Amazonin Android-sovelluskauppa aukesi 3 800 sovelluksen voimin

4
Kaarlo Räihä

Amazonin Android-sovelluskauppa aukesi 3 800 sovelluksen voimin
Amazonin Android-laitteille suunnattu Appstore-sovelluskauppa on aukaissut Yhdysvalloissa viimein ovensa, ja tarjolla on heti alkuun 3 800 sovellusta.

Tarjolla on sekä ilmaisia että maksullisia sovelluksia, jotka Amazon on tarkistanut toimivuuden ja tietoturvan osalta ennen niiden lisäämistä kauppapaikan valikoimiin. Kuluttajat voivat myös koeajaa sovelluksia selaimessa ennen niiden ostamista, joten rahojaan ei tarvitse sijoittaa hajoavassa talossa olevaan sikaan.

Maksulliset sovellukset voi maksaa oman Amazon-tilin avulla, ja palvelu osaa suositella sovelluksia kuluttajille näiden aiemman ostohistorian avulla. Joka päivä yksi maksullinen sovellus muuttuu päivän ajaksi palvelussa ilmaiseksi, joten kauppapaikan avulla voi tehdä yllättäviä löytöjä.

Amazonin sovelluskauppa ei ainakaan alkuun toimi Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta toivottavasti palvelun markkina-alue laajenee lähiaikoina myös muualle.



Tällä hetkellä Appstoren käyttäminen omassa Android-laitteessa vaatii Appstore-sovelluksen lataamisen ja asentamisen Android-laitteeseen. Jatkossa ainakin Cellular South -operaattori lisää Yhdysvalloissa sovelluksen omien kytkypuhelintensa vakiosovellukseksi, jolloin kuluttajien ei tarvitse pähkäillä sovelluksen asentamisen kanssa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (4)

kaarlo1
kaarlo1

1

"US Android owners can download the new Angry Birds Rio game for free, along with 3,799 other apps."

Kiitti Rovio!

Vastaa
Grina
Grina

2

"Kiitti Rovio!"

Meinaat, että kyseessä on ihan Rovion hyväntahdonosoitus yhdysvaltalaisille ja rahaa ei ole liikkunut mihinkään suuntaan?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
_mikkis__ (vahvistamaton)

3

@1

Taattua angry birdsia, tässä jo jonkun verran tullu pelailtua.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.