Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Nokia tekee kuvista puhtaita

22
Manu Pitkänen

Nokia tekee kuvista puhtaita
Nokia on julkaissut YouTubessa uuden videon, jossa annetaan hieman esimakua yhtiön MWC-messujen annista. Videon perusteella Nokia olisi tuomassa markkinoille teknologiaa, jonka avulla puhelimilla otetut valokuvat ovat entistä tarkempia.

Videolla mainostetaan Nokian Pureview'tä, jolle matkapuhelinjätti haki tavaramerkkisuojaa tämän vuoden alussa. Vaikka vieläkään ei tarkalleen tiedetä mistä siinä on kyse, niin alusta asti on osattu veikata sen liittyvän tavalla tai toisella kuvaamiseen.
Pureview'n 22 sekunnin teaser-videolla ehtii vilahtaa muutamia lumisissa maisemissa otettuja lähi- ja maisemakuvia. Nokian on spekuloitu esittelevän MWC-messuilla Symbianiin perustuvan Nokia N8:n seuraajan. Puhelimesta on jo ennen videota puhuttu nimellä "Nokia Pureview 808".

Kommentit (22)

Feynman7
Feynman7

1

Mielenkiintoista nähdä mitä tulee. Jos N8:n kamerasta lähdetään, sitä viilataan paremmaksi ja vielä heitetään mukaan ehkäpä optinen zoom, niin alkaa olla jo aikamoinen kamera puhelimessa.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

2

@1 itse en N8:aan muuta kaipaisi kuin nopeamman kameran. Kuvat ovat nyt jo kohtuullisen hyvälaatuisia, mutta kamera on niin tuskaisen hidas että liikkuvista kohteista on vaikeaa saada kunnollista kuvaa aikaiseksi.

Vastaa
SymbiOosi (vahvistamaton)

3

Jops Samsung Galaxy S2 kamera,joka on 8 Mpikseliä on jo samantasoinen (ellei jopa parempi) kuvien laadussa!.Ja kesällä-syksyllä tulee SGS 3,jossa on 12 Mpikselin kamera myös. ;)

Vastaa
Feynman7
Feynman7

4

@SymbiOosi
Aina tätä samaa saa täällä toistaa. Noilla megapikseleillä ei oo itsessään mitään merkitystä ja usein enemmän pikseleitä vaan tarkottaa pienempää pikselikokoa ja siten lisää kohinaa. Paljon paljon enemmän merkitystä on kennon koolla, kennon laadulla ja optiikalla, siis sekä optiikan laadulla että sen suunnittelulla. Tämä on toki vain mielipiteeni, mutta uskallan väittää, että noissa mainitsemissani asioissa Nokia on muita selkeästi edellä. Siellä rakennetaan hyvä kokonaisuus eikä vaan isketä lisää megapikseleitä myyntiä pönkittämään.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

6

4@
>Noilla megapikseleillä ei oo itsessään mitään merkitystä

Riippuu totetutukset, esim N8ssa ovat eduksi vs jotkin 5-8mpx toteutukset.

Jossain vaiheessa ehkä mobiilikameroita jossa pikselimäärä vähäinen, mutta ehkä markkinoinnissa käytetään jotain kerrannais lukuja.

>Paljon paljon enemmän merkitystä on kennon koolla, kennon
>laadulla ja optiikalla, siis sekä optiikan laadulla että sen
>suunnittelulla

Totta, kokonaisuus ratkaisee.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

8

SymbiOosi,
Mikä mahtoi olla alkuperäinen pointtisi viestissä #3?
Galaxy S2 taitaa olla melkolailla uudempi peli kuin N8, joten siinä on toisaalta syytä ollakin vertailukelpoinen kamera.

Galaxy S3 on tulossa, so? Niin on tämä Nokian Pureview kamerakin...

Mutta hyvä, jos nyt ymmärsit, että kokonaisuus ratkaisee. Ei sitten tarvi huudella vain tyhjänpäiväsiä megapikseleistä ja megahertseistä. ;)

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

9

SGS2 omistajana joudun todeta, että samsungin kamera on täysi paska. kirkkaassa päivänvalossa kohtuullisia kuvia, mutta muuten täysi vitsi. N95 kamera hakkaa laadussa tuon SGS2 kuvan laadun niin N8 kameraa ei tarvitse edes verrata koska niissä on niin paljon eroa laadussa. Monessa muussa asiassa SGS2 on tietenkin parempi, mutta ei kameran osalta millään tasolla.

Vastaa
SymbiOosi (vahvistamaton)

10

@9 Päivityksiä tulee kameraankin,varsinkin tulevan ICS yhteydessä.SGS2 ei voi ihan huono olla,kun kerran kyseistä mallia on vajaassa vuodessa myyty 20miljoonaa kappaletta!. ;)

Vastaa
Feynman7
Feynman7

11

@10 SGS2 ei todellakaan ole huono vaan monilta osin todella hyvä älypuhelin, mutta kameran osalta ei vaan yllä parhaimpien tasolle. Toki softalla voidaan aina jonkin verran parantaa, mutta kenno ja optiikka on sellaiset mitä sinne on pakettiin alkujaan lyöty.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

12

@10
SGS2:n hyvyyttä tai huonoutta puhelimena ei ole tässä käsitelty eikä niitä kukaan ole puoltanut tai kieltänyt. ;) Nyt puhutaan kameratekniikasta ja tarkemmin Nokian tulossa olevasta Pureview tekniikasta. Joten koita kestää ettei aiheena ole SGS2 tai ole osallistumatta. ;)

P.s. Kun nyt viestiin #9 vastasit, niin varmaankaan myyntiluvut ei paranna/muuta yksittäisen käyttäjän ilmeisen rehellistä mielipidettä laitteesta. Huoh.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

13

@ 10 SymbiOosi

Kuten viestissäni mainitsin niin kamera on huono ja lisätään siihen vielä touch wiz, mutta muuten SGS2 on hyvä puhelin. Kestää hyvin karumpaakin kohtelua, empiiristä kokemusta asiasta on. terveisin 3 x iPhone paskaksi. Jonkin laitteen omistaminen ei saisi aiheuttaa sitä, että arvostelukyky katoaa. SGS2 on monta parannettavaa asiaa ja toivotaan, että SGS3 ne korjattu.

Toivotaan, että SGS3 ja ICS myötä tulee mahdollisuus poistaa tuo touch wiz pois käytöstä ilman root ja rom kikkailua.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

14

Pikaisen ja täysin epätieteellisen näppituntumatestin perusteella SGS2 Gingerbread ja SGS2 ICS kuvanlaadussa ei ole mitään eroa.
Parhaan laadun tuntuu saavan kun käyttää Marketista ladattavia kolmannen osapuolen kamerasoftia, joissa pääsee säätelemään valotusarvoja yms.

Nokian puhelimet ei yleisesti iske, mutta kameratekniikan kehittäminen älypuhelimiin on ihan tervetullutta.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

15

@13 Taisi olla ihan yleinen vaatimus Googlelta, että ICS:än päällä ei saa "pakko ajaa" omia launchereita, vaan käyttäjän pitää voida kytkeä ne pois päältä.

Vastaa
pentsu
pentsu

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Pikaisen ja täysin epätieteellisen näppituntumatestin perusteella SGS2 Gingerbread ja SGS2 ICS kuvanlaadussa ei ole mitään eroa.
Parhaan laadun tuntuu saavan kun käyttää Marketista ladattavia kolmannen osapuolen kamerasoftia, joissa pääsee säätelemään valotusarvoja yms.

Siinä ei softat mitään auta kun kenno on pieni. Sama pätee kaikkiin kännyköihin, niin Nokiaan kuin Samsungiinkin.

Kamerat kameroina, puhelimet puhelimina.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

17

@16 Totta, mutta vanha ja kulunut sanonta mene "Paras kamera on se joka sattuu olemaan mukana". Ja vaikka itsellä on oikea kamera mukana jos tuntuu siltä että voisi olla kuvattavaa, niin kyllä kännykän kamerallekkin sillointällöin tulee käyttöä.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

19

16@
>Siinä ei softat mitään auta kun kenno on pieni.

Älä liikaa ala-arvio softaa, sillä on suurimerkitys kuvanlaatuun, tosin yleensä kauppoihin tullessa on jo viilattu aika pitkälle.

>Sama pätee kaikkiin kännyköihin, niin Nokiaan kuin Samsungiinkin.
>Kamerat kameroina, puhelimet puhelimina

Kennon koko on vain yksi suure , joka ei takaa mitään, mutta antaa suunnitelijoille enemmän mahkuja.

Nokialla on mm. N8ssa suurempi kenno kuin joissain "oikeissa" kameroissa mutta kamarenakin se pärjää yllättävän hyvin ja sillä napsii parempia kuvia kuin monen kotona makaavalla pokkarilla.

>Eikö kennojen koolle pitäisi olla joku suure? Ilmotettaisiin koko
>/ xx Mp.

SI järjestelmässä on suureita pinta-alalle. halkaisiaa myös käytetään, mutta ei ole vertailukelpoinen eri sivujen suhteille.

Liijoiteltuna kennonpinta-ala kertoo kuvanlaadusta vähemmän kuin renkaan leveys auton laadusta.

Vastaa
xsml (vahvistamaton)

20

>Liijoiteltuna kennonpinta-ala kertoo kuvanlaadusta vähemmän kuin renkaan leveys auton laadusta.

Tuo ei nyt ollut kovin hyvä vertaus.
Ehkä moottorin tilavuus voisi olla parempi auto-vertaus?

Eihän se kennon koko tietenkään ole mikään tae hyvistä kuvista.. eikä iso moottori autossa takaa nopeutta. Eli tietysti kokonaisuus ratkaisee, mutta kyllä se kennon koko on yksi niistä tärkeimmistä vertailukohteista optiikan lisäksi. Megapikseleillä ei taas ole kovinkaan paljon merkitystä, kunhan niitä on enemmän kuin se 2 tai 3.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

21

20@
>Tuo ei nyt ollut kovin hyvä vertaus.
>Ehkä moottorin tilavuus voisi olla parempi auto-vertaus?

Renkaan leveys kertoo paljonko kitkapintaa, kennon koko kertoo paljonko "valoherkkää pintaa"

Sitähän tuossa kennonkoossa on moni ajatellut.

Vastaa
pentsu
pentsu

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

@16 Totta, mutta vanha ja kulunut sanonta mene "Paras kamera on se joka sattuu olemaan mukana". Ja vaikka itsellä on oikea kamera mukana jos tuntuu siltä että voisi olla kuvattavaa, niin kyllä kännykän kamerallekkin sillointällöin tulee käyttöä.

Sanonta on ihan totta. Mutta, joskus tuolla mukana olleella kännykameralla kuvatessani olisin toivonut että olisi sittenkin se oikea kamera mukana. Paskalla kuvalla kun ei tee yhtään mitään.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

16@
>Siinä ei softat mitään auta kun kenno on pieni.

Älä liikaa ala-arvio softaa, sillä on suurimerkitys kuvanlaatuun, tosin yleensä kauppoihin tullessa on jo viilattu aika pitkälle.

>Sama pätee kaikkiin kännyköihin, niin Nokiaan kuin Samsungiinkin.
>Kamerat kameroina, puhelimet puhelimina

Kennon koko on vain yksi suure , joka ei takaa mitään, mutta antaa suunnitelijoille enemmän mahkuja.

Nokialla on mm. N8ssa suurempi kenno kuin joissain "oikeissa" kameroissa mutta kamarenakin se pärjää yllättävän hyvin ja sillä napsii parempia kuvia kuin monen kotona makaavalla pokkarilla.

>Eikö kennojen koolle pitäisi olla joku suure? Ilmotettaisiin koko
>/ xx Mp.

SI järjestelmässä on suureita pinta-alalle. halkaisiaa myös käytetään, mutta ei ole vertailukelpoinen eri sivujen suhteille.

Liijoiteltuna kennonpinta-ala kertoo kuvanlaadusta vähemmän kuin renkaan leveys auton laadusta.

Tehdään tänään testi klo 22.00. Kuvaat kotikatusi kännykamerallasi. Mä käytän pokkarikameraa. Voidaan sitten lopettaa tämä keskustelu.

BTW. Kun kamerakännyssäsi on sopivan kokoinen kenno, niin mikä on valovoima?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja