Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Kuvissa: Belle Refresh ensimmäisen sukupolven Symbian^3 -laitteille

27
Teemu Laitila

Kuvissa: Belle Refresh ensimmäisen sukupolven Symbian^3 -laitteille
Nokia on julkaisemassa ensimmäisen sukupolven Symbian^3-laitteille Belle Refresh -nimisen päivityksen, joka tuo vanhempien laitteiden omistajille osia aiemmin julkistetusta Belle FP1 -päivityksestä. Päivitys saapuu N8:lle, E7:lle ja C7:lle, mutta E6:n tuesta ei ole tarkempaa tietoa.

Unleashthephones.com-sivusto sai käsiinsä läjän ruutukaappauksia tulevasta päivityksestä. Ruutukaappauksista käy ilmi, että Belle Refesh sisältää ainakin tuoreen selaimen, jonka versionumero on 8.3. Perinteiseen tapaan päivitys lisää myös widget-sovellusten valikoimaa. Musiikkisoittimen ulkoasu muuttuu ja soittimeen on lisätty mahdollisuus lajitella musiikkia esittäjän, albumin tai kappaleen perusteella.
Belle FP1:n ominaisuuksista sen sijaan jää kuvien perusteella puuttumaan ainakin ilmoituspalkin viestien ryhmittely. Kuvat julkaisseen sivuston lähteen mukaan kyseessä on kuitenkin vielä esiversio, johon saattaa tulla muutoksia ennen julkaisua.

Kommentit (27)

Nikotiko
Nikotiko

1

Asetusvalikko toi heti ensimmäisenä mieleen että johtikos linkki johonkin Android laitteen kuvaan... Niin paljon näyttää Androidilta.

Vastaa
Taeco
Taeco

2

Kumma kun tulee valitusta Nokian tumasta ja epäselvästä valikkorakenteesta, mutta kun sitä uudistetaan. Se onkin kopio jostain muusta. Mutta mulle on yks ja sama näyttääkö mun kännykän UI jonkun toisen kännykän UI:ltä, jos se näyttää hyvälle.

Toivottavasti tekevät soittimestan muutenkin hiukan helpomman ja loogisemman käyttää. S40 puhelimien soitin oli mielestäni täydellinen, miksi piti tuollaista laittaa alunperinkään symbianiin, eikä suunnitella yhtä hyvin, kuin silloin aikoinaan?

Uusi selain ei oikein jaksa kiinnostaa, kun käytän Operaa. Mutta sopii toivoa, että flash-tuki säilyy, kun joutuu Nokian omalla selaimella vierailemaan kuitenkin kaikilla sivuilla, jotka vaativat Flashia.

Se, mitä kaipaan vanhoista s40 puhelimista on tollaset perus työkalut, kuten ajastin ja sekunttikello. Ei olisi Nokialta paljon vaadittu sisällyttää niitä järjestelmään. Sovelluskaupasta löytyy vain onnettomia kyhäelmiä, joista kaikenlisäksi pitäisi MAKSAA. Lisäksi missä on Nokian vanha laskin, joka laski sinit ja lokaritmit sun muut ongelmitta? Muistilaput Widgetteinä sentään tulevat ainakin kuvien perusteella kännykän mukana, kuten s40 puhelimissa tuli.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

4

1@
>Asetusvalikko toi heti ensimmäisenä mieleen että johtikos linkki
>johonkin Android laitteen kuvaan...

Mikä linkki vei asetusvalikkoon ?

Alaspudotusvalikko taasen vanhaa Nokia tavaraa vuosien huilauksen jälkeen, ulkoasu ehkä aikoinaan nätimpi, makuasioita.

Vastaa
mcmopo
mcmopo

7

5@
Mitä oikein selität mikä on kuollut? Ja eikö muka ole mitään väliä jos jotkut saavat puhelimia paremmiksi? Vai meinaatko että symbiania ei voi enää käyttää kun sen kehitys lopetetaan?

Vastaa
upap
upap

8

käytännössä näin, jos pitää tekniikasta niin pitää huipputekniikasta, ja se menee eteenpäin valonnopeudella... joten
joku minkä kehitys on loppunut ei kuulosta hyvältä vaihtoehdolta.
ELLEI sitten tunnesyyt kallista (entisen) kotimaisen puoleen

Vastaa
miksuh2
miksuh2

9

@3, @5, @8

ei helvetti mitä kommdntteja täällä taas on, jokin idioottien kevätkokojs vai?

