Samsung Galaxy Note joulumyyntiin Briteissä

5
Matti Robinson

Samsung Galaxy Note joulumyyntiin Briteissä
Brittiläinen matkapuhelinmyyjä Clove on kertonut virallisessa blogissaan, että odottaa Samsung Galaxy Note -älypuhelinta kauppojensa hyllyille marraskuussa. Puhelimiin erikoistunut jälleenmyyjä kertoo kysyvänsä mahdollisia tietoja puhelimen saatavuudesta valmistajalta päivittäin.

Odotettu puhelin on näillä näkymin brittiläisten ostettavissa marraskuun loppupuolella, joka viittaa siihen, että Suomessakin ollaan todennäköisesti aikataulussa. Täyttä varmuutta aikataulusta ei vielä ole, kuten ei myöskään hinnasta. Clove arvioi verottoman hinnan asettuvan kuitenkin suurinpiirtein 500 puntaan eli noin 572 euroon, joka on myös kaupan ennakkotilaushinta.

Mikäli et ollut Galaxy Noten julkistuksen aikaan kuulolla, niin kyseessä on peräti 5,3 tuuman WXGA-resoluution (1280x800) kosketusnäytöllä varustettu eräänlainen tabletin ja älypuhelimen hybridi. Puhelimen sisuksissa hyrrää 1,4 gigahertsin tuplaydinsuoritin ja kamerasta löytyy megapikseleitä kahdeksan.



Samsungin Suomen osaston julkistuksen yhteydessä kertomien tietojen mukaan puhelimen pitäisi saapua myyntiin niin ikään marraskuussa. Suositushinnaksi Samsung kertoi Suomen osalta vielä Brittejä huomattavasti korkeamman hinnan, peräti 799 euroa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

@uutinen
>Odotettu puhelin on näillä näkymin brittiläisten ostettavissa
>marraskuun loppupuolella, joka viittaa siihen, että Suomessakin
>ollaan todennäköisesti aikataulussa. Täyttä varmuutta aikataulusta
>ei vielä ole, kuten ei myöskään hinnasta.

Ajatus vähän kadonnut?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
SGS2 JYRÄÄ! (vahvistamaton)

5

Hinnoittelu on ehkä vähän "suolainen",MUTTA...Tuollaisella pikselitiheydellä olevan Super Amoled PLUS-näytön tekeminen ei ole aivan halvimmasta päästä,joten hinta johtunee pääsääntöisesti (näytöstä) joka on myös (laitteen kallein komponentti).

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.