waiting-on-man-with-n9-01-another-murtazin-leak-soon/

Vastaa
hyvi
hyvi

10

Eldarin kommentteja on jo tullut ja ne viittaavaat siihen että hänellä ei ole ensimmäistä Nokian Meegolaitetta vaan jokin todella vanha kuopattu prototyyppi jos edes sellaista.

Vastaa
Möö (vahvistamaton)

11

Jo on mennyt surkeiksi jutut.

Nokian tiedottaja on muuten vahvistanut etteivät esittele MWC puhelimia vaan heillä on muita aktiviteettejä.

-Seuraavaksi siten jotain asiaakin ettei tarvitse ruveta karttamaan sivustoa.

Vastaa
Aloc
Aloc

12

Toivottavasti on koska niin karmean rumalta tuo näytti. Parempi kuopata nuo N8:n näköiset hirvitykset ja aloittaa puhtaalta pöydältä.

Vastaa
Android-/MeeGo!. (vahvistamaton)

13

Onko tuo N9 varustettu taas Symbian-käyttöjärjestelmällä?.
EVVK!!. =(

Vastaa
djtob
djtob

14

Androidiin ei sitten näköjään kannata hypätä. Kun jo LG, SE, Motorola ja muitakin valmistajia, joiden kännyköiden toimitusmäärät ovat laskeneet. Pitihän Androidin olla se tulevaisuus ja näin pirstaloitumiset näkyvät nyt?

Vastaa
JA12 (vahvistamaton)

15

Nokian Symbian/Series/S/aivan sama puhelin taisi tuokin olla joten ei suurta vahinkoa vaikka kuoppaisivat.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja