Apple selittää iPhonen paikannuskohua

13
Teemu Laitila

Apple selittää iPhonen paikannuskohua
Apple on vihdoin ottanut virallisesti kantaa viime viikolla leimahtaneeseen paikannuskohuun, joka aiheutui käyttäjien huomatessa iPhonen tallentavan käyttäjän paikkatietoja pitkältä ajalta. Suurimpana ongelmana on pidetty sitä, että puhelin tallentaa paikkatiedot ilman käyttäjän lupaa eikä ominaisuutta voi ottaa pois päältä edes halutessaan. Applen mukaan käyttäjien olinpaikoista kerättyjä tietoja ei missään vaiheessa siirretty yhtiön palvelimille.

Yhtiö on luvannut julkaista ensi viikon mittaan iOS-päivityksen, joka muun muassa pienentää sijaintitietokannan kokoa puhelimessa, lopettaa tietokannan varmuuskopioinnin tietokoneille ja poistaa tietokannan kokonaan kun paikannuspalvelut kytketään pois päältä.

Apple julkaisi 10 vastausta käyttäjiä askarruttaneisiin kysymyksiin puhelimen paikannuspalveluihin liittyen. Ensimmäiseksi yhtiö painottaa, että Apple ei missään vaiheessa ole seurannut puhelimen sijaintia.



Applen mukaan suuri kohu johtuu pääosin väärinymmärryksestä, josta Apple ottaa vastuun niskoilleen, sillä yhtiö ei ole onnistunut selittämään paikannuspalveluiden monimutkaisia toimintaperiaatteita asiakkailleen tarpeeksi tehokkaasti.

Vastauksissa selitetään tarkemmin, miten yhtiö ei varsinaisesti tallenna puhelimen olinpaikkaa, vaan pitää yllä wlan-tukiasemien sekä kännykkätukiasemien sijaintitietokantaa. Tämän tietokannan avulla puhelin pystyy päättelemään sijaintinsa huomattavasti nopeammin kuin pelkän GPS-tekniikan avulla. Applen mukaan yksittäisiä käyttäjiä on mahdoton tunnistaa kerättyjen tietojen perusteella.

Jopa vuoden mittaisesta paikkatietokannasta Apple syyttää bugia, johon ensi viikolla luvassa oleva päivitys tuo korjauksen. Bugista johtuu myös paikkatietojen keräys siinäkin tapauksessa, että paikkatietopalvelut on kytketty pois päältä.

Lopussa Apple vakuuttaa yhtiön keräävän paikkatietojen lisäksi vain anonyymia liikennedataa, jota tullaan tulevaisuudessa käyttämään palveluiden kehittämiseksi. Dataa ei myöskään myydä kolmansille osapuolille. Apple vakuuttaa yhtiön olevan erittäin sitoutunut yksityisyyden säilytykseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (13)

OILgame
OILgame

1

Ei käsitä miksi kaikkialla sanotaan, että tuota ei voi ottaa mitenkään pois päältä ilman mitään perusteluita.

Sehän perustuu BSD:hen niin sen ottaminen pois käytöstä pitäisi onnistua näin helposti:
rm -rf /private/var/root/Library/Caches/locationd/consolidated.db
ln -s /dev/null /private/var/root/Library/Caches/locationd/consolidated.db

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

2

@1 Niin... :D

Ja ottivat siitä syyn edes osittain omille niskoille. Bravo. Vihdoinkin myös Apple pystyy tähän. Tosin, yli vuoden mittainen paikkatietokanta bugin syytä. Niinpä niin, uskoo ken tahtoo.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

@uutinen

Apple ei kerro keräävänsä tietoliikennedataa, vaan liikennedataa, siis autoista. Google Mapsiin tulee liikennetietoa samalla tavalla, ainakin ennen myös iOS-laitteista, nykyään ehkä ei.

Tietokanta ei ole yli vuoden mittainen, vaan "jopa vuoden mittainen". Sanoisin että siellä on dataa vain iOS 4 -käyttiksen ajalta.


@2

Applen selitys on yhteneväinen suhteessa tietokannan sisältöön. Se on lokaatiopalveluiden välimuisti, kuten jo noin viikko sitten kirjoitin, josta löytyy wifi ja kännykkätukiasemien koordinaatteja ja tunnisteita. Ei kännykän lokaatiota. Apple vahvistaa tämän nyt.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hahhahh (vahvistamaton)

6

@5 timestamppien kera. Arvaappa mitä tapahtuu kun trianguloit timestampatut GSM mastot ja otat huomioon WiFit? Saat aika suhteellisen tarkan reitin missä milläkin hetkellä on luuri ollut...

Applen väite että syy miksi kanta on niin iso olisi BUGI. Sen bugin haluaisin nähdä, ja sen idiootin joka on sen koodannut. 100% paskapuhetta on se.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

@6

Kyllä, niissä on summittaiset datestampit, muistaakseni noin kerran päivässä tai kahdesti maksimissaan (en ole nyt sillä koneella jolla on iPhoneni backup). Se tukiasemadata *ei* ole sitä mitä puhelin on kuullut vaan sitä, mitä Apple odottaa olevan lähistöllä.

Mutta ihan totta, sen perusteella voi päätellä, että minä olen ollut päivänä X Helsingissä ja päivänä Y Rotterdamissa, kuten varmaan Facebook-päivityksistänikin ja vastaavista.

Olen sen verran softakehitystä nähnyt, että oikeastaan mikään bugi ei yllätä. Ja tuollainen cachen tyhjäysongelma on varsin uskottava. Ei siinä kehitysvaiheessa kuitenkaan systeemiä käytetä kuukausikaupalla monissa eri lokaatioissa vaan dumpataan kantaan jotain testidataa ja pistetään kaikki uusiksi moneen kertaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Huvila&Huussi (vahvistamaton)

9

Puhelin kuvaa salaa. Seuraa salaa ja mitähän kaikkea muuta se tekee salaa? Onneksi luovuin omasta iphonesta jo ennen nelosta.

Vastaa
Anestic
Anestic

10

Ja eikö tuo ole ristiriidassa, että apple ei muka lähetä dataa palvelimelle, mutta kerää vain dataa tukiasemista eikä kerro sijainti tietoja muille? Eli lähettääkö se puhelin nyt ne tiedot applelle vai ei?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

12

@10

Applella on suuri crowdsourcattu tietokanta, josta löytyy wifien ja kännykkätukiasemien lokaatioita ja tunnistetietoja. Sen keräämisvaiheessa lähetetään puhelimen lokaatio ja kuullut tukiasemat anonymisoituna Applelle. Näistä tiedoista (siis kun niitä on miljoonista laitteista, ja oletettavasti muistakin lähteistä) lasketaan tukiasemien summittaiset lokaatiot.

Se data, josta kohu nousi on puhelimeen ladattu otanta siitä tietokannasta. Apple lähettää lähiseudun tukiasemat puhelimeen, jotta paikannus olisi nopeampaa kuin (pelkällä) GPS:lla ja toimisi myös ilman jatkuvaa datayhteyttä kohtuullisella tarkkuudella.

Tietoa missä juuri sinun puhelimesi on ollut päivästä toiseen tai tarkemmin ei Applella ole, ei myöskään sinun liikkeisiisi perustuvaa otantaa tietokannasta, se on ainoastaan puhelimessa ja backupilla. Sen otannan vanhojen tietojen tyhjäämisessä ja muutamassa muussa asiassa oli bugeja, jotka on luvattu korjata.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.