ZTE aikoo tuoda markkinoille kalliita älypuhelimia

13
Manu Pitkänen

ZTE aikoo tuoda markkinoille kalliita älypuhelimia
Halpapuhelinten valmistajana profiloitunut ZTE kertoi tuovansa markkinoille myös kalliita älypuhelimpia ja keskittyvänsä tulevaisuudessa etenkin Yhdysvaltain markkinoihin.

ZTE:n kehittyvillä markkinoilla myymien puhelimien katteet ovat olleet laskussa, minkä korjaamiseksi yhtiö on päättänyt alkaa tuottaa kalliimpia malleja, joissa katteet ovat paremmat. ZTE oli menneenä kvartaalilla maailman neljänneksi tai viideneksi suurin puhelinvalmistaja, riippuen siitä minkä tutkimusyhtiön raportteja katsoo.

Uusilla premium-älypuhelimilla on tarkoitus haastaa esimerkiksi Samsungin ja HTC:n kalliimmat mallit kehittyneillä markkinoilla. ZTE:n suunnitelmissa on etenkin Yhdysvaltojen valloittaminen. Yhtiön mukaan he yrittävät luoda "vastustamattoman tuotteen" tätä tarkoitusta varten.

ZTE joutuu kamppailemaan yhdysvaltalaisten kuluttajien rahoista Nokian kanssa, jolla on käynnissä vastaava suunnitelma.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (13)

Zakettaja
Zakettaja

1

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti :

"vastustamatoman tuotteen"


Varmaankin pitäisi yksi t olla tuolla välissä enemmän.

Vastaa
Jupsu
Jupsu

2

ikäväkyllä en tule koskaan ostamaan ZTE merkkistä 500? maksavaa älypuhelinta, ei vain luotto laatuun riitä, halvalla kyllä voi ostaa jos ei muuhun varaa ole mutta jos laatua haluaa niin sitä varten on juuri htc yms..

Vastaa
Uusi_kayttaja
Uusi_kayttaja

3

Innolla odotan. ZTE Blade oli hintaansa nähden erittäin laadukas tuote, huomattavasti parempi kuin yksikään Nokian tuote ennen N9:ä. Lähinnähän ZTE Blade olikin 'markkinointia', jolla saatiin nimi näkyviin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Juha23454 (vahvistamaton)

6

ZTE:n ylivoimainen hinta/laatusuhde säilyy luultavasti myös kalliimmassa luokassa. Eli ZTE tulee tarjoamaan selvästi eniten vastinetta rahalla myös tuossa 500e hintaluokassa. Tsekkaan ihan varmasti nuo mallit kun tulevat tarjolle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ArtoA27 (vahvistamaton)

7

Mikä logiikka siinä on että Nokia kelpaa 500e hintaluokassa mutta esim. ZTE ei? Nokiahan on todellinen halpapuhelin-valmistaja ja valtaosa sen myymistä puhelimista on niitä markkinoiden halvimpia malleja. Älypuhelimissa on ihan eri markkinat.

Vastaa
JuhaW
JuhaW

8

Täällä on ihmeellisiä tulevaisuuden ennustajia tai selvännäkijöitä, kun tietää jo minkälainen ja kuinka laadukas siitä on tulossa.
Olihan Skodakin aikoinaan sellainen merkki, jota ei moni olisi ostanut, mutta nykyään ihan laadukas merkki jo kyseessä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

9

@8

Autovertauksesi olisi lähempänä oikeata jos esim Samsung ostaisi ZTE:n tuotemerkin ja alkaisi myymään omaa rautaansa myös ZTE nimen alla. Skoda ei olisi ikinä noussut nykytilanteeseen ilman Volkswagen Groupia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Dollarinen (vahvistamaton)

11

Itse todellakin voisin ostaa muiden merkkien sijasta ZTE:n. Minulla on kiinalaisia ystäviä ja ihainnoin Kiinaa, ja olen ylpeä siitä millaiseksi maa on niin lyhyessä ajassa kehittynyt.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.