Kyocera Echo on kahden kosketusnäytön Android-puhelin

10
Kaarlo Räihä

Kyocera Echo on kahden kosketusnäytön Android-puhelin
Yhdysvalloissa matkapuhelinoperaattori Sprint järjesti eilen lehdistötilaisuuden, jossa se esitteli operaattorin valikoimiin saapuvaa kahdella kosketusnäytöllä varustettua Kyocera Echo -puhelinta.

Puhelin sisältää siis kaksi 3,5 tuuman kosketusnäyttöä (molempien resoluutio 800x480) ja uudenlaisen saranamekanismin, joka mahdollistaa näyttöjen laittamisen vierekkäin (vaakatasoon ja viistoon) tai päällekkäin. Täten puhelinta voi käyttää yhden näkyvän näytön kanssa tai ottaa tarvittaessa toisen näytön käyttöönsä.

Puhelin on rakennettu Androidin Froyo-version päälle, mutta koska kyseinen ohjelmistoalusta ei sisällä kunnollista useamman näytön tukea, on Kyocera joutunut muokkaamaan vakiosovelluksia, jotta ne toimivat kunnolla kahdella näytöllä. Echossa on vakiona mukana seitsemän sovellusta, joita voidaan ajaa kunnolla kahdella näytöllä, kuten YouTuben käyttöä helpottava VueQue. Sovelluskehittäjiä varten yritys julkaisee myöhemmin erillisen kehityspaketin, jonka avulla omiin sovelluksiin saa tarvittaessa lisättyä tuen useammalle näytölle.



Laskentatehossa puhelimessa vastaa gigahertsin kellotaajuudella toimiva Snapdragon, kamera on viiden megapikselin mallia (LED-salama) ja myyntipaketissa mukana on kaksi akkua (1370 mAh), koska kahden näytön sisällyttäminen puhelimeen syö runsaasti mehuja.

Kytkynä puhelin maksaa Yhdysvalloissa 199 dollaria hyvitysten jälkeen, mutta puhelimen saapuminen muille markkina-alueille on vielä kysymysmerkki.

Puhelimen esittelyvideo alla



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (10)

Jarissimo
Jarissimo

1

Olisivat ennemmin korvanneet toisen näytön qwertyllä. Olisipa olut huippu kone (tosin ruma kuin mikä).

Toi kaksi akkua saisi yleistyä muuallakin. Kyllä mulla mahtuisi kokoa ja painoa messiin, kun akku kestäisi tuplaten.

Näytti kyllä ihan kätevältä esim valokuvien katselu ja jos esimerkiksi youtube toimii samalla tavalla niin hyvältähän se vaikuttaa.

No kuitenkin ottaisin tuohon mieluummin täyden näppiksen kuin toisen näytön.

Juuri mikään ei sitä tue ja tuskin tulee tukemaankaan. Lisäksi veikkailen että Androidin päivityksiä joutuu venailemaan kauan tai turhaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

2

>Olisivat ennemmin korvanneet toisen näytön qwertyllä. Olisipa olut huippu kone

...Eli sama kuin kaikki muut qwertylliset Android-puhelimet?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

>Toi kaksi akkua saisi yleistyä muuallakin.

Saako ne yhtäaikaa laitteeseen kiinni ? jäi epäselväksi.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

5

Niin ja kerroppa joku toinenkin android qwerty jossa on 1ghz spandragon?

Edelliseen vielä sen verarn, että nyt oli rähmää mulla silmissä ja oikoluku taito kadoksissa. MYYNTIPAKKAUKSESSA kaksi akkua, eli ihan samaa kastia kuin kaikki muutkin. Ajttelin, että olisivat niinkuin lisänneet akun kapasiteetin määrää sisällyttämällä kaksi akkua laitteeseen, mutta ei.

Onpa näppärää kannella akkua taskun pohjalla.. Mistä noita insinöörejä sikiää:)

Eli olisi editti nappulalle käyttöä taas..

Vastaa
Raattis
Raattis

7

Näyttää huteralta tuo saranamekanismi. Enkä usko, että Android natiivina tukee kahta näyttöä, joten päivityksiä saa odottaa ja odottaa, kunnes joku valmistajan koodari jaksaa nousta takamukseltaan.

En osaa kuvitella tilannetta, jossa toinen näyttö olisi kännykässä hyödyllinen verrattuna fyysiseen qwerty-näppäimistöön. Ja joo, omistan Nintendo DS:n.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

8

>En osaa kuvitella tilannetta, jossa toinen näyttö olisi kännykässä hyödyllinen verrattuna fyysiseen qwerty-näppäimistöön

Minä osaan, mutta se on aika harvinainen tilanne. Se vaatisi että
1) näytöt ovat eri painetasot tunnistavia ja
2) ne menisivät avattuina yhteen niin että saumaa olisi mahdoton huomata (yhdeksi isoksi näytöksi).

Tälläisellä taskuun sopivalla vehkeellä nimittäin olisi matkustelevan taitelijan hieno piirrellä kaikenlaista.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

9

yhdyn edelliseen. Ennekuin tuommoinen tulee jostakin niin kannattaa suunnata katseensa eee note laitteeseen, tosin ei ole väri näyttöä, mutta luonnoksia sillä voi kutenkin väsäillä. Tunnistaa myös painetasot.

Kokokin on tietysti tablet luokkaa, joten vaatii suuret taskut:).. Mutta joiltakin osilta ajatukseesi sopiva.

Ei siis ole vielä myynnissä, mutta pitäisi tulla euroopassa myyntiin helmikuun aikana. Hinta alle 300€.

No oli täysin offtopic.. joten sorry siitä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
juupa juu... (vahvistamaton)

10

Itsestäni tuo on pirun tyylikäs vempele. Ideanakin loistava. Odottelen että tulisi Suomeen (vaikkakin se tosin on epätodennäköistä, jos tuo on Sprintille tehty :[ ).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.