Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

MeeGolle ropisee lisää tukijoita

10
Manu Pitkänen

MeeGolle ropisee lisää tukijoita
Tuoreiden tietojen mukaan elektroniikkavalmistajat Huawei ja Panasonic haluavat edistää MeeGo-käyttöjärjestelmän kehitystä ja osoittavat tukensa liittymällä MeeGon Handset Working Group -työryhmään. Liittyminen on enää hyväksymistä vaille valmis.

Nokian ja Microsoftin yhteistyösopimus oli iso isku Intelin ja Nokian yhteistä MeeGo-hanketta vastaan. Jälkikäteen tarkasteltuna se on kuitenkin vankistanut MeeGon asemaa, sillä monet puhelinvalmistajat ovat liittyneet MeeGon tukijoiksi vasta Nokian "lähdön" jälkeen. Nokia ei aio hylätä MeeGoa kokonaan, mutta se jää selvästi marginaalisempaan asemaan yhtiön portfoliossa kuin oli aiemmin kuviteltu.
Panasonic ja Huawei ovat eurooppalaisilla matkapuhelinmarkkinoilla tuntemattomia tekijöitä. Kiinassa halpapuhelinvalmistaja Huawei on kuitenkin iso toimija, jonka liittyminen hankkeeseen voi olla iso askel MeeGolle. Panasonic vuorostaan on rajoittunut Japanin markkinoille, mutta aikoo lähitulevaisuudessa laajentua globaaleille puhelinmarkkinoille.

Intelin ja Nokian lisäksi Handset Working Groupiin kuuluvat ZTE, LG ja China Mobile.

Kommentit (10)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

3

Hieno homma. Aiemmin toivoin että Nokia julkaisisi edes yhden MeeGo-luurin, mikä sitten pitäisi tietty ostaa. Nyt uskallan jopa toivoa valinnanvaraa! :D (koska pakkohan se MeeGo-puhelin on ostaa, kun tulee ulos.)

Ja toivottavasti nämä valmistajat ovat kiinnostuneempia MeeGosta puhelimessa, eivätkä tabletissa.

Vastaa
MaveZ
MaveZ

4

Mitäs mitäs, vaikka Microsoft ostikin Nokian, vastarinta jatkuu? Onneksi Nokian ylimielinen johto vielä jaksaa uskoa ja väittää, ettei "persutyyppistä" jytkyä voi tapahtua heille.

Nokian tuho on tosiasia, varsinkin jos moinen ylimielisyys jatkuu edelleen.

Vastaa
djtob
djtob

5

@3. Nokia tulee julkaisemaan ja se on varma. Vaikka on useissa uutisissa kirjoitettu, että Symbian kuolee tai MeeGo hylätään. Se asia unohdetaan, että Microsoftin diili on vain yksi käyttis lisää, jonka kehityksen vastuu on Microsoftilla. Juuri se yksipuoleinen tuijotus ottaa niin paljon päähän, ettei ole mitään syytä ruveta korjailemaan kun kukaan ei usko siltikään.

Nokialla on yksi aika vahva juttu, että jos tuo Ovi-jutun ja kartat. Nokian on saatava koodailla Microsoftin phone-käyttistä. MeeGon kohdalla Nokia tekee vain tilaa niille valmistajille, missä myöhemmin Nokia palaa myöhemmin syömään ne pois.

Symbian ei kuole pois eikä myöskään MeeGo ole hylätty ja saattaahan se olla iso juttu, jos Nokia pääsee sormeilemaan jättiyrityksen Microsoftin phone-liittymää.

Arvuuttelua on, mutta jos viitsii syvemmälle kaivautua, ymmärtää paremmin.

Vastaa
jepajuudas (vahvistamaton)

7

@5
En tiedä mitä uutisia olet lukenut, mutta Nokian linja on, että WP korvaa Symbianin 2-3 vuoden aikana ja tämän jälkeen Nokia ei enää julkaise Symbian puhelimia. Joku muu tietysti voi julkaista ja aikataulu voi aina venyä. Lisäksi Nokia on luvannut vain yhden (1) MeeGo puhelimen ja sen jälkeen panostukset tiputetaan murto-osaan ja alustaa käytetään lähinnä RnD-kokeiluihin. Lisää laitteita saattaa tulla tai sitten ei. On hyvin mahdollista, että koko MeeGo kuopataan kaikessa hiljaisuudessa jossain vaiheessa, jos WP lähtee lentoon.

Vastaa
djtob
djtob

8

@7. On hyvin mahdollista toki, mutta en usko kun tulee uusia luureja, niin lopetetaanko Symbian muka 2-3 vuoden aikana. 5800:lle tuli edelleen päivityksiä, vaikka vanhahan se oli.

MeeGossa on se, että Nokia julkaisee yhden ja antaa sitten yhteisölle kuten N900:n kanssa. Eikä MeeGo kuopata, juurihan luit tämän uutisen ja siellä on ennestäänkin paljon tekijöitä eri firmoista. Unohdettiinko jo, kuinka Lenovos esittelee autolle viihdejärjestelmää MeeGoon perustuvasta? Minua ottaa vaan päähän se, että Nokiasta on otettu uusia aiheita jopa 15 kpl päivässä. Mikään muu ei ole siihen yltänyt.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

9

Oleellista on kysyä mitä Nokia tekee Qt ja Qml:llä... Tällä hetkellä nokia käytännössä aseistaa kilpailijoita varsinkin jos nokia ei portaa Qt:tä C# niinkuin on oletettevaa... Kun Qt Android porttauksesta tulee vakaata niin silloin nokia tekee käytännössä työtä Androidin eteen...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja