Windows Phone Tango ratkaisee Nokian kloonien sota -ongelman?

2
Manu Pitkänen

Windows Phone Tango ratkaisee Nokian kloonien sota -ongelman?
Windows Phonen uusi versio saapunee älypuhelimiin tämän vuoden toisen neljänneksen aikana. Tangoksi kutsuttu alustaversio vaatii The Vergen tietojen mukaan puhelimesta vähintään 256 megatavua RAM-muistia.

Tangon on lisäksi raportoitu sisältävän tuen uusille järjestelmäpiireille. Yksi vahva ehdokas Windows Phone -puhelinten rautaratkaisuksi Qualcommin rinnalle on ST-Ericssonin piirit, joiden on kerrottu tulevan Nokian älypuhelimiin. Toistaiseksi Windows Phonen rautavaatimukset ovat pakottaneet valmistajat "yhteen muottiin", minkä takia WP-valmistajien on sanottu käyvän keskenään kloonien sotaa. Uusien piirien ansiosta valmistajille tulee mahdollisuus erottautua toisista myös teknisten ratkaisuiden osalta.

Julkisuudessa on myös puhuttu, että Windows Phone saisi myöhemmin tuen Nvidian Tegralle.



ST-Ericssonin tiedotteiden mukaan Nokia olisi tilannut heiltä tuplaydinpiirejä, mikä antaisi olettaa ettei Tango olisikaan pelkkä edullisille älypuhelimille tarkoitettu versio. Toisaalta rautavaatimusten alentaminen antaisi olettaa toista.

The Vergen mukaan Windows Phonen lähitulevaisuudesta tiedotetaan helmikuun lopulla MWC-messuilla. Tällöin varmistunee vihdoin se, että mistä Tangossa on oikein kyse.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Blodoffer
Blodoffer

1

Eikö äiti ole kieltänyt käyttämästä task killereitä? ;) Tosiaan tuo bugi tuli 2.3.4 -päivityksen myötä. Sen saa korjattua (väliaikaisesti) käyttämällä puhelimen sisäistä "vapauta muistia" -toimintoa ja/tai käynnistämällä puhelin uudestaan. Ja nuohan olisi muutenkin suositeltavaa tehdä aina välillä.

Vastaa
Blodoffer
Blodoffer

2

Jaahas, meni nyt sitten kommentti ihan väärään ketjuun.

Nokia on aina ollut ylivoimainen rautavalmistaja, joten ehkä nyt se saa laittaa WP-puhelimiinsakin ylivoimaisen 600 mHz -suorittimen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.