Android Marketin liikevaihto edelleen vaatimaton

7
Teemu Laitila

Android Marketin liikevaihto edelleen vaatimaton
Englantilaisen tutkimusyhtiö IHS:n lukujen mukaan Android Marketin liikevaihto jäi viime vuoden aikana vaatimattomalle tasolle, huolimatta huimista yli 800 prosentin kasvulukemista. Isoja prosentteja selittää Android Marketin vieläkin vaatimattomampi lähtötaso toissavuoden aikana. Applen AppStoren liikevaihto sen sijaan oli lähes kaksikymmenkertainen Android Markettiin verrattuna.

IHS:n taulukosta käy ilmi, että Android Marketin liikevaihto vuonna 2010 oli 102 miljoonaa dollaria. Se riitti vasta neljänteen sijaan ja ohi menivät niin Nokian Ovi Store kuin RIM:n BlackBerry App World. Ylivoimaista johtoasemaa 1,7 miljardin dollarin myynnillä piti AppStore.

Vaikka Android-laitteita myydään maailmalla enemmän kuin Applen iOS-laitteita, suurempi laitekanta ei näy suoraan Android Marketin myyntiluvuissa. Suurin syy liikevaihtojen eroissa lienee Googlen ja Applen erilaiset ansaintamallit. Mainoksista päätulonsa saavana yhtiönä Google on painottanut mainosrahoitteisuutta sovellusten kehittäjien ansaintamallina, kun taas Applen AppStoressa maksulliset sovellukset ovat kehittäjien pääasiallinen tulonlähde.

Huolimatta monien Android-sovellusten ilmaisuudesta suomalainen Angry Birds -pelistään tuttu pelitalo Rovio on osaltaan todistanut myös mainosrahoitteisuuden olevan varteenotettava vaihtoehto, sillä tietojen mukaan Rovio tienaa noin miljoona dollaria kuukaudessa pelkästään Angry Birdgsin mainoksilla.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (7)

Anonyymi käyttäjä
S730 (vahvistamaton)

1

Mitä säää oikkee meinaat ????EI kaikki ole niin ahneita että tämmöosessä asiassa tarvitsisi olla paras Androir Marketissahan on paljon ILMAISIA sovelluksia.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

2

Ja eikös Androidiin myydä sovelluksia myös marketin ulkopuolelta? Käsittääkseni noita maksullisia sovelluksia ei saa marketista vielä joka kolkkaan?

Eli ei ihan vertailukelpoinen esimerkiksi Appstoreen. Ilmaisia softia taitaa olla kaikille muillekin alustoille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

3

Taitaapi olla aika puuhastelua ne Android Marketin ulkopuoliset paikat. Amazon ainoa iso ja heidän palvelunsahan on vasta tuloillaan. Apple taitaa olla ainut mille saa maksullisia vain heidän omasta storestaan, vai saako Cydiasta maksullisia?

Googlen asiakkaat taitavat olla aika pitkälti samaa sorttia kuin Symbianin käyttäjät. Ei haluta maksaa turhasta. Apple on saanut tehokkaasti imettyä ns. parhaat maksavat asiakkaat omiin palveluihinsa.

Ovi storella olisi ollut mahdollista kasvaa todella isoksi, sillä sillä ei ole vaarana samanlaista sirpaloitumista kuin Android-leirissä jossa vähän jokainen valmistaja on väsäilemässä jonkinlaista kauppapaikkaa. Symbianin alasajo kuitenkin teki/tulee tekemään pahan kolauksen tälle kasvulle.

Mielenkiinoista nähdä samat numerot ensivuonna. Mainitaanko Microsoftin store jo ja millaista vauhtia Applen valta murenee. Veikkaisin, että vauhti senkuin kovenee sillä myyväthän muut ihan eri määriä laitteita.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

4

Androidiin siis myydään myös yksittäin ohjelmien omilta sivuilta, esim: http://www.launcherpro.com/2010/07/19/introducing-the-new-launcherpro-plus/

Noita on paljon muitakin, mutta en tosiaan tiedä sen vaikutusta. No samapa tuo, olisi kiinnostvampaa verrata jotakin yksittäistä suosittua sovellusta, joka on julkaistu samalla hinnalla useissa kauppapaikoissa. Siitä saisi paremman kuvan myynnin kannattavuudesta. Esimerkiksi AngryBirds voisi olla hyvä esimerkki.

Vastaa
Mikaelson
Mikaelson

5

Minusta ei voi ihan suoraan vertailla eri Marketteja tuoton perusteella. Esim. Ovi Soressa Angry birds on tarjouksessa 2 €, Android Marketissa ilmainen (mainosrahotteinen). Muutenkin Android Marketissa on ilmaissovellusten määrä huima. Juuri sen takia, kun maksullisten sovellusten saanti oli aikaisemmin niin rajattua, eikä ole devaajat tainneet muuttaa entisiä mainosrahotteisia sovelluksiaan maksullisiksi.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

6

Juu, tuo Angry birds oli huono esimerkki, mutta jokin toinen sovellus, jotka ovat samalla lähtöviivalla.

Se kertoisi paljon enemmän kauppapaikan "tuottoisuudesta".

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.