Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Google syyttää Nokiaa ja Microsoftia kilpailun rajoittamisesta

9
Manu Pitkänen

Google syyttää Nokiaa ja Microsoftia kilpailun rajoittamisesta
Google on jättänyt Euroopan komissiolle virallisen valituksen, jonka mukaan Microsoft ja Nokia hyödyntävät patenttitrolleja häiritäkseen kilpailua älypuhelinmarkkinoilla. Syytökseen liittyy patenttien hallinnointiin erikoistunut Mosaid, jolle Nokia ja Microsoft ovat siirtäneet patenttien hallinnointia.

Hakukoneyhtiön mukaan Nokia ja Microsoft ulkoistivat patenttien hallinnan Mosaidille vain häiritäkseen kilpailua älypuhelinmarkkinoilla. Samaan hengenvetoon Google toteaa, etteivät Nokia ja Microsoft ole helpottaneet pääsyä niiden patentteihin, vaikka ovat näin luvanneet.
Nokian edustaja Mark Durrantin mukaan yhtiö ei harjoita Googlen vihjailemaa yhteistoimintaa aineettomalla omaisuudellaan. Yhtiö myös huomauttaa, että tietyt Android-laitteet loukkaavat sen patentteja.

Kommentit (9)

ArttuH5N1
ArttuH5N1

1

Jos Googlen väitteet pitävät paikkansa, on Microsoftin ja Nokian toiminta erittäin paheksuttavaa. Patenttihäiriköinti on vakava ongelma ja suuryritysten jatkuva riitely patenteista haittaa aivan varmasti teknologia-alaa.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

2

microsoft on motorolalta sun muilta vaatimassa frand-lisensointia ties mihin ja itse vetää toinen lapa munissa pizzaa naamaan.Että mä nautin kun kolahtaa omaan nilkkaan vielä.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

3

Markkinoita yritetään hallita keinoja kaihtelematta. Eihän tälläistä suuremmissa määrin ollut, kunnes Google, Apple ja Microsoft tulivat markkinoille.
Eiköhän jokainen suuri yritys ole yhtä häikäilemätön saadakseen kilpailuetua.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

5

> Eihän tälläistä suuremmissa määrin ollut, kunnes Google, Apple ja Microsoft tulivat markkinoille.

Riitely taisi tapahtua aiemmin sellaisten yhtiöiden välillä, jotka eivät kiinnostaneet suurta yleisöä, ja joista moni ei ole edes koskaan kuullut. Kyllä ainakin puolijohdevalmistajat ovat tapelleet patenteista keskenään vuosikymmenet, ja ilmiö on vain laajentunut entisestään. Tuossa jotain tilastoa patenttiriidoista:
http://ipwatchdog.com/images/patent-cas...d-1980-2010.png

Vastaa
Lumikki
Lumikki

6

Ongelma tuossa pantentti riitelyissä on se että ne häiritsee nykyään jo tavallista kuluttajaa. Siis estetään asioita jotka vaikeuttavat kuluttajan tuotteiden hankintaa ja käyttöä, sekä estävät vapaata kilpailua. Puhumattakaan mitä tällainen yritysten patenttien väärinkäyttö aiheuttaa menetyksiä ihmiskunnan teknilliselle kehitykselle noin yleensä.

Vastaa
jartar
jartar

7

Oikein naurattaa tämä uutinen kun Google itse osti Motorolan jotta saa paremmat aseet patenttisotaan. Pumpannut Motorolalle rahaa jotta se saa lisää patentteja ja voi taistella tätä kautta muita yhtiöitä vastaan. Google tekee ihan samaa Motorolan kautta ulkoistamalla sille patenttisodan.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

8

Googlen oli pakko ostaa Motorola ja nyt sekään ei auta patenttisodassa niin nyt sitten yritetään tällä kaavalla.

@6

Se mitään kuluttajaa häritse, rahaa kehiin tai vaihtokauppaa patenteista niin kuluttajat saavat kyllä haluamansa, mutta sijoittaja ei.

Nokia on siirtynyt samaan kelkkaan Applen, Googlen ja Microsoftin kanssa niin ei nyt valiteta, kun toimitaan samalla tavalla.

Vastaa
jartar
jartar

9

@9
Microsoft ei kiristä vaan pitää huolta oikeuksistaan. Tietysti se ottaa rahat pois Android valmistajilta, koska se on mahdollista. Patentit antavat siihen mahdollisuuden. Se on bisnestä.
Huvitti tuo google play kommentointi. Hatusta heitit jutun ilman mitään perusteluja. Hienoa meininkiä...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja