Halpamallit moninkertaistavat älypuhelinmarkkinat

9
Teemu Laitila

Halpamallit moninkertaistavat älypuhelinmarkkinat
Suuri osa tällä hetkellä myydyistä älypuhelimista kuuluu kalleimpaan useiden satojen eurojen hintaluokkaan. Tutkimusyhtiö Juniper Researchin mukaan tilanne tulee kuitenkin muuttumaan, kun aasialaiset valmistajat saavat omat älypuhelinmallinsa markkinoille muutamassa vuodessa. Juniper Resarch ennustaa halpojen älypuhelinten myynnin kasvavan 185 miljoonaan jo vuonna 2015.

Määrälle antaa perspektiiviä se, että Nokia ainoana puhelinvalmistajana saavutti 100 miljoonan myydyn älypuhelimen rajan vasta viime vuoden aikana. Toisaalta halvempien älypuhelinten kysyntää kuvaa Saunalahden ennätyssuosittu kampanja, jossa tarjottiin liittymän mukana kiinalaisvalmistajan Android-puhelinta käytännössä ilmaiseksi. Kesken loppuneen ZTE:n Bladen kysyntä osoittaa, että huippuluokan tekniset ominaisuudet eivät ole tärkein ominaisuus suurelle joukolle tulevia älypuhelinkäyttäjiä, vaan tärkeää on riittävä toiminnallisuus yhdistettynä tarpeeksi halpaan hintaan.



Juniper Researchin ennuste lupaakin älypuhelinten halvimman hintaluokan laskevan nykyisestä noin 150 dollarista (109 eurosta) 80 dollariin (58 euroon). Halpoja aasialaispuhelimia tullaan myymään tulevaisuudessa esimerkiksi matkapuhelinoperaattoreiden omilla nimillä brändättyinä.

Tulevaisuudessa nykyisten puhelinvalmistajien on asemansa varmistaakseen kehitettävä yhä kattavampia palvelukokonaisuuksia puhelintensa ympärille pelkkien laitteiden myymisen sijaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (9)

Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

4

Ellei Nokia pysty kohta vastaamaan kiinalaisvalmistajien edullisten laitteiden massoille kaupaksi menevän hintasegmentin puhelinvyöryyn, on Noksun osakkeenomistajilla pian paskat housuissa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

5

@4

Totta, mutta sama se on kaikilla edullisemman luokan älypuhelinten, kuin myös kalliimman pään featurepuhelinten myyjillä. Esim Samsung myi ainakin jossain vaiheessa huomattavia määriä Corby puhelimia, joiden myynti tulee varmasti romahtamaan.

Toisaalta halvat puhelimet rupeavat pian tarjoamaan sitä mitä kalliit nyt. Panostamalla lisää ei tulevaisuudessa saa enää samanlaista hyötyä kuin ennen. Kalliimman pään myynti kärsii.
Applenkin on tehtävä tosissaan töitä jos haluavat säilyttää nykyisen kasvun ja samalla nykyisen valtavan katteensa. Keskipitkällä aikavälillä Applen osakkeessa on todellisen pommin ainekset. Siihen on leivottu monen monen vuoden kaksinumeroiset kasvunumerot.

Vastaa
squi
squi

6

Nokiahan nimenomaan on tällä hetkellä vahvoilla tuolla köyhissä ja väkirikkaissa maissa noilla pitkälti alle satasen puhelimillaan, ei se turhaan ole maailman isoin kännykkävalmistaja edelleen.

Sen sijaan monilla kalliita Android-luureja valmistavilla firmoilla lienee enemmän syytä huoleen, jos kukaan ei osta enää 500e merkkipuhelinta kun halpa kiinalainen pystyy lähes samaan.

Vastaa
Kalle76
Kalle76

7

@6, just näin!

Ja mikä tekee ZTE puhelimesta älypuhelimen, kosketusnäyttö vai käyttöjärjestelmä? Itselläni kyseinen puhelin ja hiukan hankala sitä ns. älypuhelimeksi on myöntää.. =)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

@Uutinen

> Toisaalta halvempien älypuhelinten kysyntää kuvaa Saunalahden
> ennätyssuosittu kampanja, jossa tarjottiin liittymän mukana
> kiinalaisvalmistajan Android-puhelinta käytännössä ilmaiseksi.

Ottamalla laitteen sai kokopaketin liki puoleen hintaan vs pelkkäliittymä.

Kuvaako tuo halvempien laitteden kysyntää, ehkä osittain, mutta kyllä niitä halvempia laitteita ostetaan rahallakkin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

9

@8

Eikös se kamppanja mennyt juurikin niin, että osta "kokopaketti" todella edullisesti (puoleen hintaan) ja saat vielä kaupan päälle ZTE:n läpyskän. Liittymää siinä myytiin. Moni pisti ZTE:n saman tien huutonettiin myyntiin. Loppupeleissä sitten huomattiin, että kiinanihme on ihan ok laite _hintaisekseen_.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.