Samsung aloitti Galaxy S II:n Ice Cream Sandwich -päivitykset (PÄIVITETTY)

19
Teemu Laitila

Samsung aloitti Galaxy S II:n Ice Cream Sandwich -päivitykset (PÄIVITETTY)
Raporttien mukaan Samsung on aloittanut Galaxy S II -puhelinten päivittämisen Androidin uusimpaan 4.0 versioon. Perinteiseen tapaan päivitykset kuitenkin tulevat jakeluun vaiheittain, joten omaan puhelimeen päivitystä ei välttämättä ole vielä saatavilla.

Ensimmäisten raporttien mukaan jakeluun on tulossa kahta eri käyttöjärjestelmäversiota. I9100XXKP4 perustuu Android 4.0.1-versioon ja se on päivätty joulukuun 20. päivälle. Toinen laajempaan jakeluun tarkoitettu versio on I9100XXKP8, jossa käyttöjärjestelmä on päivitetty versioon 4.0.3 ja jonka päiväys on tuore 30.12.

Ruutukaappausten (ja aiemmin vuotaneen videon) perusteella kotiruudut säilyttävät aiemmista versioista tutun ulkoasunsa. Mukana ovat kuitenkin parannellut valikot ja esimerkiksi Honeycomb-tyylinen selkeämpi tehtävienhallinta.



Päivitys 2.1 15:50: Ilo tuntui olevan ennenaikainen, sillä muutamien sivustojen väitteistä huolimatta kyseessä ei ole virallinen Kiesin kautta levitetty versio. Pahoittelemme väärää hälytystä. Samsung lupailee virallisen päivityksen saapuvan kuitenkin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (19)

Anonyymi käyttäjä
SimoSakari (vahvistamaton)

2

Muistekaa ottaa tiedot ennen päivitystä koneelle talteen. Mennee kaikki muuten!

Vastaa
KIPPO76
KIPPO76

4

@2
Milläs otat ei ainakaan kiesillä mikä on ylivoimaisesti universumin paskimmin tehty softa. Kyllä sillä voi ne varmuuskopiot ottaa mutta palauttaan et sitten pystykkään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
antero2.3.6 (vahvistamaton)

5

Mitä uusia innovaatioita on tässä 4.0.3 ICS-versiossa ja yleisesti tulossa vielä???.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
haloo? (vahvistamaton)

7

Missäs helvetissä se Nexuksen päivitys viipyy jos ne on tota 4.0.3sta jo tunkemassa S2selle

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
aksdjf (vahvistamaton)

8

KIPPO76: käytä vaikka titanium backup -softaa. Ilmainen marketista, vaatii tosin root -oikeudet.
Vastaavia jotka eivät tarvitse on market täynnä, käytä vaikka hakusanaa "backup"

Haloo? 4.0.3 on ollut saatavilla jo pari viikkoa SGNexukselle: xda-developers.com

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
SGS2 (vahvistamaton)

10

Päivitys 2.1 15:50: Ilo tuntui olevan ennenaikainen, sillä muutamien sivustojen väitteistä huolimatta kyseessä ei ole virallinen Kiesin kautta levitetty versio. Pahoittelemme väärää hälytystä. Samsung lupailee virallisen päivityksen saapuvan kuitenkin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Kevään aikana piti aiemminkin tulla!.Toivottavasti pitää kuitenkin paikkansa...ellei tule ongelmia esim.haitallisten bugien löytyessä. :/

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
antero2.3.6 (vahvistamaton)

13

Toivottavasti alkavat laajemmin päivitystä levittämään vasta,kun Final-versio on saatavilla!.
Itse en aio mitään betaa asentamaan!!.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kimi4.0.3 (vahvistamaton)

14

@4
no juu joskus vuonna keppi.kies toimii mykyään ihan hyvin.itse olen synkronoinut,päivittänyt,varm.kopioinut,palauttanut yms. ilma mitään ongelmia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Äkänen (vahvistamaton)

18

Tämähän nyt oli aivan selvää niille jotka vähänkin ymmärtävät alaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.