Androidin versiot tasaantuvat, Froyo saavutti isoimman osuuden

8
Teemu Laitila

Androidin versiot tasaantuvat, Froyo saavutti isoimman osuuden
Google on päivittänyt Android-versioiden markkinaosuuksista kertovia tilastoja. Uusimpien tietojen mukaan Androidin Froyo-koodinimellinen 2.2-versio on saavuttanut jo 60 prosentin osuuden kaikista käytössä olevista Android-laiteista. Viime vuoden lopulla julkaistu 2.3 Gingerbead eri versioineen löytyy vasta alle kahdesta prosentista Android-puhelimia.

Googlen julkaisemista luvuista käy ilmi myös vanhojen versioiden kohtalaisen nopea poistuminen käytöstä. Android 2.1 Eclair käsittää vielä 29 prosentin osuuden kaikista puhelimista, mutta sitä huomattavasti vanhemmat 1.x-versionumeron käyttöjärjestelmät muodostavat enää alle viiden prosentin osuuden Android-laitteista.




Tilanne on kuitenkin muuttumassa lähiaikoina, sillä tulevien kuukausien aikana myyntiin on tulossa useita Android 2.3 -versiolla varustettuja puhelimia ja valmistajilla on pian ollut tarpeeksi aikaa, jotta ensimmäisiä päivityksiä uusimpaan versioon saataisiin pian jakeluun.



Tablet-kokoluokkaan suunniteltu Android 3.0 pitää vielä vaatimatonta 0,2 prosentin osuutta kaikista laitteista. Pieni siivu selittyy sillä, että Motorolan muutama viikko sitten myyntiin saapunut Xoom on ainut 3.0-versioon perustuva laite tällä hetkellä. Muiden valmistajien Honeycomb-tabletteja odotetaan markkinoille kevään aikana.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
htchero (vahvistamaton)

1

ihan kiva että kehittävät anteroa, mutta kas kun kukaan noista kehittäjistä ei muista että monella saattaa olla vielä vanha luuri taskussa johon uudet softat on liian raskaita... aina pitäs vaihtaa uusimpaan puhelimeen samalla.. prkl

Vastaa
Tnoi
Tnoi

2

Vanhoilla versoilla varustettuja laitteita on kyllä edelleen surullisen paljon olemassa.. Ei tuo Androidi paljoa houkuta siitäkin syystä että nopalla saa arpoa että tuleekohan se päivitys siihen omaan puhelimeen vaiko ei.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tuanoinii (vahvistamaton)

3

Hei, ellei kehitetä niin ei myöskään saada myytyä kansalla lisää SER-romua.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

4

Lainaus:

Tnoi
Vanhoilla versoilla varustettuja laitteita on kyllä edelleen surullisen paljon olemassa.. Ei tuo Androidi paljoa houkuta siitäkin syystä että nopalla saa arpoa että tuleekohan se päivitys siihen omaan puhelimeen vaiko ei.

Kyllipä nuo htc:n isommat päivitykset on tulleet omaan luuriin ainakin kiitettävällä aikataululla..
ja tuo pyramid mallin tulo taitaa luvata jatkossakin merkki uskollisuutta.

Vastaa
Zarok
Zarok

5

Eihän minun iPod Touchissakaan (ei ole puhelin, mutta sama logiikka kuitenkin) uusimmat iOS-pelit toimi. Itse olen Desiren omistaja olen tyyvyväinet. Jos virallista päivitystä tule, niin custom ROMmi sisään.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

6

@4

Niin mutta mitenkäs käy sitten niille "vanhoille" malleille kun Pyramid julkaistaan? ;) Suurin osa vähänkin halvemmista htc puhelimistakin tainnut jäädä ilman uusimpia päivityksiä. Ja kaikki kun eivät tykkää vaihtaa luuria samaan tahtiin kuin sukkia.

Vastaa
McTre
McTre

7

Ei autojakaan päivitetä pahemmin ja hyvin vanhallakin pärjää.
Oma htc legend ikääntynyt vuodessa aika paljon. Mutta hyvin lykkii edelleen. Kaikki paitsi 3d-pelit toimii. Olisi kohtuutonta valittaa acerille että crysis 2 ei toimi vanhassa läppärissä.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti McTre:

Ei autojakaan päivitetä pahemmin ja hyvin vanhallakin pärjää.
Oma htc legend ikääntynyt vuodessa aika paljon. Mutta hyvin lykkii edelleen. Kaikki paitsi 3d-pelit toimii. Olisi kohtuutonta valittaa acerille että crysis 2 ei toimi vanhassa läppärissä.


Tuo ei ole todellakaan sama asia.. :D Huono vertaus.

Tässä puhuttiin nyt käyttöjärjestelmästä ja sen päivittämisestä. Suurin osa kaikista Android laitteista kykenisi helposti pyörittämään uusimpiakin Android versioita. Kyse on useimmissa tapauksissa vain puhelinvalmistajien omasta laiskuudesta, kun eivät jaksa niitä päivityksiä ajaa omille laitteilleen.

Jos ostat tietokoneen kaupasta niin kyllä sen käyttöjärjestelmän voi päivittää siihen vielä vuodenkin jälkeen ostamista, ilman että tarvitsee rueta mitään custom päivityksiä latailemaan netistä. Näin pitäisi olla myös puhelimen kohdalla, joka saattaa sisältää jopa enemmän henkilökohtaista tietoa kuin tietokone, jolloin tietoturva asiatkin korostuvat.

Ymmärrän kyllä tilanteen jossa laite vanhentuu eikä sen tehot tai muut ominaisuudet enää mahdollista uusimpien versioiden asentamista, mutta kun ei ole siitä kiinni.

Ja vikahan ei sinänsä ole itse Androidin, mutta minusta se on aika kusipäistä kuluttajaa kohtaan, jos myydään laitteita joihin ei sitten tarjoa kunnolla päivityksiä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.