Nokian yt-neuvottelut päättyivät, 300 irtisanotaan

Matti Robinson

Nokian yt-neuvottelut päättyivät, 300 irtisanotaan
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on saanut päätökseen syyskuussa aloitetut yt-neuvottelut. Yhtiö kertoo vähentävänsä Suomesta 300 työpaikkaa vuoden loppuun mennessä. Viime huhtikuussa Nokia kertoi irtisanovansa 1400 työntekijää, jotka työskentelevät pääasiassa Symbianin parissa.

Nokian vähennykset koskevat tällä kertaa Location & Commerce -liiketoimintaa, yhtiön tukitoimintoja ja myyntiä ja markkinointia. Vähennykset toteutetaan vaiheittan vuoden loppuun mennessä, ja aikataulut vaihtelevat yksiköittäin. Vähennysten paikkakuntakohtaisista vaikutuksista tiedetään vasta vuoden lopussa.

Tavalliseen tapaan irtosanomisuhan alla oleville työntekijöille tarjotaan taloudellista tukea, koulutusmahdollisuuksia ja tukea yrittäjyyteen. Irtisanottavilla työntekijöillä on lisäksi mahdollisuus pysyä Nokian palkkalistoilla kaksi kuukautta, vaikka tehtävät sitä ennen loppuisivatkin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.