Applelle alustava voitto Nokiaa vastaan patenttikiistassa

16
Manu Pitkänen

Applelle alustava voitto Nokiaa vastaan patenttikiistassa
Applella ja Nokialla on värikäs patenttisotahistoria, johon ollaan nyt saatu uusia käänteitä. Kauppakomissio ITC:n tuomari James Gildea on käsitellyt viisi kiistanaiheena ollutta patenttia ja vapauttanut Applen pantenttirikkomussyytteistä. Nokia on erimieltä päätöksestä.

Jupakka alkoi vuoden 2009 joulukuussa, jolloin Nokia väitti Applen rikkoneen viittä omistamaansa UMTS-pohjaiseen 3G-yhteyteen liittyvää patenttia. Nokian mukaan Apple on hyödyntänyt sen patentteja muun muassa iPhone 3 GS:ssä ja iPod Nano -musiikkisoittimessa. Tilanne eskaloitui yhtiöiden välillä lopulta niin pahasti, että lisää vastakanteita ja vastakanteiden vastakanteita alkoi lentää viime vuonna vuoronperään Applelta ja Nokialta.

Kiistaa käsitellyt ITC:n tuomari James Gildea katsoi perjantaina julkaistussa päätöksessään Nokian olevan väärässä, ja että Applella on oikeus käyttää tekniikoita laitteissaan. Gildea ei perustellut minkä vuoksi hän näkee asian olevan näin. Päätös on kuitenkin vain alustava eli asia menee vielä komission käsiteltäväksi. Lopullinen päätös tulee 1. elokuuta.



Nokia kertoi olevansa erimieltä tuomarin kanssa, mutta odottaa kaikessa rauhassa ITC:n lopullista päätöstä ennen kuin harkitsee jatkotoimenpiteitä. Mikäli Nokia voittaa kiistan, niin ITC voi estää Applen tuotteiden myynnin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (16)

sirari
sirari

1

"Gildea ei perustellut minkä vuoksi hän näkee asian olevan näin."
Okei.. Voitelurahaa Applelta. Olisi Nokian kannattanu lahjoa tuomaria vähän enemmän kuin vastapuolen.

Vastaa
Anestic
Anestic

2

Parhaita ne päätökset joita ei pysty perustelemaan. Epäreilua muita valmistajia kohtaan, jotka on sääntöjen mukaan maksaneet patenteista...

Vastaa
ypsilon
ypsilon

3

Joo viesti siitä, että ei kannata kehittää itse mitään. Varastaa vaan muiden ideat. Lopulta kehitys pysähtyy.

Vastaa
ramiselin
ramiselin

4

"Joo viesti siitä, että ei kannata kehittää itse mitään. Varastaa vaan muiden ideat. Lopulta kehitys pysähtyy."

Kaikki kehitys perustuu aiempiin saavutuksiin. Eiköhän tässä ole kyse siitä, että Applen olisi pitänyt maksaa Nokialle sen patenttien käyttämisestä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kyllä EVVK!. (vahvistamaton)

5

Hoh,hoijakkaa näitä Nokian ja Applen välisiä patentti riitoja!!.
Ihmetteln,että miksi Nokia on valinnut Applen,kun Samsungilla/LGllä taitaa olla eniten erilaisa patentteja!. :/

Vastaa
miksuh2
miksuh2

9

Täysin käsittämätöntä touhua, sanosin kyllä että ton päätöksen tehnyt tuomari vetää tarkoituksellisesti jenkkilään päin. ITC:n uskottavuus meni kyllä vessasta alas, vaikka kuinka kyseesä on vasta alustava päätös.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
oikeus voitti (vahvistamaton)

10

Hyvä Apple, on varmaan ärsyttävää tuollainen syyttä syytteleminen. Eipähän tarvi enää noita syyyttelyjä Applen kuunnella, kun on vihdoin mustaa valkoisella.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

@10

Ensinnäkään asia ei ole loppuun käsityelty eikä ITC ole oikeuslaitos. Oikeudebnkäynti on vielä edessä, joten Apple ei ole mihinkään tilateesta luikerrellut. Toisekseen syytökset Applen patenttirikkomuksista on kyllä aivan aiheellisia.

Vastaa
JustGamer
JustGamer

12

Pakkohan niiden on kaikki varastaa kun eivät itse käsilaukkuineen mitään keksi. Koko Applen saisi lakkauttaa ja sen toimistot muuttaa ydinjätteiden loppusijoituspaikoiksi.

Vastaa
SamiM2
SamiM2

14

Kannattaisikohan teidän hiukan rauhoittua? Patenttioikeudenkäynnit ovat täysin tavanomaisia tällä alalla eivätkä ne suinkaan aina tarkoita, että toinen osapuoli olisi syyllistynyt suoranaiseen varastamiseen. Yleensä patenttioikeudenkäynnit koskevat itse patentin sijaan lähinnä siitä maksettavan korvauksen suuruutta kuten Nokian ja Applen tapauksessa. Tuskinpa Apple on kiistämässä Nokian patentteja.

Protektionismiin vetoaminen on täysin turhaa, sillä ITC on vuosien mittaan langettanut useita amerikkalaisia yrityksiä rankaisevia tuomioita. Esimerkiksi Kodak on kärsinyt ainakin yhden merkittävän tappion lähiaikoina.

Todennäköisesti tämä koko sotku sovitaan pala kerrallaan vuosien mittaan kaikessa hiljaisuudessa oikeussalien ulkopuolella kuten useasti aikaisemminkin. Tuomioistuimien päätöksillä kamppailu markkinaosuuksista ei tule ikinä ratkeamaan. Mobiilitekniikan lisensoinnissa on useita rajoituksia, joita myös Nokia on sitoutunut noudattamaan.

Applen tuotteista voi olla vapaasti montaa mieltä, mutta sen innovatiivisuuden totaalinen kieltäminen on lähinnä naurettavaa. Applella on esittää viime vuosilta sellainen sarja onnistuneita lanseerauksia (iPod, iPhone ja iPad), että monet valmistajat ottavat mielellään Applen tuotekehityksestä mallia.

Vastaa
SamiM2
SamiM2

15

Tarkennus vielä edelliseen kommenttiin: Apple ei siis ole kiistämässä Nokian essentiaalipatentteja. Sen sijaan toteutuspatentit ovat tietenkin täysin toinen asia. Sitä en tiedä kumpaa tapausta kyseinen päätös koski.

Vastaa
MrC00L
MrC00L

16

ei tässä applen ja nokian kinastelussa näy loppua, toivottavasti nokia ottaa opikseen että patentin omistaminen ilman sen käyttämistä johtaa toisten teknologiavalmistajien mahdolliseen patenttivarkauteen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.