Nokia N9 -esityksen anti laimeaa – missä markkinat sekoittava julkaisu?

13
Manu Pitkänen

Nokia N9 -esityksen anti laimeaa – missä markkinat sekoittava julkaisu?
Nokia on aikaisin tänä aamuna esitellyt Singaporen Nokia Connection 2011 -tapahtumassa uutta N9-lippulaivaansa. Lankku-koodinimellä kulkenut Harmattan-pohjainen puhelin on sama, jonka pressikuvat ja osa teknisistä tiedoista vuotivat eilen illalla verkkoon.

Ahtisaari demosi kosketuseleiden jälkeen Nokia N9:llä sitä kuinka nopeasti N9:n sisältämä NFC-teknologia yhdistää puhelimen muihin laitteisiin puhelin voidaan liittää kuulokkeisiin ja kaiutinjärjestelmiin.

Valitettavasti juuri mitään muuta puhelimesta ei kerrottu, polykarbonaattikuoren ja kaarevan näytön lisäksi. Tietoja luvattiin lähempänä julkaisua.

Engadgetin eilen illalla julkaisemien tietojen mukaan N9:n ison kapasitiivisen kosketusnäytön resoluutio on ennakko-odotuksia suurempi, 960x540 (qHD). Ahtisaaren demon perusteella N9 ei saanut kaverikseen kaivattua Haptikos-teknologiaa, joten kosketuspinta tuntuu tutun kliinisenä N9:ssäkin. Tämä on sääli, sillä juuri Haptikoksen kaltainen tekniikka olisi ollut Nokian tarvitsema jymypaukku. Kameraksi on valikoitunut Engadgetin mukaan kahdeksan megapikselin AF-kamera (ei aiemmista nokialaisista tuttua EDoFia).



Päivitys. Nokia N9:n oikeat spesifikaatiot löytyy täältä. Engadget oli arvioinut resoluution liian suureksi.

Aiemmat N9-uutisemme:




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (13)

Aloc
Aloc

1

Aika seiska tasoa tuo teidän otsikointi nykyään. Onhan tuo mullistava laite kun katsoo nokian tuotteita 2v ajalta.

Vastaa
teppoI
teppoI

2

Nokia kuitenkin kilpailee muita vastaan, ei itseään.

e. Ja otathan huomioon, että otsikossa otetaan kantaa Singaporen esittelytilaisuuden sisältöön. Singaporessa ei ilmennyt mitään tavattoman ihmeellistä, jota ennakkohypessä annettiin odottaa. Puhelimen ominaisuuksiin otsikossa ei oteta kantaa, voi olla että myöhemmin tänään ilmenee vielä jotakin mielenkiintoista N9:stä, mutta se ei muuta millään tavalla Singaporen esityksen sisältöä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
sl (vahvistamaton)

4

Olen aika pitkälti samaa mieltä. Vaikkei demot ehkä mitään ihmeellisiä ole olleet, niin tämä luuri on kyllä Nokialaiseksi erittäinkin näppärän oloinen.. Saa nähdä mitä se on käytännössä..

Vastaa
repino
repino

5

On varmaan kelpo peli. Nokiaa vaan nyt aika pahasti rassaavat nämä talousuutiset. Kuka ostaisi laitteita yritykseltä, joka on menettänyt rajusti markkinaosuuttaan ja pörssiarvoaan.
Mulla on sekä vanha Nokialainen, että android puhelin. Sen verran sanon, että puhelimena Nokia on parempi, mutta nykylaitteista on tullut enempi tietokoneita ja ihan kelpoja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ghfd (vahvistamaton)

6

Osasin odottaa että tuo suuri hehkurus etukäteen nostaa odotuksia turhan ylös ja johtaa pettymykseen.

Yksittäisenä luurina tuo on varmasti mainio, mutta siihen ikävä kyllä jääkin. N9:n kohtaloksi tuli jäädä talomallin mukaisesti yksittäiseksi keihäänkärjeksi. Olkoonkin että varmaan N9 sarja tulee saamaan täydennystä, mutta uskoisin että ei enää Harmattan / MeeGo alustalla, vaan WP.

Itselleni ehkä merkittävin "uudistus" oli symbian päivityksen lykkääntyminen taas kerran. Tällä kertaa kuukaudella. Joskus se mitta vaan täyttyy. Itselläni tämä viimeistään tarkoitti sitä, että merkki vsihtuu todennäköisesti. En kovin suuria toiveita jaksa asettaa Harmattanin päivitysten ripeyteenkään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
cot200 (vahvistamaton)

9

Totaalinen virhe julkistaa puhelin jo valmiiksi kuolleella käyttöjärjestelmällä ennen WP mallia.. Nokian tasolla puhelin on edellisiin verrattuna varmasti loistava mutta kilpailijoiden malleihin verrattu totaalista kuraa. Eikä edelleenkään puhelimia ostasta polykarbonaattikuoren takia mitä Nokialla ei ilmeisesti vieläkään tajuta :D

Vastaa
Nutipää
Nutipää

10

@9 Kyseistä luuria kädessä pitäneenä ja sillä myös leikkineellä niin niin tuo rakenne on aivan mahtava. Tuo polycarbonaatti ei tee sille mitään hallaa, se on todella jämäkkä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake se minäkin (vahvistamaton)

11

Hitsin hienolta vaikuttaa! ...voi olla, ett HW-näppisvaatimuksesta pitää luopua, kun ton toiminnan näin ...vaikka vaan videoissa...

ja tietty epäily näkymien muokattavuudesta - omien iconien laitto - kyll kans mietityttää. Vaimosta kun on tallella joku nuoruuden kuvakin... ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
cot200 (vahvistamaton)

13

@10 Niin siis eihän polykarbonaatissa mitään vikaa ole.. duralumiinia tai keraamiset kuoret onhan ne kaikki kivoja materiaaleja mutta jos sisältö paketissa on kuraa niin se on ihan sama mihin pakettiin sen käärii.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.