Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut

19
Matti Robinson

Nokia julkisti osavuosikatsauksen ja Lumia-sarjan myyntiluvut
Nokia julkisti hetki sitten osavuosikatsauksen, jossa käsitellään vuoden 2011 viimeistä neljännestä. Nokian tulos odotetusti romahti, mutta ei aivan pessimistisimpien arvioiden mukaan. Yhtiö kertoi myös hieman odottamattomasti jo Lumia-sarjan puhelinten myyntilukemista. Nokian ensimmäisten Windows-puhelinten myyntimäärät ovat kohonneet viime vuoden aikana reilusti yli miljoonaan.

Odotetusti vilkas vuoden viimeinen neljännes oli edellistä neljännestä parempi, mutta edelliseen vuoteen verrattuna tiputusta oli selvästi. Nokian liikevaihto vuoden 2011 neljänneksellä oli 10 miljardia euroa, joka on vuoden takaista reilun viidenneksen vähemmän. Liikevoitto (ei-IFRS) puolestaan tipahti yli puolet vajaaseen 500 miljoonaan.

Älypuhelimien myynti kasvoi loppuvuonna Nokia N9:n ja Lumia-puhelimien siivittämänä edellisneljänneksestä neljänneksellä, mutta ennen Symbianin kuoppausta mitattuun, vuodentakaiseen neljännekseen pudotusta on miltei 40 prosentia.



Nokia arvioi, että Symbian-puhelimien osuus kappalemääräisestä myynnistä tulee olemaan aiemmin kerrottua pienempi johtuen muuttuvasta markkinatilanteesta ja Lumia-puhelimiin panostamisesta. Perinteisten matkapuhelimien osalta kiitosta saivat kaksois-SIM-puhelimet, jotka nostivat myyntiä erityisesti Aasiassa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (19)

3rd_party
3rd_party

2

Ei nyt varsinaisesti huono tulos, muttei kyllä hyväkään. Vähän huonolta näyttää se, että peruspuhelimissakin tökkii.

Seuraava kvartaali tulee muuten olemaan TODELLA heikko. Lumia 900 olisi pitänyt saada myyntiin paljon nopeammin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pes..optimisti (vahvistamaton)

3

Nokian todella huonosta seuraavasta kvartaalista on nyt jauhettu ja ennustettu vuosi. Jonnet, ette tiedä asioista mitään, joten räplätkää vain androidejanne mutta älkää kommnentoiko. Kiitos.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Jaa että täällä tulosjulkistuksistakin uutisoidaan, mitenköhän eilinen Applen ennätystulos, ja todennäköinen nousu älypuhelinvaltiaaksi jäi huomaamatta?

Vastaa
3rd_party
3rd_party

8

@3 ja jos niitä kvartaaleja katsoo niin huonojahan ne ovat suhteessa aiempiin olleet. Tosiasia kuitenkin on, että Q1 on aina vaikea, eikä Nokialta ole tulossa uutta tuotetta ennen kuin maaliskuussa. Ja itse en ainakaan laittaisi rahoja nykyisiin malleihin kun Nokia kerran on osoittanut pystyvänsä parempaan.

Ps. Kirjoitettu C6-01:llä

Vastaa
akse
akse

10

@2 Nojaa Lumia 800 (ja 710 kai) kuitenkin tulee useammille markkinoille ja analyytikot spekuloivat että etenkin sen myynti Aasiassa piristää nokian kaupaaa hieman.

Joten sen näkee sitten.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake se minäkin (vahvistamaton)

11

Todella kehno tulos - vain "yli miljoona Lumiaa myyty _tähän_mennessä", kun Androideja myydään liki saman verran joka päivä... ja oliko eFlop ottanut jatkonkin, hän kun sanoi: "tähän mennessä" eikä neljännellä qvartaalilla...

Sanoisin, ett naurettavan kehno tulos, mutt kun asia on niin surkean surullinen Nokialle, ett en voi edes nauraa

Vastaa
mikis1
mikis1

12

@13 ootko oikeesti ihan tosissas? Vertaat siis kymmenien Android-valmistajien myyntejä yhden valmistajan kahteen puhelinmalliin jotka ei oo tullu vielä ees kaikille markkinoille myyntiin? :DD

Vielä kun muistaa sen että WP on kuitenkin suhteellisen tuore käyttis verrattuna androidiin, varsinkin siinä mielessä että Nokia on oikeastaan ensimmäinen valmistaja joka sitä on lähtenyt tosissaan markkinoimaan ja tehny ihmisille tutuks. Eli ei varmaan ihme ole jossei se Nokian myynti oo tässä vaiheessa sitä miljoonaa wp-puhelinta päivässä niinkuin androidilla?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake se minäkin (vahvistamaton)

13

No verrataan sitten siihen parjattuun iPhoneen... Niitä myytiin 37 miljoona ja Nokiaa 1 miljoonaa - toki ehkä puolessa ajassa, mutta vaikka Lumian myyntilukuihin tekis ns aikakorjauskertoimen, niin Lumiaa olis joulumyyntivauhdilla myyty 2-3 milj. Eli iPhonea 10-15-kertaisesti...

Joten Lumian myynti, kaikilla tärkeimmillä markkina-alueillaan, on todellinen pettymys. ...ihan tosissaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

14

Apple on palannut maailman suurimmaksi älypuhelinten valmistajaksi. iPhonen hurja menestys loppuvuonna nosti Applen Samsungin ohi, kertoo Strategy Analytics. Alustavaihdoksen keskellä olevan Nokian luvut eivät sen sijaan ole kaunista katseltavaa.

Apple sai loka-joulukuussa kaupaksi 37 miljoonaa iPhonea. Yhtiö nousi näin puolella miljoonalla laitteella Samsungin ohi.

Apple nousi maailman älypuhelinten ykköseksi jo keväällä, kun yhtiö ohitti Nokian. iPhone 4S:n julkistuksen siirtyminen syksyyn vähensi myyntiä kuitenkin niin, että Samsung pääsi ohi. Nyt Apple on palannut kärkeen.

Nokian markkinaosuus romahtanut alle puoleen

Strategy Analyticsin mukaan Nokia myi loppuvuonna 19,6 miljoonaa älypuhelinta. Se on melkein yhdeksän miljoonaa puhelinta vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuoden 2010 lopulla Nokia oli vielä älypuhelinten ylivoimainen ykkönen 28 prosentin markkinaosuudella. Viime vuoden lopulla Nokian osuus oli enää vajaat 13 prosenttia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jake se minäkin (vahvistamaton)

15

...ja Samsungin sanotaan myyneen 35-36 milj älyä... mnelko paljon sekin Nokian Lumian 1 miljoonaan verrattuna... ;)

Vastaa
core_one
core_one

16

Mun on ihan oikeasti vaikea ymmärtää teitä pessimistejä. Kaikesta huolimatta Nokia takoi 500 miljoonaa voittoa ja myytyjä luureja oli muistaakseni 113,5 miljoonaa yhteensä. Tosi heikosti menee, joo. Huonommin kuin viime vuonna, joo.

Tämä on aivan odotettu alku Lumian myynnille. Luvut perustuvat muutaman euroopan maan myyntiin. WP on käytännössä täysin uusi käyttis ja täysin uusi kokemus asiakkaille. Ihan samalla tavalla ja samoilla lukemilla Android ja iOS (iPhone) tulivat aikoinaan markkinoille? En mitenkään ymmärrä, mitä ihmettä te oikein ajattelitte - että WP-Nokia tulee ja yhtäkkiä alkaa myymään 10 miljoonan lukemia kvartaalilla? eihän sellainen nyt voi onnistua, etenkin Symbianin jälkeen ja Nokian naiivisti hylättyä jenkkimarkkinat. Sisään pitää mennä rytinällä, mutta ajankulkua ei yksinkertaisesti voida muuttaa, vaan paukuttaa niin kauan ja niin isolla rahalla, että ihmiset aivopeseytyvät kokeilemaan jotain uutta ja vanhaa samanaikaisesti.

Kaikki on kiinni jenkkimarkkinoista ja WP:n menestyksestä siellä. Kaikki on kiinni vuodesta 2012, etenkin loppuvuodesta. Jos tänä vuonna ei nähdä kovempaa innostusta WP-puhelimiin, Nokialla on hätä edessä. Tällä hetkellä ja näillä luvuilla ei voida vielä päätellä yhtään mitään. Toivottavasti Nokia saa kehitettyä/jalkautettua toimivan ja erittäin kannustavan provikkajärjestelmän matkapuhelinmyymälöiden edustajille, se voi ratkaista paljonkin. Kaikista negatiivista veikkauksista huolimatta Nokialla ON hyvä ja laadukas maine matkapuhelinten valmistajana etenkin sen vanhemman 150-miljoonaisen jenkkiyleisön, jotka kuuluvat vielä normipuhelinten käyttäjiin, kohdalla.

Mediahehkutusta varten Nokian olisi kuitenkin syytä pukata markkinoille jotain radikaaleilla spekseillä varustettua vinhaa luuria, joka nostaisi egun pystyyn sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat tukeneet egoaan muiden valmistajien High-End -luureilla.

Vastaa
mikis1
mikis1

17

@16 joo kyllähän se iphone myi paljon, mutta aika monta vuotta sekin on jo markkinoilla ollut ja tullut ihmisille tutuksi. Mitäs jos vertaisit vaikka androidin tai iphonen myyntilukuihin silloin kun ne tuli markkinoille? Eikö se olisi aika paljon lähempänä totuutta? Toki siltäkin kantilta katsottuna iphone taisi lyhyemmässä ajassa myydä enemmän.

@ 19 samaa mieltä. Veikkaan että Lumia 900 parantaa jonkin verran Nokian tilannetta kun onhan se ensimmäinen isolla näytöllä varustettu puhelin Nokialta. Tulisi vaan äkkiä eurooppaan ja suomeen ni pääsisin vaihtamaan luuria..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Toimitettu! (vahvistamaton)

18

"Yhtiö kertoi myös hieman odottamattomasti jo Lumia-sarjan puhelinten myyntilukemista. Nokian ensimmäisten Windows-puhelinten myyntimäärät ovat kohonneet viime vuoden aikana reilusti yli miljoonaan."

Paljonhan laitteita lähti käyttäjille kaupasta? http://www.channelregister.co.uk/2012/01/24/nokia_lumia_sales/

"Which is bad news for Nokia, which isn't shipping nearly as many Lumia handsets as it had hoped to do if Facebook figures are to be believed. Windows Phone comes with an embedded Facebook application, but one Benedict Evans spotted that Facebook figures for the application show only 1.3 million regular users, a number which has only increased by around 300,000 since November."

windows puhelimeen sisälletyn facebookin käyttö lumian myyntiin tulon jälkeen lisääntynyt vain 300 000, edellämainittuun 300 000 pitää myös lisätä muiden valmistajien WP7 myynnit. Luku näyttää aika pieneltä?

Vastaa
pentsu
pentsu

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

@6, @7

"Täällä" tarkoittaa minulle puhelinvertailua, en afterdawnia muuten seuraa. Kiitos kuitenkin.

Aika usein kuitenkin tänne olet eksynyt?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.