Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokialta Symbian-julkaisu 12. huhtikuuta

11
Manu Pitkänen

Nokialta Symbian-julkaisu 12. huhtikuuta
Nokia on lähetellyt lehdistölle kiusoittelukuvan, jonka mukaan yhtiö aikoo pitää ensi tiistaina (12. huhtikuuta) lehdistötilaisuuden Lontoossa. Jotakin Symbianiin liityvää Nokia aikoo esitellä, mutta sen paremmin tapahtuman sisällöstä ei vielä tiedetä.

Monet uutissivustot ovat ehtineet jo veikkailla Nokian julkaisevan uusia puhelinmalleja (T7, X7 tai E6), mutta ohjelma voi pitää sisällään aivan jotakin muuta. Jo muutama viikko sitten verkkoon vuoti tieto, että Nokia aikoo julkistaa samaisena päivänä Symbian-käyttöjärjestelmän PR 2.0 -päivityksen, joten tämä voi hyvinkin olla tilaisuuden pääpuheenaihe. Myös helmikuussa MWC-messujen jälkeen huhuttiin PR 2.0:n julkistamistilaisuuden olevan maaliskuun lopulla tai huhtikuun alussa. Kiusoittelukuvassa on teksti "Discover what's new with Symbian smartphones", jonka tarkoitusta jokainen voi itse miettiä.
Hauska yksityiskohta on, että Nokia järjestää konferenssinsa samana päivänä kun HTC pitää omansa – myöskin Lontoossa. Nokialle koitui hyvä tilaisuus maksaa potut pottuina viime syksyisestä Nokia World -episodista.

Kommentit (11)

kikuu
kikuu

2

Tuskin mitään kovin merkittävää, mutta kyllä olisi mahdollisuus lähettää Symbian kovaan nousuun esim jollain merkittävällä päivityksellä. Rupeaa olemaan viimeisiä tilaisuuksia, kun porukka on pitemmän päälle joutunut pettymään jo Symbian 3:seen.

Vastaa
Feynman7
Feynman7

4

En myöskään ole lainkaan pettynyt N8:aan, mutta tiedän mitä sieltä on tulossa ja se vaikuttaa tosi hyvältä. Paljon uudistuksia joita S^3 kaipaa. En osaa kyllä sanoa että paljonko noista tulee PR2.0:ssa ja paljonko vasta sen jälkeen (kuten PR3.0), mutta hienoja uudistuksia on tulossa.

Vastaa
Feynman7
Feynman7

6

En ehkä ollut pettynyt koska tiesin mitä odottaa, tiesin että käytettävyydessä S^3 ei pärjää kilpailijoille. Kamera oli se tärkein yksittäinen tekijä, jonka takia päädyin nimenomaan N8 ostoon. Ja siinä mielessä on kadu yhtään päätöstäni, koska kamera on loistava, siis aivan loistava. Toisena isona tekijänä täytyy vielä mainita Ovi Kartat, jolle mielestäni kilpailijat eivät pärjää.

Mikään puhelin ei vaan ole yksinkertaisesti paras kaikessa, vaan jokaisen ostossa tekee aina jonkinlaisen kompromissin. Siispä hyväksyin sen faktan, että käytettävyydessä häviän. Uskon että tulevat uudistukset parantavat huomattavasti käytettävyyttä ja siksi odotan niitä suurella mielenkiinnolla. Niiden jälkeen N8 on taas astetta parempi.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

8

PR 2.0 tekis kyllä gutaa.

@OpopO

Eikös se niin ole että aina on varaa parantaa? En itse ainakaan näe Feynman7 sanomisissa mitään ristiriitaa.

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

10

@9.
Symbian on mahtava alustana, ja kyllä kaikkeen saadaan kiinnostus palautettua kun tuodaan jotain uutta porkkanaa esille.

Minua ainakin Symbian^3 kiinnostaa MYÖS tulevien päivitysten osalta. Nokia E7 kolkuttelee kohta ovella.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

11

Heh, huvittava tuo taustatarina. Engadget tietysti HTC:n puolella, mitenkäs muutenkaan... :P

Toivottavasti se uusi päivitys kolahtaa luukuista, vaikutti todella upealta, mitä sitä vähän demottiin. Saisi symbiankin pienen maineen palautuksen, mitä se kovasti kaipaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja