Nokia N9 ei tule myyntiin myöskään Saksassa

23
Manu Pitkänen

Nokia N9 ei tule myyntiin myöskään Saksassa
Nokia N9 ei tule Yhdysvaltojen ja Britannian ohella myyntiin myöskään Saksassa. Nokia vahvisti tiedon MobiFlip-sivustolle. Saksa kuuluu tärkeimpiin Nokian markkina-alueisiin.

Edellä mainitut maat eivät esiintyneet kesä-heinäkuun vaihteessa julkaistussa lomakkeessa, jonka kautta potentiaaliset asiakkaat saattoivat tilata tiedotteen sähköpostiin kun N9:n julkaisu heidän kotimaassaan lähestyy.

Lomakkeesta kuitenkin puuttui muutamia maita, joihin N9:n oli tulossa myyntiin. Tällaisia maita ovat muiden muassa Intia ja Brasilia. Näin ollen puhelimen saatavuus lomakkeen ulkopuolisissa maissa ei ollut täysin pois suljettu.



N9:n pois jääminen tärkeillä markkina-alueilla on herättänyt spekulaatioita, joiden mukaan Nokia yrittäisi pedata Windows Phone -puhelimilleen mahdollisimman hyvä olosuhteet. Yhtiön strategia saattaisi kärsiä jos se toisi myyntiin kahteen eri alustaan perustuvaa huippumallia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (23)

Anonyymi käyttäjä
eFlop (vahvistamaton)

1

Way to go Nokia..

Tämän voi ymmärtää ainoastaan sillä, että ei haluta vihaisia asiakkaita jos, ja mahdollisesti kun tuki laitteelle tulee olemaan puolittaista. Tämä tietty ei koske esim. Suomea jossa totuttu jo Nokian kohteluun.. Muutoin vaikea ymmärtää perusteita sille, että vaikeana aikana ei oteta rahaa pois edes siitä, mistä sen saisi..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Rapiasti (vahvistamaton)

3

Ihmeellisiä nää Noksun mietteet. Olisi ollut aikaa tehdä hyvää tulosta N9:llä, mutta kun ei, niin ei.
Tällä meiningillä on tultavakin sitten tulosta ja reippaasti!

Vastaa
arcanix
arcanix

4

Turha malli joka tapauksessa, en ymmärrä miksi tuo edes kiinnostaa ihimisä. Eka ja vika vika meego nokialta, tuki ei tule jatkumaan.

Vastaa
3rp3
3rp3

5

Typerä päätös. Ne, jotka olis N9:n ostanu, ois ostanu sen nimenomaan MeeGon takia, eikä sen takia, että se on Nokian huippumalli. Ei ne Nokian WP-luureja osta, jos eivät tuota saa, vaan todennäköisesti jonkin Android-puhelimen.

Vastaa
mckonen
mckonen

6

Nokia ei kuuntele asiakkaita vaan pomo toista pomoa, joka on sitten liian ylimielinen uusille ideoille, kuten "oulun iphone" 10v. sitten ...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Kaarevuutta kehiin (vahvistamaton)

8

Miksi ihmeessä myyntiin tulevissa Nokia/WP-puhelimissa ei ole yhtä komealta kalskahtavaa ulkonäköä ja uusinta muotoilua ja tietysti tekniikkaa?, kuin N9-puhelimessa. Näin ainakin uudet videokuvat WP7-puhelimista antaa ymmärtää. Toivottavasti kuvissa on vielä vanhentuneet muodot

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Lisäys kommenttiin 8 (vahvistamaton)

9

Tarkoitin "Kaarevuutta kehiin" näyttölasin kaarella. Muuten 90-asteiset kulmat ovat yksi myyntivalteista

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

10

@8

Searay on lähes identtinen N9:n kanssa. WP napit tietysti lisätty.

Vastaa
jartar
jartar

11

On tämä ihan uskomatonta touhua. Nokia ihan tosissaan uskoo että heidän ainoa ja pahin kilpailija omaa WP puhelinta vastaan on N9. Ei kait muuten suurta kiinnostusta saaneen puhelimen myyntiä kannata rajoittaa. Mitenkäs jos N9 kännyä ruvettaisiin myymään vain Pihtiputaan Siwassa. Ei tarvitsi pelätä enää sen jälkeen että N9 myynti haittaisi tulevaa WP-puhelinta.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

12

Mielestäni päätös on typerä.

WP ja MeeGo eivät ainakaan vielä kilpaile lähesköön samasta käyttäjäkunnasta. Kärsisikö Nokia vakavaakin tappiota, jos se tarjoaisi myyntiin molempia malleja, mutta mainostaisi kärkimallikseen WP-puhelinta ja antaisi asiakkaiden, jotka MeeGoa halajavat ostaa N9:n? Todella typerää, niin kuin Nokian toiminta viimeaikoina ylipäätään.

Nyt minäkin alan kypsyä tähän menoon.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tert (vahvistamaton)

13

Kuulin asioista perillä olevalta taholta, että Microsoftin ja Nokian sopimuksesta olisi joku pykälä, että MeeGo puhelimia ei saa tuoda markkinoille/myydä. Luultavasti sopimuksen ehtona on ollut, että Nokia
luopuu MeeGosta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

14

Jonkun olisi aika tehdä johonkin isoon talouslehteen juttu nokiassa, jossa olisi eflopin ja kumppaneiden haastattelu, Jonka pääpaino olisi siinä miksi Nokia halutaan tarkoituksella talloa olemattomiin.

Jenkit sulatin, mutta tuo saksan pois jäänti on jo naurettavaa.

Vastaa
foliomanne
foliomanne

15

Uskokaa ressukat että se MeeGo-puhelin (joka ei edes ole MeeGo) on niin täysi pommi, että ei sitä voi laittaa myyntiin maissa, joissa ihmiset omistavat yli 3 aivosolua. Ostajia riittäisi (luultavasti), mutta maine menisi viimeistään tämän mallin kanssa. N8 täysi paska ja JOS (luultavasti) tämä N9 olisi samalla tasolla (ei valmis vielä vuodenkaan päästä, mutta laitetaan myyntiin.), ei nokian maine riittäisi enää valmistamaan edes niitä kumisaappaita.

Vastaa
3rp3
3rp3

16

@foliomanne

Ootko kattonu yhtään N9:n esittelyvideota? Jo niissä, vaikka tuote on vielä keskeneräinen, toiminta on erittäin sulavaa.

Ja miten voit edes verrata N8:a ja N9:ä (toisessa Symbian, toisessa Maemo 6/MeeGo)?

Jos N9 muka vaikuttaisi Nokian maineeseen negatiivisesti, niin silloin Nokialla ei tosiaan olisi enää mitään toivoa.

Vastaa
Malboro
Malboro

18

Ihme pelleilyä nokialta. Nokia tarvitsisi nyt erittäin nopeasti jotain uutta myyntiin (tai olisi tarvinnut jo ajat sitten), mikäli se aikoo selvitä kilpailijoiden kanssa. Muttta näyttää vahvasti sitlä että WP:kin myöhätyy. Mikähän ihme siinä on etteivät saa uutta puhelinta ulos? Ja tämänkin kanssa yritetään rajoittaa myyntiä - ei hyvää päivää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

19

18@
>Muttta näyttää vahvasti sitlä että WP:kin myöhätyy.

Uutisoinnin mukaan WP on hyvässä vauhdissa ja laitteita tulee jopa lupailtua aijemmin markkinoille.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
halavatunpakana (vahvistamaton)

20

syyskuussa saamme kuulla että se tulee jouluna ,jouluna kuulemme että se tulee kesällä. kesällä kuulemme että sen myyminen on peruutettu. en ihmettelisi. kauheeta myöhäilyä oli ton n8'n ja e7'n kanssakin. harmi , kerrankin nyt olisi semmonen oikeasti 'hieno ja kätsä' käyttis nokialta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
halavatunpakana (vahvistamaton)

21

tosiasia on että N9 tulee syyskuussa ulos ja jos tuote on hyvä, sen verran olen kuullut ennakkoon asioista

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
halavatunpakana (vahvistamaton)

22

tosiasia on että N9 tulee syyskuussa ulos ja jos tuote on hyvä, sen verran olen kuullut ennakkoon asioista

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bulldozer9300 (vahvistamaton)

23

Tämä voi ollakkin hyvä asia! N9 tulee olemaan loistava puhelin, kunhan softa ei ala pätkimään. Jos puhelin on mahtava, maat joissa sitä ei myydä, alkavat ostaa sitä kansainvälisesti ja näin saadaan "erityisen" puhelimeen maine. Kuten Apple sai aikoinaan aikaan iPhonen kanssa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.