Jon Peddie: 3D-näytöistä puhelimien perusominaisuus

13
Manu Pitkänen

Jon Peddie: 3D-näytöistä puhelimien perusominaisuus
Markkinatutkimusyhtiö Jon Peddie Researchin johtaja Jon Peddie uskoo, että tulevaisuudessa autostereoskooppiset 3D-näytöt tulevat yleistymään puhelimissa rajusti ja siitä tulee lopulta sellainen vakio-ominaisuus kuin kamerakin on nykyään.

Nvidia arvioi aiemmin tällä viikolla, että kolmiulotteisuus tulee olemaan merkittävin uudistus seuraavan sukupolven konsoleissa. Jon Peddie allekirjoittaa tämän väitteen, mutta uskoo 3D-näyttöjen yleistyvän ensiksi matkapuhelimissa. Hän uskoo, että jo tämän vuoden lopulla useissa uusissa matkapuhelinmalleissa on 3D-näyttö.

Tällä hetkellä ainakin Sharpilta ja LG:ltä on markkinoilla 3D-näytöllä varustettu matkapuhelin. Muiden valmistajien 3D-suunnitelmista ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta ainakin HTC:n on huhuttu kehittävän 3D-puhelinta. Ainakaan X-bit Labsin uutisen perusteella Jon Peddie ei kommentoinut tablet-koneiden näyttöjen tulevaisuuden kehitystä. Näytön koon perusteella tabletit olisivat otollisempia laitteita esimerkiksi 3D-elokuvien katseluun.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (13)

Anonyymi käyttäjä
sepposeponseponseppo (vahvistamaton)

3

En oikein ymmärrä, että mitä hienoa tuo 3D-näyttö antaa puhelimeen.. Niinkuin Zarok mainitsi, akku on paljon tärkeämpi osa-alue parantamiselle kuin tuo 3D-näyttö.

Jos elokuvissa menee sama elokuva 2D ja 3D versioina valitsen paljon mieluummin 2D version.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sepposeponseponseppo (vahvistamaton)

4

En oikein ymmärrä, että mitä hienoa tuo 3D-näyttö antaa puhelimeen.. Niinkuin Zarok mainitsi, akku on paljon tärkeämpi osa-alue parantamiselle kuin tuo 3D-näyttö.

Jos elokuvissa menee sama elokuva 2D ja 3D versioina valitsen paljon mieluummin 2D version.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tekniikka kehittyy!. (vahvistamaton)

5

Yli 4tuuman näytöissä (esim.pian markkinoille tuleva Samsung Galaxy S2) tuo autostereokooppinen 3D-tekniikka pääsee näyttämään hienoutensa,mutta esim 2-3tuuman näytöissä ei oikein!.
Super Amoled PLUS-näytössä tuo 3D "pääsee oikeuksiinsa"!. ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

7

3@
> En oikein ymmärrä, että mitä hienoa tuo 3D-näyttö antaa
> puhelimeen..

Kolmiulotteisuuden.

> Niinkuin Zarok mainitsi, akku on paljon tärkeämpi osa-alue
> parantamiselle kuin tuo 3D-näyttö.

3D kehityspanokset ei ole pois akkujen kehittämiseltä. 3D tekniikka tosin tuo paineta laskentatehon ja muistintarpeeseen, säästöä voi syntyä pienemmässä näytössä.

>Jos elokuvissa menee sama elokuva 2D ja 3D versioina valitsen
>paljon mieluummin 2D version.

Elokuvienkanssa tällä on hyvin vähän tekemistä.

5@
> ...Yli 4tuuman näytöissä...mutta esim 2-3tuuman näytöissä ei
> oikein!.... Super Amoled PLUS-näytössä tuo 3D "pääsee
> oikeuksiinsa

Mitä oikein selität ?

3D voi olla kova juttu myös "pienissä" näytöissä. jos toteutukset hyviä, eikä siinä tarvita amOLED _PLUSS_ markkinointi termejä.

Vastaa
Anestic
Anestic

8

Mullakin naurattaa nämä näyttöjen termit. Suoraan manga-sarjakuvista :D HybridHifi MegaSpeed Ultimate Amoled-näyttö kai sampan seuraava... Ja eroa ei huomaa siihen naapurin perus oled-näyttöön.

3d:n hyötyä käytännössä vaikea ajatella. Ehkä on jotain hienoa tulossa:)

Akkukestoa haikailevat ostavat varmaan sellaisen puhelimen, jossa on tehoa sen verran vähän, että se akku kestää. Turha itkeä kun tietää etukäteen jo että tehokkaassa puhelimessa akku kestää sen päivän. Ovat vielä halpoja nuo pitkällä akkukestolla varustetut puhelimet... Verrokkina tilanne jossa pitäisi saada autoon 4 litran V8-kone, joka syö bensaa alle 6 litraa satasella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
valkolainen (vahvistamaton)

9

nimenomaan, ne jotka haluaa sen hybridi säästö auton voi ostaa priuksen. ei sitä uusinta 3d-näytöllistä puhelinta tarvitse ostaa jos ei kykene lataamaan päivittäin, turha vinkua aina vaan samasta asiasta, nokialta tulossa x1 jossa kestää akku 2kk valmiustilassa joten sellanen vaan kaikille jotka jaksaa vinkua ja inistä :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Super Amoled PLUS!. (vahvistamaton)

10

Toiset ne vaan osaa valmistaa matkapuhelimien näyttöjä ja toiset taas joutuvat tyytymään heikompaan!. :(
;)

Vastaa
Tnoi
Tnoi

11

@10

Ja toiset yrittää kasvattaa itsetuntoaan omistamalla superamOLEdTESJONNEmegaturbo+++++ näyttöisiä puhelimia. Toiset taas osaavat arvostaa puhelimessa muitakin ominaisuuksia kuin prosessorin kellotaajuutta ja näytön OLED markkinointi termejä.

Vastaa
Anestic
Anestic

12

Eikö ne ollu nuissa alkupään ZTE Bladeissakin Samsungin OLED-näytöt, eli samat superhyperamoledit kuin nuissa 4 kertaa kalliimmissa...

Noh eipä siinä, mitä se minulle kuuluu jos joku tulee koijatuksi ja on tyytyväinen siihen. Hyvä hälle :) Ei silti tarvitsisi huudella (vaikka ilmiselvä trolli onkin ;).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mattimatinmatti (vahvistamaton)

13

Tyypillisiä insinöörikommentteja.
Vähätellään 3D kosketusnäytön merkitystä.
Samalla tavalla aliarvioitiin aikoinaan 2D kosketusnäyttöäkin.

3D:n avulla pienelle näytölle mahtuu enemmän ja käytettävyys paranee. 2D käyttöliittymät tuntuvat kohta antiikkisilta.
Jon Peddie kirjoittaa täyttä asiaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.