Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

NFC ei tulekaan vielä seuraavaan iPhoneen

6
Teemu Laitila

NFC ei tulekaan vielä seuraavaan iPhoneen
Englantilainen sanomalehti The Independent kertoo, että Applen seuraava iPhone-malli ei lähes varmoina pidetyistä huhuista huolimatta sisällä tukea NFC-tekniikalle. Independetin lähteenä toimivat mobiilioperaattorit vahvistavat Applen kertoneen, että esimerkiksi helpon mobiilimaksamisen mahdollistavaa NFC-sirua ei tulla näkemään vielä seuraavassa piakkoin ilmestyvässä iPhone 5 -mallissa.

Asioista perillä olevan lähteen mukaan Apple epäröi NFC:n suhteen koko alaa vaivaavan standardoinnin puutteen vuoksi.
Vaikka Apple vetoaa yleisen standardin puuttumiseen, yhtiön huhutaan suunnittelevan omaa mobiilimaksamisen mahdollistavaa järjestelmää. The Independetin mukaan maksujärjestelmä nähtäisiin puhelimissa vuoden 2012 aikana ja sen avulla mobiilimaksut olisi yhdistetty Applen iTunes-palveluun.

Tähän mennessä NFC-siru löytyy esimerkiksi monista Nokian malleista, Googlen sekä Samsungin yhteistyöllä valmistetusta Nexus S -laitteesta ja Samsungin pian myyntiin saapuvasta Galaxy S2 -puhelimesta.

Kommentit (6)

Tnoi
Tnoi

2

"ja sen avulla mobiilimaksut olisi yhdistetty Applen iTunes-palveluun"

Aivan mahtavaa.. Kaikista maksuista menee taas varmaan 30% suoraan applen lompakkoon..

Ja mainstream on aivan haltioissaan kuinka innovatiivinen keksintö ja hyvä käytettävyys!

"Asioista perillä olevan lähteen mukaan Applea vaivaa NFC-tekniikan ja mobiilimaksamisen heikko standardointi, joka vaivaa vielä koko alaa. "

Asiaa varmaan helpottaa että Apple tekee sen lisäksi vielä oman standardin, jota ei takuu varmasti saa kukaan käyttää ainakaan ilman että myy sielunsa Applelle..

Vastaa
Raattis
Raattis

3

Ihmetyttää mikä motivaatio tuon päätöksen takana oikeasti on. Pakko olla se Applen oma standardi, koska ei tuossa muuten ole mitään järkeä.

"Hei! Koko maailma seuraa meitä kuitenkin, joten voidaan ihan hyvin puskea oma standardi ja sakottaa kaikkia sen käytöstä. Ja vaikkei meniskään läpi, niin onpahan ainakin riesana kuluttajille, kun metrot ja museot tukevat vaan meidän standardia vuosikaudet senkin jälkeen, kun se on kuopattu."

Vastaa
Puppek
Puppek

4

Apple ei ole koskaan ollut hyvä tiedonsiirron standadeissa: Esimerkiksi iPodien/iPhonen outo usb-liitin, Bluetooth-tiedonsiirto tai laitteiden massamuistina toimiminen.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

6

Onko applellä mitää yhteistä ja standardia yleensäkkään, mistä se ei tappelisi oikeudessa plagiointista tai muuten vaan i- päätteettömästä patentista.

Ahneus on ihana synti,vielä nautittavampaa on sen uppoaminen xd

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja