Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Windows Phonen kasvu Nokian harteilla

15
Matti Vähäkainu

Windows Phonen kasvu Nokian harteilla
Nokian älypuhelinstrategian onnistumisesta voi tähän mennessä vetää kahdenlaisia johtopäätöksiä. Uusimmat tilastot Windows Phone -puhelinten käytöstä tukevat niin ikään kolikon kääntöpuolia.

Localytics-tutkimusyhtiön uusin raportti kertoo, että Windows Phone on onnistunut kasvattamaan maailmanlaajuista käyttäjäkuntaa tänä vuonna 312 prosentilla. Valtaosa kasvusta on koostunut nimenomaan Nokian puhelimista. Peräti 59 prosenttia Localyticsiä käyttävistä sovelluksista ajetaan Lumia-puhelimissa.


Yhdysvalloissa kärkipaikkaa pitää edelleen HTC, joskin pienellä marginaalilla. Nokian on kiilannut taiwanilaisyhtiön etumatkan neljään prosenttiyksikköön, mutta kappalemääräinen myynti mitataan neljännesvuosittain vaatimattomasti sadoissa tuhansissa.



Windows Phone 7:n kasvulukemat tilastoissa ovat varmasti Nokian ja Microsoftin osalta mieluista katsottavaa, mutta Android ja iPhone porhaltavat edelleen kaukana edellä. Vain muutamien prosenttien markkinaosuus älypuhelimissa ja kilpailuun verrattuna mitättömät myyntimäärät kertovat, että uuden sukupolven Windows ei tule kumppanusten kannaltaan yhtään liian aikaisin.

Kommentit (15)

korealaiset tulevat! (vahvistamaton)

3

Valtaosa kasvusta on koostunut nimenomaan Nokian puhelimista.Peräti 59 prosenttia Localyticsiä käyttävistä sovelluksista ajetaan Lumia-puhelimissa.
Totta tällä hetkellä,MUTTA...loppuvuodesta tulee kilpailu vasta alkamaan!.

Vastaa
Mysticiza
Mysticiza

4

Nokialla on ylivoimaisesti WP:ssä parhaat omat sovellukset sekä Pureview tekniikka. Muilla valmistajilla tulee vaikeaa jos meinaavat WP:ssä kilpailla Nokiaa vastaan.

Vastaa
jake se minäkin (vahvistamaton)

5

mitä välii, miten 2%:n markkinaosuuden jakavat keskenään? pah!

Vastaa
djtob
djtob

7

@6. Bada kuopattu, Tizenille ei jää aikaa. Varsinainen tuuliviiri kun luureillekin tulee sitten joskus päivityksiä jos silloinkaan.

Valinta on sitten helppo.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

8

@1&3
Ette varmaan ollu taas edes tosissanne...

@3
Miksi kilpailu vasta alkais loppuvuonna WP8:n tullessa? Nimenomaan Nokian WP kausi vasta ALKAA silloin.

Mitä Nokia on tehnyt tähän mennessä nykystrategiallaan?
1) Lähti WP kelkkaan muita myöhemmin, WP7.5 oli jo julkaistu ja muilla kehitystä tehty. 2) Edellisestä johtuen Nokian varmasti suurimpia tavoitteita oli vain saada jalansijaa WP-markkinoilla ja 3) varmasti myös omalla vielä jonkinlaisella painoarvollaan lisätä WP-myyntiä.

Näillä oletuksilla uutisessa esitetyt tilastot ovat pelkästään positiivisia. Enää puuttuu seuraava askel: 4) Lyödä muut WP valmistajat jatkossakin sekä tuoda paljon myyviä ja Nokian kurssin kääntäviä WP8-tuotteita markkinoille.

Nähtäväksi jää miten Nokian käy, mutta tähän mennessä ei paljon nykyistä enempää voinut kai odottaakaan. Olihan WP kuitenkin jo ainakin kertaalleen kuopattu järjestelmä kaksi vuotta sitten.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

9

@6
Kiitos asiallisesta ja lisäarvoa tuovasta kommentista.

Eipä siis Samsungillakaan näytä olevan liian helppoa omien (Bada) tai vieraiden (Tizen) linux-järjestelmien kehityksessä... Nokiahan sen on jo testannut ja luopunut niin Meegosta (nykyinen Tizen) kuin myös halppisluurien linuxista, jonka nimeä en nyt muista... Siis täysin samoilla askelmerkeillä sanoisin...

Vastaa
Samsung & WP8 @ (vahvistamaton)

10

@9 Tizen tulee olemaan ihan erilainen,kuin Meego joten...aika näyttää!

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

15

@10
Miten liittyi siihen, että Tizeniä lykätään? Jos kommentoit, niin kommentoi perusteiden kanssa.

@14
Ja miten liittyy aiheeseen? Valaisetko vähän, taas... huoh!

Nopealla lukasulla en kyllä löytänyt T&T:n jutusta sitä kopiointi kohtaa lainkaan...

Nokiahan olisi toki voinut valita kumppanikseen myös Googlen ja tuoda pyöreäkulmaisen, yhdellä isommalla keskinapilla varustetun laitteen markkinoille. Silloin voitais puhua kopioinnista.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja