Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Googlen toimitusjohtaja rauhoittelee aasialaiskumppaneita Motorola-kaupoista

7
Teemu Laitila

Googlen toimitusjohtaja rauhoittelee aasialaiskumppaneita Motorola-kaupoista
Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt rauhoitteli Aasian-vierailullaan Googlen Android-kummpaneiden tulevaisuudenpelkoja Googlen Motorola-kauppojen osalta. Schmidt kertoi, että Motorolan ostamisesta huolimatta Google ei aio muuttaa nykyisiä toimintatapojaan, vaan Android tulee pysymään avoimena.

Schmidt puhui asiasta vierailleessan Samsungin kotimaassa Etelä-Koreassa. Samsung on Android-valmistajista suurin ja yhtiöiden väliset suhteet ovat kohtalaisen läheiset. Samsung muun muassa valmistaa Googlen Nexus-sarjan tulevan lippulaivan Galaxy Nexuksen. Silti Googlen Motorola-kaupat herättivät huolta Aasian Android-jätissä.
"Olemme kertoneet yhteistyökumppaneillemme, että kunhan Motorola-kauppa valmistuu, se tulee toimimaan erillisenä yrityksenä eikä se tule muuttamaan Androidin nykyistä avoimuutta", Schmidt kertoi lehdistötilaisuudessa Reutersin mukaan.

Korean-vierailullaan Schmidt tapasi muun muassa Samsungin, LG:n ja paikallisten mobiilioperaatoreiden johtohenkilöitä. Korean jälkeen Schmidt matkustaa Taiwaniin, jossa päämajaansa pitää toinen aasialaisjätti HTC.

Kommentit (7)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

No, Samsungilla on kuitenkin täysi pako Androidista päällä. Täyttä päätä ovat rakentamassa omia systeemejään.

Vastaa
Dollarinen (vahvistamaton)

2

Android on juuri TÄYDELLINEN esimerkki NWO:n aikaansaannoksista. Androidin avulla vakoilu on naurettavan helppoa!!

Vastaa
J_Ryan
J_Ryan

4

Eric Schmidt on Google entinen toimitusjohtaja ja nykyään pitää hallussaan hallituksen puheenjohtajan nimikettä. Larry Page taas on nykyinen toimitusjohtaja.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

"Google ei aio muuttaa nykyisiä toimintatapojaan, vaan Android tulee pysymään avoimena"

Android siis tulee pysymään yhtä avoimena kuin Android 3.x. Motorolaa ei tietenkään suosita, vaan kaikki valmistajat tulevat olemaan täsmälleen samalla viivalla, aivan kuten tähänkin asti.

Vastaa
Tietokonemies (vahvistamaton)

6

"No, Samsungilla on kuitenkin täysi pako Androidista päällä. Täyttä päätä ovat rakentamassa omia systeemejään."

En nyt menis kyllä ihan näin väittämään. Juuri eilen sain kuulla(hehheh), että Samsung on täyttä päätä rakentamassa androidia paremmaksi, mm. yhdistämällä tabeille ja puhelimiin tarkoitetut androidit yhdeksi paketiksi. Samsung ei ole missään nimessä luopumassa androidista.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

7

@6 Itse sanoin näin sillä perusteella, että tuon Motorola-kaupan jälkeen erittäin innokkaasti lähtivät etsimään vaihtoehtoisia alustoja. Ja nyt suurella vaivalla niitä kehittelevät. Ja eikös tabletin ja puhelimen androidit yhdisty juuri tuossa ICS-julkaisussa?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja