Nokia 800 ja 710 vuotivat etukäteen verkkoon

21
Manu Pitkänen

Nokia 800 ja 710 vuotivat etukäteen verkkoon
Nokian tarkoituksena on julkistaa huomenna yhtiön ensimmäiset Windows Phone -pohjaiset älypuhelimet. Verkkosivusto WinRumors pilasi osaltaan huomisen yllätyksen julkaisemalla kuvia tulevista Nokia 800- ja Nokia 710 -puhelimista.

Voimakkaasti N9:ää muistuttava Nokia 800 tunnetaan aiempien vuotojen perusteella nimellä Sea Ray. Ylempään hintaluokkaan kuuluvaa puhelinta on kutsuttu myös Lumiaksi ja Suniksi. Massamarkkinoillekin on tulossa Mango-puhelin, Nokia 710.

Aiemmin Sabrena tunnetusta Nokia 710:stä vuoti kuvia julkisuuteen viime viikolla. WinRumorsin nappaamissa kuvissa sekä Nokia 800:aa että Nokia 710:tä kutsutaan Lumiaksi. "Jälkimmäisen Lumian" hinnan on sanottu olevan 300-350 euron paikkeilla.



Nettiin on vuotanut myös kuvia Nokia Acesta ("Nokia 900"). Sen todenperäisyydestä on hankala sanoa mitään, mutta väitetty NFC-tuki ei ainakaan herätä luottamusta. Windows Phone tukee ominaisuutta vasta vuodesta 2012 alkaen. On kuitenkin mahdollista, että kyseinen puhelin julkaistaisiin ensi vuonna, vaikkei sitä huomenna Nokia Worldissä nähtäisikään.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (21)

ep_
ep_

1

Vaikuttaa mielenkiinotiselle. Jus tänään kävin kaupassa hiplailemassa N9:ä ja kyllä tuo on tyylikäs tuo N9. Nokia 800 lienee kuitenkin mitoiltaan samanlainen joten ei ole hirveästi laitteessa ulkoisesti eroa (Kameranappi, salaman sijainti ja nuo 3 hipaisunappia näytön alla ilmeisesti ainoastaan ja ehkä WP logo jossain takana).

Vastaa
TUHKANE
TUHKANE

2

Mitä hyötyä nokialle o siitä,että ne vuotaa joka ikisen julkistuksen verkkoo ennenaikojaan??

ps. millon belle ilmestyy=??=?????+++

Vastaa
Tnoi
Tnoi

3

No ainahan nämä uudet julkaisut tahtoo verkkoon vuotaa. Ja kuitenkin aika arvattavaa oli että nuo puhelimet sieltä tulee, joten ei ainakaan itseltäni mennyt suuri "yllätys" pilalle.

Vastaa
Routalempi
Routalempi

4

Syy tuohon "ensimmäinen Lumia" ja "jälkimmäinen Lumia" nimittelyyn on melko yksinkertainen huhujen mukaan. Eli Nokia tekisi Lumiasta Windows Phone brändin samoin kuin Samsung tehnyt Galaxysta Android puhelintensa brändin. Eli ko. luurit olisivat Nokia Lumia 710 ja Nokia Lumia 800, tai toki tuttavallisemmin ihan Lumia 710 sekä Lumia 800. Lähde tälle:

http://fi.mobnifo.com/2011/10/25/viimei...alli-paljastui/

Täytyy vain toivoa ettei Nokia Lumia luodessaan heitä Lunta tupaan Ovista ja ikkunoista. No toisaalta kaiken varalta Ovi on suljettu ja Microsoftkin on parhaansa mukaan muurannut avoimen ikkunan tiilillä.. Toivotaan siis parasta.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

5

Mielenkiinnnolla odotan huomista NW:tä. Nokian tulevaa julkistusta saa pitkästä aikaa odottaa kieli pitkällä ja erittäin suurella jännityksellä. Nyt sieltä on lähes pakko tulla ulos hyviä WP-luureja, jos Nokia aikoo selviytyä takaisin entiselle paikalleen.

Nokia Lumia 800 ((Sea Ray) Miksei vain Nokia Sea Ray? Mitä tapahtui niille yksinkertaisille nimille, vai sekoilenko vain omiani?)) vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, muotoilunsa perusteella. Saa sitten nähdä, millainen WP on ja onko Nokia tuonut jotain omaa mukaan siihen alustaan. Toivotaan parasta ja tällä kertaa ei tarvitse edes pelätä pahinta, kun melko hyvältä näyttää.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

6

Todellakin saa suurella mielenkiinnolla oottaa huomista ja tottakai jännittää miten markkinat ottaa vastaan uudet julkistukset ja nähä mite kurssi heiluu =)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Perus Mokia (vahvistamaton)

7

Ihme Belleilyä Nokialta taas,kun julkistukset (tietovuotoja) tapahtuvat etuajassa!!.
Mutta ei pahemmin WP Nokia kiinnosta,kun Microsoft on hyödyntänyt Nokian kanssa Androidin patentteja (you know, what i mean!!).
Itse pysyn ainakinAndroidissa ja odottelen Android 4.0 päivitystä!. =)

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

8

Kröhöm, rekisteröintipakko? Tästä on tulossa samanlainen mantra, kuin "Karthago on hävitettävä", mutta jotain näille trolleille on tehtävä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jdjdhdhddh (vahvistamaton)

9

Todella surkeaa. Nokia on päättänyt ryhtyä kuorivalmistajaksi. Se on nimittäin ainoa ero muihin wp valmistajiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

11

Ei hyvältä näytä, kun kaikki on Mustaksi-Pekaksi osoittautuneen WP-kortin varassa. Vielä on mahdollista hankkiutua Nokian osakkeista eroon ennen sukellusta.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ihmettelijä (vahvistamaton)

13

@9 Miksi kukaan ei moiti samsungia "kuorivalmistajaksi" kun se käyttää androidia?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

14

@13

Herra Ihmettelijä, oletko ikinä kuullut sellaisesta asiasta kuin Touchwiz?

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

15

Tuo kuorivalmistajaksi kutsuminen kyllä osui ja upposi! Se on juuri sitä..

No katsotaan nyt vielä hetki, josko ne olisivat uoneet jotain omaakin tuohon, mutta epäilen vahvasti.

Samsung ei ole kuorivalmistaja, koska se tekee todella paljon rautaakin, eli toimittaa sisuksia ja näyttöjä varmaa jokatoiseen luuriin. Lisäksi Android luurien valmistajilla on jotain mahdollisuuksia tehdä laitteistaan oman näköisiä ja he saavat jopa käyttää laitteissaa nsitä rautaa mitä haluavat.

Nokian raudasta ja siten myös ominaisuuksista päättää jatkossa MS, koska ainaskaan nykyisellään WP ei tue esim omappia, nfc:tä yms..

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

18

@14
Jos nyt kuitenkin katsotaan mitä Nokia tänään kertoo. Tuskimpa Nokia-Microsoft yhteistyön ainoa hedelmä on kuorienvalmistus höystettynä Nokia Mapsillä.
Näissä ekoissa vissiin näin on, mutta kenties jo ensi vuonna muutakin.

@5
SeaRay jne. on vain koodinimiä. Ei tuotteita julkaista koskaan koodinimillä. Siksi SeaRaystä voi tulla Lumia xx malli ihan hienosti.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

19

Niin, TouchWiz on hyvä esimerkki siitä, että Samsung ei ole kuorivalmistaja. Sitä ToucWizziä on tosin taidettu haukkua puolin jos toisin... :D Pitäisikö Nokiankin läntätä päälle joku teema, että voitaisiin Samsungin mallilla leikkiä? En usko. Eiköhän siellä ne kartat ym. Nokian tavarat ole mukana kuitenkin.

@18 Olivatkin siis pelkkiä koodinimiä? No, tuon aikaisemmin mainitun brändäyksen kautta ymmärrän tuon Lumian ja onhan valmistajan nimen oltava mukana, kuten myös mallinimen. Mutta Nokia Lumia 800 ei enää vaikuta niin näpsäkältä. Tosin, ostavathan ihmiset sellaisiakin nimihirviöitä, kuin Samsung Google Nexus S jne. Itse tosin olisin mielummin nähnyt Nokia Sea Rayn. Mutta makuasia, sanoi...

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

20

@19
Makuasia toki. Nokia on aiemmin lanseerannut kolminumeroisten mallinimien käytön, joten sillä mennään. Ilman numeroitahan tuotteet voisi ollakin Nokia Sea Ray jne...
Nyt ne on siis Nokia Lumia sarjan WP:t ja se toinen sarja symbbareita...

Mitä tulee käyttöliittymien modaamiseen, niin voihan tässä perus-WP:n ulkonäön käytössä (sen lisäksi siis, että MS ei hyväksy sen muokkaamista) olla se etu, että jos muuten pystytään erottautuun ja hoitaan homma kotiin, niin kaikkien muiden valmistajien WP-luureja kokeilleille on helppoa vaihtaa Nokiaan...
Tosin tässä kompastuskivenä on, että WP-käyttäjieä ei kovin hurjasti ole. Ainakaan vielä. Kenties tilanne voi muuttua tietty.. :)

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

21

Mikä muuten määrittelee sen, että TouchWizin tyyppiset käyttöliittymälisäkkeet tekevät valmistajasta "ei-kuorivalmistajan", mutta esim. Nokia kartat/drive jne. lisäkkeet eivät riitä? :)

Siis molemmissahan on kyse siitä, että tuodaan jotain omaa softaa ulkopuolisen firman tekemän käyttöjärjestelmän päälle/oheen...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.