Symbian ei ole milllään tavalla kuollut, eikä sen kehitys ole loppunut,

Vastaa
miksuh2
miksuh2

10

@1

en tiedä mitä meinaat asetusvalikolla, ehkä tuota Bellen tilapalkin pudotusnäkymää. Jokatapauksessa nuo ruutukaappaukset on Symbianin viime kesänä julkistetum uuden käyttöliittymämäärittelyn mukaisia. Yhtäläisyyttä on etenkin MeeGon kanssa, mikä ei ole mikään ihme

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

@1

en tiedä mitä meinaat asetusvalikolla, ehkä tuota Bellen tilapalkin pudotusnäkymää. Jokatapauksessa nuo ruutukaappaukset on Symbianin viime kesänä julkistetum uuden käyttöliittymämäärittelyn mukaisia. Yhtäläisyyttä on etenkin MeeGon kanssa, mikä ei ole mikään ihme

Vastaa
miksuh2
miksuh2

12

sanoo anti-symbian tyypit mitä hyvänsä, minusta symbianin uusi käyttöliittymä on PALJON nätimpi ja parempi kuin esim WP7:n. Nokia teki hyvää työtä käyttöliittymää uudistaessaan. WP7 taas on jo ulkonäöltään kolkon ja karun oloinen, puhumattakaan oikeista ongelmista WP7:n käyttöliittymässä, joihin en tässä nyt puutu

Vastaa
JussiFX
JussiFX

13

@12: No joo, jos hyvää työtä on vesitetty versio Androidista. Viestissä taitaa olla kirjoitusvirhe, koska nimenomaan Symbian on ulkonäöltään kolkon ja karun oloinen. Näkeehän sen jo noista screeneistäkin

Vastaa
jepajuueipas (vahvistamaton)

14

Hauskinta tässä on se, että tästä päivitysten mahdollisesta loppumisesta itkevät pääasiassa Android ihmiset. Siis he ketkä eivät pääosin ikinä saa ainuttakaan päivitystä laitteisiinsa.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

15

Täällä taidetaan väitellä mielipideasioista.

Itse pidän tuosta ulkonäöstä ja etenkin siitä, että vanhemmille Belle-luureille saatiin päivityksellä edes jotkut niistä ominaisuuksista, mitä FP1-päivitykseen kuului.

Minun Belle FP1:ssä ei muuten ole tuota mahdollisuutta selata artistin perusteella. (Tai tuota soittimen yläpalkkia muutenkaan.) Mikäs tässä on juttuna?

Vastaa
miksuh2
miksuh2

16

JussiFX @ 26.5.2012 10:41

> No joo, jos hyvää työtä on vesitetty versio Androidista.

Symbianin uudella käyttöliittymällä on paljon enemmän yhteistä MeeGon kanssa kuin Androidin. Toki samankaltaisuutta on Androidinkin kanssa, mutta miksi se muka olisi huono asia? Henkilökohtaisesti itselläni ei ole juuri pahaa sanottavaa Androidin käyttöliittymästä toisin kuin iPhonen ja WP7:n osalta.

> Viestissä taitaa olla kirjoitusvirhe, koska nimenomaan Symbian
> on ulkonäöltään kolkon ja karun oloinen. Näkeehän sen jo
> noista screeneistäkin

Kyllä se on nimenomaan WP7:n käyttöliittymä, joka on kolkon ja karun oloinen. Sen näkee vertaamalla Bellen ruutukaappauksia ja WP7:n ruutukaappauksia. Itse omistan sekä Bellellä varustettuja Symbian-älypuhelimia, että Lumia 800:n, joten oma mielipiteeni perustuu ihan oikeaan puhelinten käyttöön.

Vastaa
arivesa
arivesa

17

@9: Ymmärtääkseni juuri Symbian-tekijät ulkoistettiin Accidenturelle;),ja sittemmin sieltäkin. Mitenkäs voi kehitys jatkua, jos ei ole tekijöitä?

Vastaa
figo10
figo10

18

@13 no huhhuh. Android näyttää miljoona vuotta vanhemmalta ulkoasultaan mitä Symbianin belle. Etenkin Samsungien käyttöliittymän ulkoasu on todella vanhahtavan näköinen Belleen verrattuna.

Vastaa
Insomniu
Insomniu

19

Oho,

Minä kun jo luulin, että E7:ni tulee jäämään tuollaiseksi, kuin se nyt on. Mutta kas kummaa, päivityksiä. Yay!

Vastaa
miksuh2
miksuh2

20

@17 arivesa

> Ymmärtääkseni juuri Symbian-tekijät ulkoistettiin
> Accidenturelle;),ja sittemmin sieltäkin. Mitenkäs voi kehitys
> jatkua, jos ei ole tekijöitä?

