Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

N9:n seuraava päivitys tuo videopuheluita ja kansioita

23
Teemu Laitila

N9:n seuraava päivitys tuo videopuheluita ja kansioita
Nokia valmistelee N9-mallille uutta PR1.2-numeroitua päivitystä, josta saatiin lisätietoja kun ruutukaappauksia päivitetystä puhelimesta ladattiin nettiin.

Ruutukaappaukset ovat peräisin talk.maemo.org-foorumin käyttäjältä, joka huomasi epävirallisista lähteistä saamansa puhelimen käyttävän vielä julkaisematonta PR1.2-versiota käyttöjärjestelmästä.
Ruutukaappauksien ja päivityksen muutoslistan perusteella tulossa on ainakin tuki videopuheluille, parannuksia kameran ohjelmistoon sekä galleriasovellukseen ja mahdollisuus luoda kansioita sovelluksille.

Lisäksi mukana on monien kaipaama leikkaa-liimaa-toiminto selaimeen, vaikka sitä ei erikseen mainita muutoslistassa.

Päivitystä odottavien harmiksi julkaisun aikataulusta ei ole olemassa tarkkoja tietoja, eli uudet ominaisuudet eivät välttämättä saavu edes lähiviikkoina. Lisäksi lopullinen julkaisu saattaa sisältää ominaisuuksia, joita esiversiosta ei vielä löydy.



Kuvat: talk.maemo.org

Kommentit (23)

fesfesa (vahvistamaton)

4

Omassa SGS2:ni ei ole yhtään bugia, joten enpä usko =))

Vastaa
jake se minäkin (vahvistamaton)

5

Erinomainen juttu - N9:n viimeistely jatkuu ja tuo käyttäjien toivomia ominaisuuksia lisää muutenkin jo ylivertaiseen tuotteeseen bugifixien lisäksi.

Vastaa
osakar94
osakar94

6

@4 monta antukka puhelinta testattu ja yhtään sellasta missä ei bugeja niin perkeleesti olisi, ole tullut vaan eteen.

Vastaa
vapain käyttis (vahvistamaton)

7

Tää on just loistavaa. iOS on ihan kiva kun haluu tehä rahaa (sillehän minäkin koodailen), mutta N9:ä käytän ihan vaan sen takia et se on briljantti viestintäväline. Ei sillä mitään väliä että onko noi ominaisuudet ollu jo jossain vai ei, pääasia että saan markkinoiden ainoaan aidosti avoimeen käyttikseen ne päivitykset myös.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

8

Kyllä tämä N9 on se seuraava puhelin, kuolevalle alustalle tulee useammin päivityksiä, kun tähän SGS2 sontaan. En jää odottelemaan SGS7 mallia, kun N9 on nyt jo saatavilla.

Vastaa
keke! (vahvistamaton)

9

Kyllä se vaan niin on, että N9 on määrittelemässä kaikessa hiljaisuudessa Puhelinta taas uudestaan. Edellisen kerran(toki vähän isommin vielä) sen teki ensimmäinen iPhone.

Vastaa
ihmematti
ihmematti

10

@1 No ei itseasiassa ole ollut kuin 1,5 vuotta.

Nokialla sen sijaan nämä ominaisuudet ovat olleet jo ties kuinka kauan monissa malleissa. N9 on poikkeus vain siksi, että sen käyttöliittymä on pitkälti suunniteltu puhtaalta pöydältä. Se on tosin hyvä juttu, koska se mielestäni pyyhkii TouchWizin tai minkä tahansa muun Android UI:n pöydältä helposti.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

11

@4: Johan vitsin murjaisit. Android on alustana kaikista bugisin. Varsinkin tuo Samsungin TouchWiz-kikkare. Vai mahtaakohan olla niin, että tää jonne ei ees tiedä mikä bugi on, kun tuollaisia väittämiä murjauttaa tulemaan :D

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

15

1@
>Ettei vaan olisi esim. APPLE iPhonessa jo nämä ollut 2,5 vuotta!!.

Siis koska ne 3G videopuhelut IOS:ään tulikaan ? ja millä valmistajilla vajaa kymmenenvuotta sitten.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

18

17@
>2009. Fringillä.

Mites ne 3G videopuhelut tuolla onnistu/onnistuu ?

17@
>En kuitenkaan tiedä millä valmistajalla oli videopuhelut vajaa
>kymmenen vuotta sitten.

UMTS alkuajoista alkean valmistajat ovat tukeneet videopuheluita, Nokia ei ensimmäisiä, mutta ainakin (Vasta) 2004 tuki.

Älypuhelimissa livekuva "kokeilutuita" luonnollisesti aijemminkin jopa jo 2G aikakaudella, prosessointitehot ja siirtokaistan rajoitukset tietenkin rajoittaneet laatua.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

19

@4

Anteeksi, sovellus TwLauncer (prosessi.com.sec.android.app.twlauncher) pysähtyi yllättäen. Yritä uudelleen -> pakota sulkeutumaan. ei näissä SGS2 mitään bugeja ole ja toimii kuin jumala..

Vastaa
SymbiOosi (vahvistamaton)

20

19. Syy ei taida olla itse laitteesa,vaan käyttöjärjestelmän ja sovelluksen yhteensopivuudessa!. ;) Tyhmä saa olla mutta ei ihan noin ...ootti!!. ;) Niin juu,ei Nokia puhelimen omistajilta voi älyä vaatia. =(

Vastaa
Lauzi
Lauzi

21

@20 Ei jumaliste, toi TwLauncer on Samsungin oma TouchWiz kikkare.
Ei mahda olla käyttäjän vika jos valmistajan systeemit sekoittaa kännykän.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

22

@20: Puhuit poika ittes pussiin pahemman kerran :D Kukahan se tyhmä nyt onkaan! :P Niinkuin jo edellenin mainitsikin, että TwLauncher on Samsungin itse kustomoima TouchWiz-kikkare. Eikä tos Bobakkin kommentissa missään kohtaa puhuta käyttöjärjestelmän ja sovelluksen yhteensopivuudesta, vaan siitä, että Samsungin oma TouchWiz-kikkare kaatui :DD Ja se kaatuileekin vähän väliä. Ja kaveri pitää viel Samsungia jonakin jumalana. Huh huh. Sulla taitaa olla käytössä sit vissiin ihan Samsungin oma TwLauncher. Ite oon onneks menny vaihtamaan sen aikoja sitte toiseen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja