Samsungin Windows Phone 7 -puhelimissa päivitysongelmia

5
Kaarlo Räihä

Samsungin Windows Phone 7 -puhelimissa päivitysongelmia
Helmikuussa alkanut ohjelmistopäivitysten jakelu Windows Phone 7 -puhelimiin ei ole sujunut aivan Microsoftin odotusten mukaisesti, ja nyt ongelmia on löytynyt lisää, joiden myötä päivitysten asentaminen Samsungin Focus- ja Omnia 7 -puhelimiin on osoittautunut ongelmalliseksi.

Focusin kohdalla ongelmat koskevat tiettävästi puhelimen uudempia laiteversioita, joihin päivitystä ei tarjota, vaikka virallisesti päivityksen pitäisi onnistua ilman ongelmia. Microsoft on tietoinen päivitysongelmasta, ja yritys tutkii parhaillaan ongelmien syytä, mutta mitään tarkempia tietoja asiasta ei ole julkaistu.

Päivityksen saaneet Focusin omistajat ovat myös valittaneet ongelmista monikosketustuen kanssa, joiden myötä puhelin ei voi vastaanottaa pitkäkestoisia sormieleitä.



Euroopassa Omnia 7:n päivityksen jakelu on toistaiseksi keskeytetty havaittujen teknisten ongelmien takia. Microsoft työstää näihin ongelmiin korjauksia, ja Microsoftin edustajan mukaan korjattu päivitys saadaan toivottavasti jakeluun lähiaikoina.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
uxdgygxrighoojloohg (vahvistamaton)

1

Samsung se osaa sössiä niin android päivityksen joka toimii muilla, että windows phone päivityksen joka toimii muilla.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

4

Vaikka muuten Samsungista pidänkin niin nää kyllä kusee kaikki luuripäivitykset käyttiksestä riippumatta :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
fxdx (vahvistamaton)

5

Nimenomaan näin. Samsung saa jopa oman Bada käyttiksen päivitykset menemään päin.. Tai noin asia oli ainakin viimeksi kun vilkaisin Wave keskusyeluja. Muutoin Samsung tekee kyllä hienoja luureja jotka muilta osin jopa toimivat

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.