Accenturella on edelleen runsaasti Symbian-kehittäjiä. Ja itsestäänkö sä luulet esim tämän uutisen kohteena olevan päivityksen syntyvän? Kyllä sitä on tekemässä kehitystiimi.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

21

@18 figo10

> no huhhuh. Android näyttää miljoona vuotta nuoremmalta
> ulkoasultaan,kuin mitä Symbianin Pelle. =)

Höpön löpön. Ja pelle olet ihan itse.

Vastaa
arivesa
arivesa

22

@21: Ei tietenkään itsekseen, mutta onko siis niin että kun väki vähenee, pidot paranee?

Useimmiten menestys on suhteessa R/D-rahan ja-henkilöstön määrään.
Muttei nähtävästi Nokialla viimevuosina?

Eli riveissä on ollut massiivinen turha tai turhautunut joukko?

Vastaa
Pelle ei myy (vahvistamaton)

23

"Symbian-puhelimet eivät tuoreimmasta Belle-ohjelmistopäivityksestä huolimatta kiinnosta kuluttajia tai operaattoreita."

Vastaa
arivesa
arivesa

24

@ 24: Nokiahörhö pikkuveljeni vannoi N8 pellen nimeen, mutta antoi siskolle, ja vaihtoi heti N9 Meegoneen.
Särki sen jotenkin, saadakseen kytkyn vaihdetuksi 800 WP:een.

Nyt odottaa kieli pitkällään 900:sta.
Ja tietenkin 808:ia

Kaikki olleet parhaita yrityspuhelimiksi, kuulemma.
Ja useiden päivitysten jälkeen jopa toimineet, hetken.

Tämä kertonee enneminkin Nokian käyttäjistä, kuin luureista.

Minun ei tarvi vaihdella eikä päivittää Samsungeja, elleivät putoa pönttöön olematta X-cover. Joka ei tuostakaan piittaisi.

Nyt Kauppis kertoo, ettei € 180 halpis-(nuoriso)Lumioihin voi ladata edes Tipuja tai Skypeä. Ei 256 muisti riitä, kuulemma.

Satasen Samppaan kyllä sopivat. Kumman teinit ostanevat?

Vastaa
miksuh2
miksuh2

25

@23 arivesa

> Ei tietenkään itsekseen, mutta onko siis niin että kun väki
> vähenee, pidot paranee?

Väen vähentäminen ei tarkota kehityksen loppumista, koeta nyt käsittää se.

> Useimmiten menestys on suhteessa R/D-rahan ja-henkilöstön
> määrään.
> Muttei nähtävästi Nokialla viimevuosina?
> Eli riveissä on ollut massiivinen turha tai turhautunut joukko?

Millä ihmeen perusteella muka? Et ilmeisesti alkuunkaan ole perillä siitä kuinka suuri uudistus Belle on aiempiin versioihin nähden. Et ilmeisesti myöskään käsitä alkuunkaan kuinka suuren työn Nokia teki Trolltevhin oston jälkeen. Qt:n tuominen mobiililaitteisiin ei ollut mikään pikkujuttu, vaan se vaati paljon uuden kehittämistä. Kun Nokia osti Qt:n, se oli jo erinomainen frameworkki, mutta silloin siitä vielä puuttui kokonaan tuki mobiililaitteiden ominaispiirteille, ja kaikki se piti kehittää jotto Symbiania voitiin uudistaa Qt:n avulla. Myöskään esim Qt Quick ja QML-ohjelmointikieli eivät tuohon aikaan olleet vielä olemassakaan, vaan ne luotiin vasta sen jälkeen kun Nokia osti Trolltechin ja Qt:n. Et ilmeisesti käsitä, että Qt:n tuominen Symbianille ja Symbianin uudistaminen vaati pala palalta systeemin rakentamista, kehitystä ja suunnittelua. Ennenkuin Belle voitiin julkasta, piti palapelin kaikki palat olla valmitta ja keskenään toimiviksi todettuja. Vasta sitten osasista voitiin koota uusi Symbian-julkasu.

Luuletko, että se kaikki syntyi itsestään Luuletko, että kehittäjät vaan pyörittelipeukaloitaan ja joi kahvia? Jos luulet niin olet aivan pihalla koko jutusta.

Vastaa
arivesa
arivesa

26

@26
En halunnut sohia ampiaispesää,kuten näyttää käyneen.
Tietenkin päättelen vain julkaistuista (tosi?)asioista.
En epäile sanomisiasi,mutta kuulostivat koskevan mennyttä.

Vaikutelma on,että tuon poistetun joukon aikanaan tekemä,on nyt valmis hyödynnettäväksi.
Eli ei sano mitään jatkosta? Viimeinen henkäys?

En pihalla juuri nyt,mutten sisällä asiassa haluaisikaan olla/ollut.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja