iPhone 5 esittäytyy ensimmäisessä lähikuvassa?

25
Manu Pitkänen

iPhone 5 esittäytyy ensimmäisessä lähikuvassa?
Applen iPhone 5 -puhelinta odotetaan enemmän kuin mitään. Sen huomaa blogeissa ja uutissivustoilla kiivaana käyvästä huhumyllystä. Kaikkia kiinnostaa tällä hetkellä etenkin se, että miltä Applen seuraava i-puhelin näyttää.

Viime aikoina verkkoon on vuotanut joitain kuvia kiinalaisista iPhone 5 -kopioista ja silikonista valmistetuista iPhone 5 -suojista, joista on voinut yrittää päätellä miltä Applen tuleva kruununjalokivi oikein näyttää.

Lisäksi iPhone 5:n on sanottu esiintyvän kaukaa otetussa kuvassa, jossa eräs Applen työntekijöistä kokeilee puhelimen antennin toimivuutta junan vaativissa olosuhteissa. Kuvasta oli kuitenkin paha sanoa juuri muuta kuin, että eräs matkustaja pitelee käsissään puhelinta.

Nyt MacRumorsin foorumille on ilmestynyt kuva, jonka väitetään olevan ensimmäinen iPhone 5:stä julkaistu lähikuva. Kuvan perusteella Apple on laittanut kaikkensa peliin saadakseen puhelimen designista mahdollisimman ohuen.



Ketjun aloittajan mukaan kuva on otettu ranskalaisen operaattorin tiloissa. Kannattaa pitää mielessä, että muutama päivä sitten Applen kerrottiin lähettäneen testimalleja operaattoreille, jotta nämä voisivat kokeilla puhelimien toimivuutta omissa verkoissaan. Puhelimeen pääsee käsiksi vain harvat ja kuvavuotojen välttämiseksi testikappaleissa on käytetty dummy-kuoria. Ohuutta eivät väärätkään kuoret kuitenkaan peittele.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (25)

sirkuttaja
sirkuttaja

1

Näyttää tosi hyvältä! Kuvan uskottavuutta lisää ympäröivä antenni ja vasemmalla alhaalla näkyvä antennit erottava kohta. Toivottavasti ovat vaihtaneet takakuoren materiaalia. Anyway houkuttavan näköinen! Luulempa että N8 saa luvan väistyä.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

2

Nääh. Feikki tuo on. Venytetty etu sormi on aika luonnoton ja käsi pikselöitynyt sekä kuka pitää puhelinta tollalailla kädessä ja kaiken kukkuraksi ikonit näytöllä on väärällä puolella. Tuo on venytetty ip4 ja siks varmaan on tuo sormikin venahtanu:) Harmi :(

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

4

Ei siihen iphonen runkoa tarvita ja kyllä adroid puhelimia on saatavilla sen verran paljon että pitäis mieleinen kyllä löytyä. Jos iphonen haluaa niin täytyy nimen omaan haluta sitä käyttistä/applen ekosysteemiä. Ei siinä muuten mitään järkeä ole. Ei se hardware sen kummoisempi ole.

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

5

Ei siihen iphonen runkoa tarvita ja kyllä adroid puhelimia on saatavilla sen verran paljon että pitäis mieleinen kyllä löytyä. Jos iphonen haluaa niin täytyy nimen omaan haluta sitä käyttistä/applen ekosysteemiä. Ei siinä muuten mitään järkeä ole. Ei se hardware sen kummoisempi ole.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

8

Tämä on kyllä hämärin feikkikuva aikoihin, sirkuttaja ne syyt tuossa jo kertoikin.

Vastaa
hemppadee
hemppadee

9

Kai feikkimiehet huomasitte myös puuttuvan sim-slotin? Ja tuon metallipannan paksuuden suhteessa lasien paksuuteen? Pikselöinti on tehty tietysti poistamaan kuvasta kaikki paikan/henkilön tunnistamisen mahdollisuudet. Terve skeptisyys on aina paikallaan, mutta rajansa kaikella :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

14

Ei ole kuvan editoija miettinyt kyllä ihan loppuun asti tuota kynnen asentoa etusormessa...

Olisi mielenkiintoista kyllä nähdä editoimaton kuva.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Feikkihän se (vahvistamaton)

16

@15 pikkusormi???, missä ihmeessä näet pikkusormen tuossa? Peukkuhan siinä on?

Vastaa
bfr
bfr

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Feikkihän se:

@15 pikkusormi???, missä ihmeessä näet pikkusormen tuossa? Peukkuhan siinä on?

Ei, kyllä se on selvästi etujalka. Ja akun palkkeja on gimpattu lisää, sekä valon värilämpö on vähintään kelvinin liian korkea.

Ei ole taas iOS-väellä kaikki inkkarit kanootissa. Ihan samalta näyttää kuin kaikki muutkin iPhonet.
Jengillä kädet kalsareissa heti kun näkyy kuva missä on jotain nappulaa on liikutettu sentti edelliseen malliin nähden.

Vastaa
bfr
bfr

18

Ja tosiaan käsiä on pikselöitetty jottei niistä saa kuvan perusteella sormenjälkiä tai DNA-näytettä kuten @9 jo mainitsikin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

25

Nyt on ollut vuoden käytössä Galaxy S ja kaikinpuolin (paitsi GPS) ollut tyytyväinen tähän. Mutta kyllä silti himottaa tuo iPhone 5.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.