Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Avoin kirje kannustaa Nokiaa ja Microsoftia puhelinyhteistyöhön

21
Kaarlo Räihä

Avoin kirje kannustaa Nokiaa ja Microsoftia puhelinyhteistyöhön
Spekulaatiot Nokian ja Microsoftin yhteistyöstä matkapuhelinpuolella ovat jälleen nousseet otsikoihin, kun Berenberg-pankin analyytikko Adnaan Ahmad julkaisi avoimen kirjeen, jossa toivotaan osapuolten välistä yhteistyötä matkapuhelinpuolella.

Ahmadin mukaan Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopin kannattaisi kertoa ensi viikon perjantaina pidettävillä pääomamarkkinapäivillä puhelinyhteistyöstä Microsoftin kanssa. Ahmad painottaa erityisesti sitä, että Nokian pitäisi tuolloin jo kertoa tietoja tulevasta Windows Phone 7 -puhelimesta.
Ahmad perustelee yhteistyön järkevyyttä usealla tavalla. Ensinnäkin se parantaisi Nokian näkyvyyttä tärkeillä Pohjois-Amerikan markkinoilla, jossa Nokian markkinaosuus on jo alle 10 prosenttia. Samalla Microsoft saisi nimekkään yhteistyökumppanin puhelinpuolella, ja Nokia voisi siirtää osan tutkimus- ja kehitysosastoista Microsoftille, jolloin Nokia voisi leikata työntekijöidensä määrää.

Vaikka Nokia on jo pidemmän aikaa kertonut tukeutuvansa älypuhelimissa Symbianiin ja tulevaan MeeGoon, eivät kaikki tahot ole vakuuttuneita tästä ideasta. Myös Ahmad pitää MeeGoa yhtenä suurena vitsinä, jonka käyttöönotto jättää Nokian vain kauemmas kilpailijoistaan.

Nokia ja Microsoft eivät ole toistaiseksi kommentoineet Ahmadin kirjettä, mutta jos hänen toiveensa toteutuvat, kuullaan niistä viimeistään Mobile World Congress -tapahtumassa.

Kommentit (21)

hyvi
hyvi

2

Juu analyytikot on pahimpia. Mut Nokia on isojen kysymysten äärellä käyttöliitymästrategian kanssa. Taitaa olla karu totuus, että vaikka Meego olisikin loistava niin aivan uudella käyttiksellä on vaikea maailmaa, varsinkin Jenkkejä valloittaa. Käyttöliittymän houkuttavuus on paljolti kiinni myös ohjelmatarjonnasta ja sen luominen vie aikaa.

Itse vaan ihmettelen mikä siinä Meegon ulossaannissa kestää niin pitkään kun se julkaistiin jo vuosi sitten ja pohjalla oli vielä lupaava maemo alusta. Veikaan että Meegoa ei edes vielä nähdä helmikuun MWC:ssä vaan sen yhteydes julkaistaan E6 ja mahdollisesti muita Symbian 3 luureja.

Vastaa
MoZar
MoZar

3

Nokialta Windows luuri. Ja pah. Androidikin olisi todennäköisempi vaihtoehto nokialle kuin Windows. En todellakaan usko Nokian hylkäävän Symbiania ja MeeGoa vaikka jälkimmäisen tuotteistaminen tuntuukin kestävän hyvän aikaa.

Hyvää sopii odottaa. Symbianista itse en niin välitä, mutta Maemoon tyytyväisenä odottelen mielenkiinnolla tulevia MeeGo julkaisuja.

Vastaa
Ei uutta Nokialta!!. (vahvistamaton)

4

Windows Nokialla EI ole tulevaisuutta ja menestystä.
MeeGo Nokialla ja Android Nokialla ON!.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

5

Androidista Nokialla ollenkaan kommentoitu niin osuvasti, että siihtä on turha sanoa mitään. Mutta ärsyttäviä nämä analyytikot jotka sanovat mitä sylki suuhun tuo ja saavat palstatilaa. Mm. tämä venakko(?) jonka alaa ovat Nokian mollaaminen ja vuotaneiden tuotteiden arvostelu.

Vastaa
akse
akse

6

Just. MeeGo vitsi? Onko kaveri koittanu nokian versiota siitä? Tää on vähä ku tietämättömät forumistit, jotka on nähny MeeGon open source version taustakuvan ja pitää sitä rumana :)

Vastaa
mietaas
mietaas

7

nokian ainoa pelastus on avoin yhteistyä jonkun "suuren" kanssa, jolla on resursseja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. yksin on yksin ja paukut loppuu nopeasti.

t. osakkeenomistaja

Vastaa
Jep_
Jep_

8

On tää hauskaa. Tässä kai se alkuperäinen avoin kirje:
http://av.r.ftdata.co.uk/files/2011/02/Dear-Stephen-and-Steve-Berenberg-Bank.pdf

Tuolta suora lainaus:
"Get rid of your own proprietary
high-end solution (MEEGO) – it’s the biggest joke in the tech industry right now"
Proprietary? Kirjettä vielä alustetaan väitteellä että sen kirjoittaja on seurannut alaa yli 13 vuotta. Just joo, eiköhän tässä vain odotella että joku kaivaa tuosta pdf:stä esiin siihen kätketyn troll facen.

@2.
Meegon pohjalla on ihan yhtälailla Intelin Moblin. Eikös Intel ole jo luvannut että MWC:ssä esitellään Meego-laitteita, se onko ne Nokian on ihan eri juttu.

Qt:tä on myös toistaiseksi kehitetty aivan avoimesti, kunnes alkuviikosta ilmestyi Qt blogiin teksti jossa sanottiin että nyt menee homma hetkeksi salaiseksi kun värkkäilevät uusien käyttöliittymäkomponenttien kanssa. Tuskin pitävät sitä kauaa privaattina -> komponentit liittyvät Meegoon ja Nokian Meego UX:ään. -> Nokian Meego UX esitellään lähiaikoina ja Qt repositoriot avataan taas kaikelle kansalle. Qt ei kuitenkaan Meegossakaan ole vain Nokian leikkejä varten vaan se on ihan virallinen frameworkki Meego-softain devailuun.

Androidilla alkaa mennä jo aika kovaa 3.0 version myötä, luulisi että Nokialla on jo pian pikkuinen kiirus esitellä Meegoa tai edes Meego/Harmattania ja mielellään raudan kanssa.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

9

Ahmad puhuu täyttä asiaa! Nokialle on niin paljon viisaita neuvoja annettu, että kannattaisi jo ottaa onkeensa, eikä jääräpäisesti rämpiä Symbianin ja jonkun säälittävän Meegon kanssa.

Vastaa
nervuli
nervuli

10

Samaa mieltä analyytikko Ahmadin kanssa. Windows 7 käyttöjärjestelmä auttaisi Nokiaa (ja Microsoftia) nousemaan takaisin isoon peliin. Symbian rutkuilla voisi takoa edelleen budjettiluokassa.


“(Meego) it’s the biggest joke in the tech industry right now, and will put you even further behind Apple and Google.”

Vastaa
jake se minäkin (vahvistamaton)

11

Ei Microsoftin WP-7-floppi-käyttis auta ainakaan Nokiaa ..ehkä MS:ää... Juu mutt se ei oo Nokian tehtävä.

Vastaa
elMiguel
elMiguel

12

Kyllä itse ainakin vaihtaisin Nokia toiseen merkkiin jos tarjolla olisi vain WP-7 malleja. Eli minusta ei kannata missään nimessä, järjetön ajatus. Androidin vielä jotenkin ymmärtäisin, vaikka sekin olisi kun ampuisi omaan jalkaan...

Vastaa
usron (vahvistamaton)

13

"Myös Ahmad pitää MeeGoa yhtenä suurena vitsinä, jonka käyttöönotto jättää Nokian vain kauemmas kilpailijoistaan."

Tuossa kallistun kyllä samalle kannalle. MeeGo voi olla positiivinenkin yllätys, mutta en jaksa uskoa että se olisi varsin tiheään päivitettävää Androidia parempi, varsinkaan heti pakasta vedettynä. Jotkut malttavat odottaa sitä ensimmäistä tai viidettä päivitystä jossa kaiken "peruskauran" luvataan olevan kohdallaan, mutta useimmat eivät. Ja se että jonkin käyttiksen julkaisu lykkääntyy jatkuvasti, ei välttämättä tarkoita että sitä viilattaisiin täydelliseksi, vaan syynä voi olla myös ihan oikeita ongelmia tuotekehittelyssä.

@5
Tämä "venakko" kirjoittelee vieläkin Nokiasta(pääasiassa kritisoivaan sävyyn), mutta en ole huomannut että hän olisi enää N8-jupakan jälkeen tulevia Nokian kännyköitä paljastellut.

Vastaa
insinarri (vahvistamaton)

14

...ja Nokia voisi siirtää osan tutkimus- ja kehitysosastoista Microsoftille, jolloin Nokia voisi leikata työntekijöidensä määrää. - otti silmään.
Siis tuplasti kalliimmat insinöörit tilalle - ei siis mitään järkeä.

Vastaa
perhana
perhana

15

@14
niin nythän Nokialla on omat superlahjakkaat insinöörit joiden ansiosta Nokia jatkuvasti julkaisee ylivoimaisesti muita valmistajia parempia älypuhelimia? not
Minä en kyllä tuota yhteistyökuviota näkisi mitenkään huonona Nokian kannalta, MeeGo tulee olemaan julkaisunsa jälkeenkin pitkään lähinnä nörttipiirien suosiossa, mutta maailmanvalloitusta sillä tuskin tehdään yhtään sen enempää kuin N900:lla ja maemolla. WP7 on kuitenkin saanut jo nyt huomattavasti enemmän positiivista julkisuutta kuin MeeGo, ja sen suosio varsinkin Nokialle tuskallisilla amerikan markkinoilla on jatkuvasti nousussa tyytyväisten käyttäjien myötä.

Vastaa
Jep_
Jep_

17

@13.
Meegon julkaisu lykkääntynyt? Kerro toki lisää. Kiinnostaisi tietää miten esim. Meegon ajallaan tullut 1.1 versio myöhästeli tai miten vasta toukokuussa tuleva 1.2 versio nyt myöhästelee.

Vastaa
djtob
djtob

19

Trolleja tänne on tullut kitisemään? Yksikään ei esitellyt perusteita tai lähdettä ja viimeisin linkkin on engadget ja senhän arvaa.

Vastaa
Jep_
Jep_

20

@18.
Toki. Kyseessä olisi todennäköisesti ollut Meego/Harmattan, siis käytännössä Maemo 6 uudelleen nimettynä ja Meegon kanssa yhteensopivaksi viilattuna. Ilmoituksen jälkeen tapahtui paljon, mm. Elop astui johtajan paikalle. S^4 peruttiin ja S^3:n ilmoitettiin saavan sen ominaisuudet. Nokia muutti myös käytäntöä siinä, että puhelimet olisi tarkoitus julkaista lähellä todellista myyntiintuloaikaa (N8, C7, C6-01 ja E7 julkaistiin ennen tätä). Ehkä Meego/Harmattan ei olisi ollut vielä viime vuonna oikeasti valmis myyntiin, ehkä suunnitelmia sen kohdalla muutettiin kuten tehtiin Symbianin kohdalla. Kuitenkin jos ennen toukokuuta tulee Nokialta Meego-puhelin, se saattaa olla juuri Meego/Harmattan käyttiksellä varustettu.

Totuus on kuitenkin se, että Meego ei ole mikään Nokian oma projekti jonka julkaisua he lykkäävät kuten puhelimiensa. Vasta toukokuussa julkaistava 1.2 versio tulee sisältämään handset ux:n, joten älä ihmettele jos Meegolla varustettuja puhelimia ei ole vielä kaupoissa näkynyt.

Meego utopia.
Meego on kaikenkaikkiaan melko kunnianhimoinen hanke. Sen pitäisi pyöriä ARM:lla ja x86:lla, telkkareissa, autoissa, läppäreissä, tableteissa, matkapuhelimissa jne. Softat sille tehdään Qt:llä joka pyrkii alustariippumattomuuteen. Kehitystä valvoo Linux Foundation eikä yksittäinen kaupallinen taho. Kaikki halukkaat voivat käyttää sitä tuotteissaan ilman lisenssimaksuja ja luonnollisesti se on suunniteltu niin että oman kustomoidun UX:n päälleliimaaminen on mahdollisimman helppoa ja kuitenkin samat softat toimii kaikissa Meegoissa. Jokin hikinen Windows Phone 7 OS ei käyttöjärjestelmä vertailussa mahdu edes samaan kappaleeseen Meegon kanssa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

21

@20 lausui: "Jokin hikinen Windows Phone 7 OS ei käyttöjärjestelmä vertailussa mahdu edes samaan kappaleeseen Meegon kanssa."

Windows Phone 7 on kuitenkin jo kaupoissa, sillä on tyytyväisiä käyttäjiä. Kieltämättä myynti on ollut selvästi huonompaa kuin mitä Microsoft toivoi, mutta äärettömästi parempaa kuin Meegopuhelimilla.

Toivottavasti Meego menestyy. Vähän vaan on pelko siitä, että on haukattu vähän liian iso pala kakkua kerralla ja tuotetta ei saada valmiiksi oikeaan aikaan. Jos näin ei käy on vaarana jäädä tappiolle sodassa sovelluskehittäjien sieluista.

Android ja iOS ovat jo satojen miljoonien asiakkaiden käsissä, ensin puhelimissa (ja iPodeissa) ja vasta toisessa aallossa Tableteissa. Bada ja WP7 (ja WebOS, mutta sen taru puhelimissa saatta olla jo loppu) ovat ehtineet markkinoille ennen Meegoa. Kun nuo kaksi ovat jo niin isoja ja markkinoille saattaa ilmaantua kolmaskin ennenkuin Meegotoimitukset pääsevät kunnolla käyntiin mikä on se tapa, jolla Nokia houkuttelee kehittäjiä käyttämään Meegoa primäärialustana? Entä eksklusiivisiset softat?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja