Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Apple nujersi Samsungin oikeudessa -- myyntikieltohakemus on jo työn alla

70
Manu Pitkänen

Apple nujersi Samsungin oikeudessa -- myyntikieltohakemus on jo työn alla
Apple on voittanut lähihistorian yhden merkittävimmän patenttiriidan Samsungia vastaan. Riitaa puitiin Kaliforniassa, lähellä Applen pääkonttoria.

Oikeus totesi päätöksessään, että Samsung on kopioinut omiin Android-tuotteisiinsa Applen iPhonessa ja iPadissä käyttämiä ominaisuuksia. Menestystuotteiden jäljittely tulee korealaisyhtiölle näillä näkymin kalliiksi, sillä oikeus määräsi sen maksamaan Applelle yli miljardin dollarin korvauksen aiheuttamistaan menetyksistä. Applen oman näkemyksen mukaan vahinkoa on syntynyt noin 2,5 miljardin dollarin edestä.
Samsung aikoo kuitenkin valittaa päätöksestä, joten tilanne voi vielä elää suuntaan tai toiseen. Tunteet yhtiöiden välillä voivat samalla kiristyä entisestään. Tästä saatiin jo esimakua kesällä.

Applen ja Samsungin välisen riidan vaikutukset tulevat varmasti koskettamaan koko alaa, oli se mikä hyvänsä. Yhtiöt ovat kilpailijoita kulutuselektroniikkapuolella, mutta ne ovat läheisiä yhteistyökumppaneita komponenttimyynnissä. Reutersin mukaan Apple tilaa Samsungilta vuosittain noin viiden miljardin dollarin edestä osia sen tuotteisiin. Viime aikoina on ollut havaittavissa, että Apple on alkanut etsiä vaihtoehtoisia toimittajia sen käyttämille komponenteille.

Riita voi näkyä myös kauppojen hyllyillä, sillä Applella on nyt tuhannen dollarin paikka hakea Samsungin avaintuotteille myyntikieltoa Yhdysvalloissa. Reutersin tietojen mukaan näin tulee myös käymään. Tämä voi vuorostaan johtaa tuotevalikoiman kaventumiseen älypuhelin- ja tablet-markkinoilla, ainakin hetkellisesti.

Jää nähtäväksi kasvaako Applen nälkä voiton myötä, eli suuntaako kalifornialaisyhtiö tähtäimensä seuraavaksi muihin Android-valmistajiin.

Kommentit (70)

Bobakki (vahvistamaton)

1

Eipä olisi uskonut, että Apple pärjää jenkki oikeudessa. Valamiehistölläkin taisi olla kiire iPhoneilla pelamaan, kun 21 tuntia uhrasivat. Mutta yhdysvaltalais kuluttajat tulevat olemaan voittajia, kun vaihtoehdot vähenevät puhelimissa myyntikiellon takia.

iTelkkarin julkaisun jälkeen taitaa olla taas sama juttu..

Vastaa
Blah91
Blah91

2

Eiköhän tässä kuluttajat juuri kärsi eniten kun kilpailu vähenee, hinnat nousee ja uudet puhelimet alkavat entistä enemmän toistamaan vain edellisiä.
Pahimmassa (ja äärimmäisimmässä) tapauksessa ollaan siinä että iShaib on ainoa puhelinvalmistaja.

Vastaa
delic
delic

3

Siinä kävi juuri niinkuin odottikin.

Tuli netin avulla seurattua tämä kuukausi ja molempien puolien viikot joilla vakuutellaan tuomareita, olin yllättynyt miten heikko vastaus samsungilla oli.

Apple tako todella kovia todisteita päivä toisensa jälkeen mihin nyt ei ollut paljon lisättävää tai epäselvyyttä mistä on kyse.

Mitä taas samsung teki omalla viikollaan, no eipä juuri mitään, tuntuu että sielläkin tiedettiin jo valmiiksi että suuri häviö tulee.

Onhan se niin, että samsungin todellinen menestys puhelinpuolella lähti käyntiin iPhonen kopiotuotteella.

Tämä on varmasti melko paukku samsungin maineelle.

Kopikatti sai mitä ansaitsi! Olihan tämä selvä peli jo pitkän aikaa sitten!

Vastaa
totaka86
totaka86

4

On se jännä kuinka joku firma voi patentoida suorakaiteen jossa on kulmat pyöristetty. iTelkkaria odotellessa sit ja sitä ku Apple päättää patentoida telkkarin -.-

Vastaa
Agent_007
Agent_007

5

Lainaus:

Valamiehistölläkin taisi olla kiire iPhoneilla pelamaan, kun 21 tuntia uhrasivat.


IMHO valamiehistön käyttäminen tällaisessa oikeuskäsittelyssä ylipäätään on jo niin suuri virhe/vääryys, että lopputuloksella ei ole väliä. Tunteisiin vetoaminen tekniikkaan ja patentteihin liittyvässä oikeuskäsittelyssä murentaa hyvin äkkiä uskon koko järjestelmään.

Lainaus:

On se jännä kuinka joku firma voi patentoida suorakaiteen jossa on kulmat pyöristetty.


Ei tuossa patentoinnissa itsessään ole vielä mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa (), mutta siinä vaiheessa kun Prior art ei enää kumoa oikeudessa patentteja, niin ollaan ongelmissa, kuten tässä tapauksessa.
http://www.forbes.com/sites/conniegugli...nues-live-blog/

Vastaa
Sefriol
Sefriol

6

Tavallaan hyvä ja tavallaan huono päätös. Noh, päämääräinen ideahan on kumminkin se, että kannustetaan erilaiseen muotoiluun ja toteutukseen, niin että tehdään erilaisia tuotteita, eikä kopioida samaa.
Tietenkin kuluttajan kannalta paras voisi olla se, että samasta tuotteesta tekee miljoona erilaista kopiota ja kuluttaja ostaa halvimman.
Toisaalta tälläinen päätös saattaa kannustaa innovaation kehitykseen ja uusiin tuotteisiin, jotka aiheuttavat samanlaisen muutoksen kuin iPhone vuonna 2007.

Vastaa
arivesa
arivesa

7

Eihän tämä farssi todella tähän lopu.Kun nyt Jobs-vainaan eskarikaverit ovat päättäneet,että vinosilmä on tietysti syyllinen,näemmä ymmärtämättä edes mikä on ominaisuuden ja haetun patentin välinen ero,joutuu taas korkeampi instanssi töihin.
Sinänsä turhaan,kumoamaan tämänkin järjettömyyden.

Korealais-tuomari oli kotiinvedossaan kohtuulisempi,kun totesi Applen loukanneen kahta Samsung-patenttia,ja Sampan yhtä Apple-patenttia.Korvausvaade muutama kymppitonni suuntaansa.
Ja kyse oli patenteista,ei ominaisuudesta tai muotoilusta.

Tietty asianajokulujen kertyessä kehnonee busines-ilmapiirikin noiden kahden välillä.
Näemmä Jobsin vainoharha edelleen elää ja voi hyvin.
Sanoihan mielellään käyttävänsä vaikkapa 40 Mrd.taalaa "thermonuclear"sotaan Googlen kaatamiseksi.
Tarkoitti Android käyttistä,ei Samsungin muotoilua.

No,nyt ovat myös HTC ja Motorola syytettytinä.
Reilun kilpailun irvikuvaa.Imagollisesti Omena on jo "applecore",loppuunsyöty kota.

Vastaa
lapsellista (vahvistamaton)

11

Eihän tuosta voi todeta kuin lapsellinen kinaaminen. Viime kädessä tuosta hyötyvät vain valmistajat - kuluttajat maksavat yhä vähenevistä laitteista. Ja pitää muistaa kuinka suuret markkinat ovat esim. Kiinassa, Intiassa tai Afrikassa - niissä maissa taitaa Applen / Samsung yms. turha hakea kietoja.

Itsellä on tuo Applen touhu kääntynyt jo sitä itseään vastaan. Minusta tuollaisen lapsellisen firman tuotteiden ostaminen on viimeisin ostokseni - siis ei ikinä. Itselleen Apple hallaa tekee. Apple on kuitenkin vain kalliimpien älypuhelimien valmistaja, eikä sillä ainakaan vielä ole (jos koskaan tule olemankaan) puhelimia massoille. Eivät kaikki halua maksaa satoja euroja puhelimista, vaan se on vain sadan euron ostos.

Vastaa
iFööni @ (vahvistamaton)

12

Ei tarvitse onneksi ostaa iPhonea jatkossakaan!!. ;)
Apple luulee omivansa kaiken patentin,mitä heidän tuotteissaan on!!.
Apple tai Samsung "pelaa nyt/kokoajan epärehellistä peliä" tai sitten on pystynyt tuomarin rahallisesti lahjomaan!!.

Vastaa
iFööni @ (vahvistamaton)

13

Samsungin olisi nyt syytä antaa samalla mitalla takaisin Applelle,mutta kahta kovemmin!.
On idioottamaista syyttää vanhaa mallia iPhonen kopioksi,joka on jo 3 vuotta vanha malli (SGS1) koska SGS2 ja nykyinen SGS3 ovat jo ihan erilaisia designiltään!!.

Vastaa
thextremist7 (vahvistamaton)

14

@8 & 9:
Google translatellako käänsit? Ihme ettei sensuroitu...

Ja mitä uutiseen tulee, oli odotettavissa.

Vastaa
Samsungonhomo (vahvistamaton)

15

Taidan tästä lähteä ostamaan voiton kunniaksi Toisen iphonen, ipadin ja vaikka appletv:n.
Onneksi samsungin paska sai opetuksen!
Kallis ctrl+c ctrl+v suunnitelu osastolla, mutta minkäs mahtaa kun ei ole taitoa tehdä kunnon puhelimia!

Vastaa
delic
delic

16

@13 EI kyllä se on samsung joka tässä on itsellää hallaa tehnyt, On aika mielenkiintoista nähdä mitä tämä tekee samsungin maineelle.

"Apple on kuitenkin vain kalliimpien älypuhelimien valmistaja, eikä sillä ainakaan vielä ole (jos koskaan tule olemankaan) puhelimia massoille."

Sehän tässä onkin aika mielenkiintoista että kaupan kalleimmasta älyluurista on nimenomaan tullut massalaite, tuskinpa tätä olisi moni uskonut tapahtuvan, kertoo vain siitä kuinka toimivasta ja hyvästä laitteesta on kyse.

@15 Ei galaxy s3 liittynyt tähän oikeusjuttuun mitenkään eikä tainnut liittyä sgs2 myöskään, eikä sillä ole merkitystä koska se tuomio langetetaan kun se kopioiminen on kuitenkin tapahtunut. Ei nämä asiat ihan yhtäkkiä tule päätökseen, oikeusjuttu sgs1:een liittyen on kuitenkin aloitettu jo aikaa sitten ja tämä on ollut pitkä prosessi.

Vastaa
delic
delic

17

Tässä puhelinvertailun uutisessa ei muuten lukenut, että samsung hävisi 7:stä patenttisyytöksestä 5.

Ja Apple ei hävinnyt yhtäkään samsungin mainitsemaa patenttiloukkausta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

@2
"Eiköhän tässä kuluttajat juuri kärsi eniten kun kilpailu vähenee, hinnat nousee ja uudet puhelimet alkavat entistä enemmän toistamaan vain edellisiä. "

Ponttinahan on nimenomaan se, että kilpailu ja *erilaiset* ratkaisut lisääntyvät. Ei kukaan halua Samsungia pois markkinalta, sen vaan pitää lopettaa suora kopiointi ja maksaa korvauksia hyödystä jonka se on laitomalla toiminnallaan saanut.

Pointtina ei ole raha, molemmilla on sitä aivan riittävästi, Applen tarkoituksena on estää vastaava toiminta jatkossa.

"Pahimmassa (ja äärimmäisimmässä) tapauksessa ollaan siinä että iShaib on ainoa puhelinvalmistaja."

En pidä tuota mitenkään mahdollisena. Markkinalla on paljon tilaa muillekin. Kun Samsung painostetaan kilpailemaan reilusti tulee kuluttajalle enemmän hyviä vaihtoehtoja (siis ei pelkkiä huonoja kopioita). Näkisin, että parin vuoden tähtäimellä Samsungin tuotteet apinoivat iPhonea selvästi vähemmän ja ne ovat sen seurauksena myös selvästi parempia kuin nykyään. Toki sen tuotekehityksen on tehostuttava ja hieman muututtava.

Tämän seurauksena kuluttajilla on enemmän erilaisia vaihtoehtoja joista valita.


@4
"On se jännä kuinka joku firma voi patentoida suorakaiteen jossa on kulmat pyöristetty."

Trololo. Eihän tuosta ollut lainkaan kysymys. Jos aihepiiri kiinnostaa, tutustu vaikka The Vergen oikeudenkäynti-uutisointiin. Se oli varsin kattavaa ja tasapuolista. Saatavissa sekä tekstinä että podcasteina.


@6
"Tietenkin kuluttajan kannalta paras voisi olla se, että samasta tuotteesta tekee miljoona erilaista kopiota ja kuluttaja ostaa halvimman."

Tässä tuoteryhmässä tuo ei missään tapauksessa ole kuluttajan kannalta parasta. Jossain jauhoissa tai maidossa, joissa suurin innovaatio on varmaan takana, voi tilanne olla eri.

Lyhyellä tähtäimellä kuluttaja voisi ehkä voittaa, jos oletetaan, että joku tuote, esimerkiksi iPhone on jotenkin täydellinen, josta ei voi parantaa. Ja että myös kopio olisi täydellinen, kopioisi ulkonäön lisäksi myös toiminnallisuuden, tuntuman ja ekosysteemin. Oletukset eivät tietenkään pidä paikkaansa. Älypuhelimissa on paljon parannettavaa ja se ei todennäköisesti onnistu pelkällä iteratiivisella kehittämisellä. Hyppäyksenomaisia parannuksia, kuten iPhone, tarvitaan jatkossakin. Ne vaativat suurempia kehityspanostuksia kuin kopiointi.

Malli, jossa miljoona kopiota sallittaisiin ja kilpailtaisiin vain hinnalla johtaisi uuden innovaation vähenemiseen, keskityttäisiin vaan pienentämään kuluja viilaamalla valmistusta ja komponentteja halvemmiksi (huonontaisi todennäköisesti sekä laatua että käyttökokemusta). Ketään ei kiinnostaisi sijoittaa uuden, etenkään mullistavan tuotteen kehitykseen koska kävisi kuten Applelle, viisi vuotta iPhone-kehitystä ja Samsung apinoi sen muutamassa kuukaudessa. Muutaman kuukauden, tai edes vuoden, lead time ei useinkaan riitä kattamaan kovinkaan kummoista investointia ja ekosysteemin rakennusta.

Huomattavaa on se, että Samsung ei alkanut suoraa kopiointia heti kun iPhone julkaistiin, se odotteli pari vuotta. Vasta kun iPhone-myynti kasvoi, alkoi kopiokone laulaa. Apple siis maksoi kehityksen ja markkinoinnin, otti suuren riskin täysin uudenlaisen puhelimen kanssa ja vasta kun nähtiin että tuote myös menestyy markkinalla alkoi suora kopiointi ja iPhonen brändilla ratsastaminen. Noloa.

@7
"Reilun kilpailun irvikuvaa."

Olen samaa mieltä, Samsungin toimet eivät ole olleet lainkaan reiluja. Inspiraatiota saa hakea, liian suora kopiointi on täysin tuomittavaa. Myöskin Samsungin (ja Google-Motorolan) FRAND-patenttien väärinkäyttö on kaukana reilusta.


@15
"On idioottamaista syyttää vanhaa mallia iPhonen kopioksi,joka on jo 3 vuotta vanha malli (SGS1) koska SGS2 ja nykyinen SGS3 ovat jo ihan erilaisia designiltään!!"

Oikeuden rattaat eivät liiku kuin viritetty Corolla. Apple huomautti asiasta pian SGS:n tultua markkinalle. Samsung ei lopettanut kopiointiaan, vaan se pikemminkin eskaloitui, ja ei suostunut sopimukseen. Kun asiaa ei saatu toistuvista yrityksistä huolimatta sovittua, oli se pakko viedä oikeuteen. Ja tietenkin Applelle pitää maksaa edellisten vuosien aikana koituneista vahingoista. Eivät ne mihinkään häviä vaikka tökeröin kopio poistuisikin markkinalta.

Vastaa
Don54
Don54

19

Hyvin on Applen aivopesu uponnut edelliselle kirjoittajalle, tai sitten on vaan trolli. Todellakin kyseessä on suorakaiteen patentoiminen.

Kysessä on vain se, että Samsung on tuonut menestyksekään tuotteen markkinoille. Apple ei kestänyt sitä, että tuote on kaikin puolin parempi, joten syytti kilpailijaa "kopioinnista" ja vei asian oikeuteen. Ja vastoin luulojasi Apple ei suostunut sopimaan, vaikka Samsung halusi.

Jos tuotteen menestyminen voidaan tulkita vahinkojen aiheuttamiseksi, niin sittenhän voidaankin kieltää muutkin kilpailijat markkinoilta. Näitä "vahinkojahan" tulee aina, kun kuluttaja valitsee jonkun muun puhelimen kuin iPhonen. Lisäksi Apple on kopioinut useita Galaxyjen ominaisuuksia puhelimeensa, joten Galaxyistä on ollut paljon hyötyä myös iPhonen käyttäjille.

Täytyy olla erittäin tyhmä, jos luulee että tällainen oikeuden päätös jotenkin edistäisi kilpailua.

Muistettankoon vielä, että Apple varasti Samsungin tekemän ulkoasun ensimmäiseen iPhoneen: lh3.ggpht.com/-sGEXpG_C4Yk/Tnb8EJHHtsI/AAAAAAAABGk/S2iUgGZBph8/s1600/Slide4.JPG (HUPS!)

Apple voitti tällä kertaa, mutta kaikki kuluttajat menettivät jotain tänään.

Hyväksymme anteeksipyyntösi jo etukäteen.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

20

@21
"Hyvin on Applen aivopesu uponnut edelliselle kirjoittajalle, tai sitten on vaan trolli. Todellakin kyseessä on suorakaiteen patentoiminen."

Tutustu oikeuden dokumentteihin tai johonkin kattavaan uutisointiin (esim. mainitsemani The Verge) aiheesta. Kyseessä ei todellakaan ollut vain suorakaiteen patentointi vaan paljon paljon enemmän.

Ja Samsunghan on imitoinut Applelta vaikka mitä, latureista, myyntipaketteihin ja kauppoihin. Alla hauska lista, en ihan kaikkia kohtia allekirjoita, mutta ei ole epäselvää, mikä Samsungin design-metodin kantava idea on. :) Ja ei Samsung ole tätä ihan hetki sitten aloittanut. Aiemmin se kopioi mm. BlackBerrya ja Nokiaa.

http://nicklazilla.tumblr.com/post/2920...les-biggest-fan


"Kysessä on vain se, että Samsung on tuonut menestyksekään tuotteen markkinoille. Apple ei kestänyt sitä, että tuote on kaikin puolin parempi, joten syytti kilpailijaa "kopioinnista" ja vei asian oikeuteen."

Suurin osa Samsungin tuolloisesta ja nykyisestäkin myynnistä on puhelimia jotka ovat paljon halvempia, mutta "riittävän" paljon iPhonen näköisiä ja kaltaisia. Kiistellyt tuotteet eivät todellakaan olleet kaikin puolin parempia, sen kertoo lähes jokainen vertailu sekä raudan, että etenkin käyttökokemuksen ja ekosysteemin osalta.


"Ja vastoin luulojasi Apple ei suostunut sopimaan, vaikka Samsung halusi. "

Lähteesi on joku muu kuin oikeudessa esitetyt dokumentit? Mikä?

Myös Google ja Samsungin omat designkonsultit olivat sitä mieltä että laitteet olivat liikaa Applen tuotteiden kaltaisia, muutoksia ei tapahtunut.


"Jos tuotteen menestyminen voidaan tulkita vahinkojen aiheuttamiseksi, niin sittenhän voidaankin kieltää muutkin kilpailijat markkinoilta."

Eihän tuotteen menestymistä tulkittu vahinkojen aiheuttamiseksi. Suora kopiointi ja sen seuraukset tulkittiin sellaisiksi.


"Muistettankoon vielä, että Apple varasti Samsungin tekemän ulkoasun ensimmäiseen iPhoneen"

Hah. Ihan erilainen UI ja puhelinkin on paksu slider.

Jos Samsung olisi jatkanut tuolla F700-linjalla, rohkeasti sitä parantaen, keksien uudenlaisia UI-innovaatioita, kuten esimerkiksi Nokia (N9 Swipe-UI) ja Microsoft (WP7) ja luoden selkeästi tunnistettavan *oman* lookin ja brandin ei kellään olisi nokan koputtamista. Ja oletettavasti lopputuotekin olisi ollut parempi kuin nykyiset, mutta kun Samsung kirjoitti mm. tällaisen dokumentin

http://www.theverge.com/2012/8/8/322728...ace-improvement

Joka johti suunnilleen tähän:

http://mynokiablog.com/wp-content/uploa...-iphone-3gs.jpg

Ei pitäisi olla kauhean epäselvää mitä on tapahtunut ja että sillä on hintansa. Androidin IP-tilanne on muutenkin ollut erittäin sekava, mm. Microsoftilla on ollut asiasta vähän huomautettavaa, ihan syystä.

> Apple voitti tällä kertaa, mutta kaikki kuluttajat menettivät jotain tänään.

Mitä kuluttajat menettivät tänään? Kuluttajathan nimenomaan saavat jatkossa parempia tuotteita ja enemmän oikeata valinnanvaraa kun Samsungkin jatkossa pistää paukkuja kehitykseen eikä kopiointiin. Ja että Apple ja muut (mukaanluettuna Samsung) uskaltavat jatkossa pistää paukkuja isompiinkin kehitysaskeleisiin, pelkäämättä että se heti kopioidaan korvauksetta kilpailijoiden toimesta.

Vastaa
Lauzi
Lauzi

21

Eli jos kehtaa olla sitä mieltä, että Apple oli oikeassa SGS1 muistutti liikaa iPhonea, on aivopesty Applefani? Hyvä pojat kyllä tuollaisella retoriikalla ja nollaperusteluilla väittelyitä voitetaan.

Vastaa
Don54
Don54

22

"Hah. Ihan erilainen UI ja puhelinkin on paksu slider. "

Muuta todistetta ei tarvitsekaan Applen ja sen fanien tekopyhyyteen. Kopiointi on kopiointia vain silloin kuin Apple ja sekopäinen kannattajakunta niin sanoo, vaikka laite on selvästi kopio F700:sta. Lisäksi Samsungin vuotamat todisteet osoittavat selkeästi, että firmalla oli suorakaide-design mielessä jo kauan ennen iPhonea.

"En osaa lukea kuin Applen propagandaa, joten en ole kuullutkaan että Samsung olisi halunnut sopia oikeusjuttua"

tietokone.fi/uutiset/apple_torjui_samsungin_sovinnonelkeet

Kyseessä on Australia, mutta sillä ei ole merkitystä.

"Kiistellyt tuotteet eivät todellakaan olleet kaikin puolin parempia, sen kertoo lähes jokainen vertailu sekä raudan, että etenkin käyttökokemuksen ja ekosysteemin osalta."

Paskapuhetta. Galaxyt voittavat iPhonet lähes kaikilta osin. Jopa Galaxy S2 voittaa iPhone 4S:n, vaikka viimeisin iPhone julkaistiin S2:n jälkeen. Apple ei siis osannut tehdä parempaa tuotetta, vaikka se kopioi idean käyttää tuplaydinprosessoria Galaxy S2:sta (kyllä, kopioi. Jos se on kilpailijan puhelimessa, se on kopiontia. Applen mielestä siis)

Viimeisimmässä Galaxy taas lyttää iPhonet täysin, joka varmasti suuttutti Applen. Laitteessa on enemmän keskusmuistia, parempi prosessori (neliydin), suurempi näyttö ja parempi resoluutio kuin missään iPhonessa. Paremmuuden huomaa siitä, että laite toimii huomattavasti sulavammin ja nopeammin. Tehokkuudestana huolimatta laitteet painavat vähemmän. Toisin kuin Apple-fanit, olen testannut molempia puhelimia.

Vaikka S3 ei ollut oikeudessa keskipiste, on Apple valittanut siitäkin, joten turha väittää vastaan.

"Aiemmin se kopioi mm. BlackBerrya ja Nokiaa."

HUPS! guardian.co.uk/technology/2011/jun/14/apple-nokia-patent-case

"pelkäämättä että se heti kopioidaan korvauksetta kilpailijoiden toimesta."

Paskapuhetta. Pikemminkin sukelletaan syvälle patenttiviidakkoon, eivätkä valmistajat uskalla lisätä puhelimiinsa hyödyllisiä ominaisuuksia, koska heti alkaa patenttisalkkupeloittelu. Siksipä kuluttajat menettivät tänään jotain ja vain todella pahat ihmiset voivat nähdä asian eri tavalla.

Vastaa
delic
delic

23

@20

"Huomattavaa on se, että Samsung ei alkanut suoraa kopiointia heti kun iPhone julkaistiin, se odotteli pari vuotta. Vasta kun iPhone-myynti kasvoi, alkoi kopiokone laulaa. Apple siis maksoi kehityksen ja markkinoinnin, otti suuren riskin täysin uudenlaisen puhelimen kanssa ja vasta kun nähtiin että tuote myös menestyy markkinalla alkoi suora kopiointi ja iPhonen brändilla ratsastaminen. Noloa. "

Sama toistui varmaan iPadin kanssa. Välittömästi kun huomattiin millainen hitti iPad oli niin laitettiin kopiokoneet laulamaan, ei ollut yksinkertaisesti edes aikaa miettiä miten laitteen voisi toteuttaa toisella tavalla ulkonäöllisesti tai että mitä omaa siihen voisi tuoda. Laite oli vaan saatava nopeasti markkinoille, että päästään keräämään rahaa koska tablethan oli/on niin valtava hitti, noh kuten on nähty se ei sitten mennytkään muilta kun Applelta ihan sillä tavalla...

Kopiot kun harvoin menestyy jos ei ne ole parempia kun alkuperäinen tai merkittävästi halvempia ja kumpikaan ei samsung tabissa toteutunut, se oli vain halpa iPad kopio.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

24

@24
"laite on selvästi kopio F700:sta."

Haluat selvästi jatkaa sen suorakaide-olkinuken hakkaamista. Valitettavasti vain se on yksi pieni detalji kokonaisuudessa.

Jos pidät kädessäsi F700:aa ja iPhonea on ilmiselvää, että kyseessä ovat eri tuotteet. Lisäksi käyttöliittymä on sekä ulkoasultaan että tominnallisuudeltaan aivan erilainen. Etkö näe eroa käyttöliittymissä vai etkö vaan pidä niitä tärkeinä?


"Lisäksi Samsungin vuotamat todisteet osoittavat selkeästi, että firmalla oli suorakaide-design mielessä jo kauan ennen iPhonea."

Se, että on joku muoto mielessä ei riitä. Ja edelleenkin, ei jutussa ole siitä suorakaiteesta ainoastaan kysymys. En tule toistamaan itseäni enää tästä asiasta, ota selvää.

Mutta esimerkkinä: Nokian Lumia 800 suorakaide ja käyttöliittymä eivät ole liian suora kopio, eivät edes sinne päin. Samsung olisi siis voinut yrittää tehdä jotain omaa liiallisen kopioinnin asemesta. Se vain *valitsi* oman polkunsa ja itsepäisesti pysyi sillä vaikka monet siitä huomauttivat.


> Kyseessä on Australia, mutta sillä ei ole merkitystä.

Päin vastoin. Tässä jutussa on kyse USA:sta ja pääasiassa puhelimista, joten Australian tablet-väännöllä ei ole kauheasti merkitystä.


"Apple ei siis osannut tehdä parempaa tuotetta, vaikka se kopioi idean käyttää tuplaydinprosessoria Galaxy S2:sta (kyllä, kopioi. Jos se on kilpailijan puhelimessa, se on kopiontia. Applen mielestä siis)"

Just just.


"Viimeisimmässä Galaxy taas lyttää iPhonet täysin, joka varmasti suuttutti Applen. Laitteessa on enemmän keskusmuistia, parempi prosessori (neliydin), suurempi näyttö ja parempi resoluutio kuin missään iPhonessa."

Kannattaa tutustua tämän jutun aikajanaan. Teoriasi Applen suuttumuksesta S3:sta johtuen ei oikein siihen mahdu.


> Toisin kuin Apple-fanit, olen testannut molempia puhelimia.

Olen kyllä testannut aika monta Androidia, S3:a kieltämättä en vielä. Ja väitteesi sulavuudesta ja kaiken paremmuudesta eivät kyllä ole osuneet omiin silmiini.


> Vaikka S3 ei ollut oikeudessa keskipiste,

S3 ei ollut mukana jutussa lainkaan. Toisin kuin Samsung-fanit, tunnen tämän tapauksen faktoja. :)


> HUPS! guardian.co.uk/technology/2011/jun/14/apple-nokia-patent-case

Hups? Nokialla ja Applella oli kiistaa FRAND hinnoittelusta ja vähän muustakin, joka sovittiin. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä Samsungin kopiointitaipumusten kanssa. Samsung BlackJack ei häviä vaikka Apple ja Nokia tekisivät mitä. :)


> Paskapuhetta. Pikemminkin sukelletaan syvälle patenttiviidakkoon, eivätkä valmistajat uskalla lisätä puhelimiinsa hyödyllisiä ominaisuuksia, koska heti alkaa patenttisalkkupeloittelu.

Kannattaa vähän tutustua kenttään pidemmältä aikavälillä. Ei Apple patenttia ole keksinyt, eikä se ole ensimmäinen joka niitä käyttää. Tämä juttu ei sitä patenttiviidakkoa saanut aikaan eikä sitä pahenna. Mutt,a tämän jutun jälkeen jopa korealaiset tietävät että design patenteilla ja trade dressillä on USA:ssa merkitystä, eli suora kopiointi ei ole hyväksyttyä.


> Siksipä kuluttajat menettivät tänään jotain ja vain todella pahat ihmiset voivat nähdä asian eri tavalla.

Vieläkään sana "jotain" ei täsmentynyt. Ja kiitos tölväisystä, hienoa argumentointia.

Kokonaisuudessa softapatentit ovat ongelmallinen kenttä, niille tarvitsisi tehdä jotain (en tiedä mitä). Mutta jollain tavalla on myös pystyttävä estämään Samsungin tapainen häpeämätön kopiointi, joka pidemmällä tähtäimellä on ehdottomasti huonoa myös kuluttajille.

Vastaa
BadApple @ (vahvistamaton)

25

@26
Samalla tavoin Hyundai aikoinaan kopioi Toyotaa,mutta ei siitä sen suurempaa meteliä tullut!.Nyt ei Toyota ja Hyundai mallit näytä lähellekkään toisia.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

26

Oikeudenkäynnin tulos nyt ei ollut mikään yllätys, ja Samsung pääsi itseasiassa aika vähällä. Nopea Applen apinointi oli tärkein yksittäinen tekijä, joka nosti Samsungin nykyiseen asemaansa. Sen nousun tulojen rinnalla yksi miljardi on vielä pieni summa.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

29

Kyllä on sitten hyvä asia että tehdään myyntikieltoja. Voi kun kuluttajat tykkää siitä että eivät saa ostaa mitä tahtoo. Vapaa kilpailu on sama kuin patenteilla painostettu myyntikielto.

Mitä tulee merkiin ja malliin, niin jokainen kuluttaja valitkoon sen mistä pitää. Mikään ei ole hyvä kaikkille, koska jokaisen ihmisen tarpeet ja vaatimukset ovat erilaiset.

Kaikki juttu paremmuudesta on puhdasta henkilökohtaista maku asiaa. Koska parempi ei aina ole parempi jollekin toiselle.

Vastaa
Axefield
Axefield

30

Käyttäjä Jonahanilla näkyy olevan oikeasti tietoa jutun taustoista ja kirjoittaa järkevästi, muut tyytyvät raivoamaan fanaattisesti, koska Samsung kärsi tappion.
Kaiken Applen ja Samsungin välillä tapahtuneen lisäksi kannattaa miettiä miten paljon korealaisten kopiokonesuunnittelu on vaikuttanut myös Nokiaan. Toki Nokia teki omat virhearvionsa ja junnasi paikallaan ja aliarvioi Applea silloin kun kaikki olisi pitänyt panostaa omien tuotteiden oikeaan kehittämiseen ja tiputtaa liiaksi keskenään samankaltaisten mallien valmistaminen kokonaan pois. Helppo huudella jälkeen päin mitä Nokian olisi pitänyt tehdä, mutta Nokia ei kopioinut Applea vaan pysyi omalla linjallaan joka johti silloisen markkinajohtajan romahtamiseen ja kopioineen firman markkinajohtajaksi nousuun. Tältä kannalta ajateltuna miljardi dollaria on melko pieni haitta.

Vastaa
delic
delic

31

@33 Eihän toi rahasumma ole samsungille se ongelma, mutta miten iso juttu tämä on Samsungin brandille ja nimelle, kun nyt on virallisesti kopioijan leima harteilla maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalla, sen aika näyttää.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

32

Nicklazilla on kyllä yksi naurettavimmista applepro sivustoista koskaan. Onhan siellä monia ihan oikeitakin syytöksiä, mutta moni asia on sellaista "pakko saada näyttämään siltä, että kaikki kopioi Applea" -juttuja. Samsung kopioi kyllä selvästi Applea nykytuotteissaan, mutta ei Applekaan aivan puhdas pulmunen ole. Se otti käyttöönsä hurjan määrän Nokian kehittelemiä teknologioita muuttamalla niitä vain vähän etteivät ne ole patenttilain alaisuudessa, joten heidän ei tarvinnut maksaa mitään.
Viimevuotinen Nokia-Apple patenttikiista on vain murto-osa niistä summista, jotka olisivat Nokialle kuuluneet. Noh, Apple ja Steven Jobs osasivat asianssa, niin ei voi mitään.

Vastaa
JoniS
JoniS

33

@jonahan

”Tuomiota ei pitäisi nähdä Applen voittona vaan amerikkalaisen kuluttajan häviönä. On valitettavaa, että patenttilakia voidaan manipuloida antamaan yhdelle yhtiölle monopoli pyöreäkulmaisiin suorakulmioihin tai teknologiaan, jota Samsung ja muut yritykset parantavat päivä päivältä”, Samsung kommentoi kannanotossaan.

eiköhän se muoto ole ollut vähän isompi asia ollut siellä oikeudessa, kuin mitä yrität antaa ymmärtää.

Vastaa
dollars @ (vahvistamaton)

34

@35
miten iso juttu tämä on Samsungin brandille ja nimelle, kun nyt on virallisesti kopioijan leima harteilla maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalla,

Kaikki valmistajat kopioivat välillä toisiaan ja jotkut osaavat hyödyntään sen niin,että ei näytä kopioidulta (erilainen) Samsung ei ole ollut tarpeeksi innovatiivinen.Jos vertaa edellisiä tai ensimmäoistä Galaxy S-sarjan mallia uuteen S3 malliin,niin eroa on jo tarpeeksi!.Mielestäni myöskin S2 on erottuvainen iPhone 4 tyylistä,vaikka onkin osittain neliskanttinen.
Mutta,Apple on kyllä nostanut jo pitemmän aikaa sen verran suuren metelin näistä patenttiasioista etten ainakaan minä tule ostamaan iPhone 4S enkä tulevaa iPhone 5 mallia itselleni!!.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

35

Nuo patentti sodat eivät ole saaneet muuta aikaiseksi kuin todistaneet että niissä patenteissa on ISO ongelma. Koska ne vaikuttaa negatiivisesti kuluttajien asioihin ja yhteiskunnan kehitykseen. Mutta ei kai siinä olenkaan mitään ihmeellistä, koska koko patentti järjestelmä on suunniteltu niin että yksittäinen taho hyötyy asioista muiden kustannuksella.

Kapitalismissa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kun se viedään äärimmäisyyksiin niin tässä on sitä tulosta. Kilpailua estetään käyttämällä patentteja. Tämä ei ollut alkuperäinen "idea tai syy" miksi koko patentti järjestelmä on luotu.

Mitä tulee kommetteihin täällä, yksikään ei ole sen ihmeellisempi kuin toinen. Jokainen täällä ajaa omaa näkökulmaa ja pitää samankaltaisia näkökulmia omien kanssa parempina kuin erillaisia.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

36

@36
"eiköhän se muoto ole ollut vähän isompi asia ollut siellä oikeudessa, kuin mitä yrität antaa ymmärtää."

Lähdekritiikki kunniaan, syystä tai toisesta haluat luottaa täysin Samsungin lakimiesten sanaan, vaikka oikeudenkäynnistä on ollut saatavilla sekä dokumentteja että puolueetonta, erittäin asiantuntevaa, raportointia useassa lähteessä, sekä oikeudenkäynnin aikana että sen jälkeen. Tuomion julistamisen jälkeen myös valamiehistön jäseniltä on saatu jonkun verran lausuntoja, kannattaa tutustua jos aihepiiri kiinnostaa.[2]

Päätös oli lyhyesti seuraava[1]: Tietyt Samsungin puhelimet rikkovat kolmea UI-patenttia (scrollaus, zoomaus ym.), kolmea design-patenttia (iPhonen kotinäkymä sekä etu- ja takakansi) ja iPhonen mallisuojaa (trade dress). Samsungin tabletit *eivät* riko iPadin design-patenttia.

iPhonen kansia ja iPadia koskevat design patentit voi halutessaan redusoida "mustaksi suorakaiteeksi". Jos kyseessä olisi vain mustan suorakaiteen patentoiminen, kuten Samsungin herrat haluavat sumuttaa, olisi tuomio tullut kaikista jutun puhelimista (ei tullut) ja myös tableteista (ei tullut). MOT.

[1] http://news.cnet.com/8301-13579_3-57500...sung-infringed/
[2] http://www.theverge.com/2012/8/24/3266439/samsung-apple-verdict

Vastaa
aj84
aj84

37

Eipä ole tähän muuta lisättävää kuin se että toivottavasti Korealaiset apinat ottavat tästä opikseen ja keksivät tuotteensa jatkossa ihan itse. Olihan SGSIII jo selvä harppaus tällä saralla joten sehän on selvä todiste myös Samsungin omasta innovatiivisuudesta. Toki veikkaisin itse että SGSIII oli julkisen painostuksen ansiosta kehitetty hätävara, eli tiesivät itsekin ylittäneensä rajan siinä mielin että raastupaan mennään.

Kiinalaisten ja etenkin Korealaisten tapa hyödyntää olemassa olevia markkinoita on kauan tiedossa ollut riesa johon tämä päätös toivottavasti tuo parannusta. He tekevät näin täysin tietoisesti koska lainsäädännöt sen sallivat (toistaiseksi). Apple ei todellakaan ole ainoa yritys joka tästä kärsii. Riittää kun aukaisee silmänsä ja katselee ympärilleen niin totuus valkenee.

Vai haluatteko te tosiaan että markkinat täyttyvät Kiinalaisista ja Korealaisista kopiotuotteista joista sitä "itsensä näköistä" tuotetta saa hakea kissojen ja koirien kanssa !? Heittää naurattamasta siinä vaiheessa kun kaikki ajelevat Toyojamahalla, kuuntelevat musiikkiaan ZenPodman soittimistaan ja puhuvat SupernovaLumiaphone 9000+ IV puhelimiinsa.

Vastaa
keijjoo
keijjoo

38

Luulisi että nokialla olisi jotakin mitä hyödyntää tähän tyyliin. Mun mielestä noi sen firman internet tabut näyttää ihan samalta kuin nykypäivän puhelimet/tabut.

Vastaa
jpa00
jpa00

39

Koska täällä ei kukaan ole vielä kommentoinut sitä, MIKSI valamiehistö päätyi annettuun tuomioon, niin kerrotaan nyt sekin. Koko farssi johtui yhdestä valamiehestä, jolla sattui olemaan oma patentti, joten muut valamiehet kääntyivät tämän "asiantuntijan" puoleen päätöstä tehdessään. Tämä asiantuntija taas käytännössä patentoi TiVon kolme vuotta kyseisen laitteen julkaisun jälkeen. Joten koska tyypin oma patentti on lievästi sanottuna kyseenalainen, päätyi hän näköjään puolustamaan muita kyseenalaisia patentteja sen sijaan, että olisi kallistunut niiden oikeiden (eli Samsungin) patenttien puolelle. Prior art jätettiin siinä näppärästi samalla kokonaan huomioimatta.

http://arstechnica.com/tech-policy/2012...send-a-message/

Vastaa
Ranvier
Ranvier

40

Ja nyt kaikki Apple-fanaatikot laulavat yhteen lauluun. :) Applen tuottdeiden myynti tulee vain kasvamaan entisestään tämän myötä. Eikä mikään ihmekään. Applen "asiakkaat" ovat niin sosiaalisesti ehdollistettuja ja tämän yhteiskunnan aivopesemiä, etteivät pysty järkiperäiseen ja objektiiviseen ajatteluun, vaan antavat viedä itseään kuin pässiä narusta. :)

Vastaa
3rd_party
3rd_party

41

@34
"Eihän toi rahasumma ole samsungille se ongelma, mutta miten iso juttu tämä on Samsungin brandille ja nimelle, kun nyt on virallisesti kopioijan leima harteilla maailman suurimmalla matkapuhelinvalmistajalla"

Jos kuluttajat olisivat näin valveutuneita, ei Samsung olisi maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Samsungin kopiointi-ideologia on näkynyt sen puhelimessa jo vuosia ennen Applea, ja se on myös todettu oikeudessa ennen tätäkin. Suurimpia kuluttajaryhmiä nämä uutiset eivät vain tavoita, tai heitä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Ainoat, joissa tämä herättää (suuria) tunteita ovat Samsungin ja Applen fanit sekä tekniikka- ja patenttifriikit.

Juuri rahan kautta tätä olisi pitänyt ratkaista. Tosiasia kuitenkin on, että Applen mukaan tulo on mullistanut matkapuhelinmarkkinat, mutta Apple ei ole enää vähään aikaan ollut volyymilla mitattuna suurin mullistaja. Samsung hyppäsi Applen aallon harjalle, ja ratsasti Applen ansioilla maailman suurimmaksi. Tuon ratsastuksen tulot ovat lähestulkoon tähtitieteelliset, ja se että siitä rankaistaan langettamalla murto-osaa vastaavat sakot ei kyllä ainakaan toimi pelotteena jatkoa ajatellen.

Sakot ovat kyllä sinäänsä varmastikin linjassa Applen menetyksien kanssa, mutta voisikin kysyä olisiko oikeutta pitänyt käydä laajemmasta perspektiivistä. Nyt tarkasteltiin putkinäöllä Apple vs. Samsung -asetelmaa, ja kaikki välilliset vaikutukset jätettiin huomiotta. Kun kerran patenttiloukkaukset ovat niin vakavia, Samsung olisi pitänyt tuomita menettämään leijonan osa Galaxy-sarjan myyntituloista rikoksella hankittuna hyötynä. Kuka rahat olisi sitten saanut onkin jo aika vaikea kysymys.

Vastaa
delic
delic

42

"Samsungin osakkeen hinta laski Soulissa seitsemän prosenttia. Se on suurin päivälasku neljään vuoteen."

Vastaa
aj84
aj84

44

Jottei omaa "hieman kärkevää" ilmaisuani leimattaisi hetimiten pelkäksi riidanhakuiseksi aivopieruksi niin täsmennettäköön vielä se että en vain perusta Korealaisista. Kyse ei siis ole Samsungista yrityksenä, vaan puhtaasti Korealaisen ideologian vastaisuudesta. Ei muuta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

46

@48
Liikevaihto on vertailukohtana hölmö, paljon kiinnostavampaa olisi kuinka monta prosenttia se korvaussumma on liikevoitosta ja kuinka paljon Applen vähentyneet ja vähentyvät komponenttitilaukset tuntuvat Samsungin muiden yksiköiden tuloksessa. Mutta tällä hetkellä yksikään suurista Android valmistajista ei taida kertoa myynnistään tai kannattavuudestaan kovinkaan yksityiskohtaisesti, toisin kuin esim. Apple ja Nokia.

Tietenkin Samsungilla on vähän rahaa kassassa, ei se tuohon kaadu, eikä sitä kukaan odottanutkaan. Mutta nyt Applella on taskussaan erävoitto, jonka ansiosta sopu on taas askeleen lähempänä.

Se tulee todenäköisesti tarkoittamaan sitä, että osa patenteista ristiinlisensoidaan, että Samsung maksaa luureista korvauksen Applelle, kuten Samsung maksaa tällä hetkellä Microsoftille ja kuten Apple maksaa Nokialle, ja että Samsung ja Apple sopivat pelisäännöistä jotta suoria klooneja ei synny, kuten Apple ja Microsoft ovat tehneet. Ja sen jälkeen voidaan (näiden yritysten osalta) palata normaaliin tilaan. Motogooglen ja HTC:n kanssa varmaan vielä jatketaan hetki tiettyjen teknisten patenttien, ei mallisuojan tai designin, osalta.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

47

Tämä oikeudenkäynti ei ole tule saamaan lainvoimaa. Jo nyt on palaljastunut yhtä sun toista valamiehistön toiminnasta. Alla olevasta ilmenee mistä siellä on tosiasiallisesti ollut kyse.

Päätöksen nopeuden lisäksi hämmennystä ovat herättäneet myös valamiehistön jäsenten lausunnot oikeudenkäynnin jälkeen. Niistä käy selväksi, että valamiehet olivat rankaisemassa Samsungia, vaikka tuomarin antamissa ohjeissa sanotaan selkeästi, että korvaus pitää määrätä aiheutuneen vahingon suuruuden mukaan eikä rangaistuksena.

Groklaw, avoimien ohjelmistojen lakikysymyksiin erikoistunut nettipalvelu, esittää, että koko päätös voi mennä nurin valamiehistön huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.

Päätöksen julistamisen seurannassa tuomari havaitsi valamiehistön päätöksessä virheitä ja epäloogisuutta. Valamiehistö oli määrännyt korvauksia muun muassa sellaisista laitteista, jotka sen mielestä eivät millään tavalla rikkoneet Applen patentteja.

Valamiesten mielestä Intercept-älypuhelin ja Galaxy Tab 10.1 LTE eivät rikkoneet Applen patentteja, mutta silti Samsungille rätkäistiin niistä 2,2 miljoonan dollarin korvausmaksut. Kun virhe huomattiin, maksu jouduttiin vähentämään lopullisesta summasta.

– Millä perusteella valamiehistö päätti korvaussummista? Oliko korvauksilla minkäänlaisia tosiasioihin pohjautuvia perusteita?

Groklaw esittää, että valamiehistön tyriminen Intercept-älypuhelimen ja Galaxy Tab 10.1 LTE -taulutietokoneen suhteen asettaa kyseenalaiseksi kaikki muutkin tekemät päätökset:

SlashGear nosti esiin valamiehistön puheenjohtajan Velvin Hoganin lausunnon, jonka mukaan valamiehistö halusi määrätä korvaukset, jotka tekisivät kipeää Samsungille, mutta jotka eivät silti olisi kohtuuttomia. Hänen mukaansa valamiehet eivät halunneet pelkästään antamaan näpäytystä Samsungille. Hoganin lausunto viittaa selvästi rangaistuksen antamiseen, ei asianmukaiseen vahingonkorvaukseen.

Tuomari Lucy Koh'lla on mahdollisuus korottaa korvaukset kolminkertaisiksi, koska valamiehistön mukaan Samsung rikkoi Applen patentteja tahallaan.

Samsung on ilmoittanut hakevansa päätöksen kumoamista ja valittavansa vetoomusoikeuteen, jos ratkaisu pysyy. Päätöksen julistamisen jälkeen Samsungin osakkeen hinta laski Soulissa seitsemän prosenttia. Se on suurin päivälasku neljään vuoteen.

Apple on ilmoittanut hakevansa Samsungin tuotteita myyntikieltoon syyskuun 20. päivä alkavassa erillisessä oikeuskäsittelyssä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

48

@50
"Groklaw, avoimien ohjelmistojen lakikysymyksiin erikoistunut nettipalvelu, esittää, että koko päätös voi mennä nurin valamiehistön huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia."

Osaatko kertoa tarkemmin miten tämän Groklawin mielipide muodostuu? Näin tuollaisen postauksen etusivulla jonkun anonyymin kirjoittajan tuottamana, mutta onko siellä taustalla joku ammattilaistiimi vai ottaako saitti kirjoituksia vastaan satunnaisilta kirjoittajilta?

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

51

@51

En tiedä ketä taustalla on, mutta filtterit kaakossa noita kaikkia on syytä lukea.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

52

Jenkeissä tämä saattaa kääntyä vielä niin päin kuluttajien silmissä, että samsung on laadullisesti applen kaltainen, kun oikeudessa todettiin, että liian samanlainen.

Samsung edullisempi ja saa "mainosta" tällä tapahtumalla ja joku saattaa käydä kokeilemassa onko se samanlainen kuin iPhone.

Vastaa
hellotollo (vahvistamaton)

53

Mielestäni asia tehtiin niin, että ei ole mitään ongelmaa Samsungin kopioitu Applen, mutta Apple ja Samsung kopioi se uudelleen nyt alkanut näkyä, että Samsung olisi haastaa Applen oikeuteen. Koska Samsung on nyt vahva ja suurin mobiili-alan yritys maailmassa, joten sen pitäisi myös käyttäytyä mukaan Applen ja itke enää. Koska me kaikki nyt tiedämme, että Samsung on paras, ja Apple on vain säälittävä paska luuseri. Samsung on paras, yksinkertaisesti paras.

Vastaa
aj84
aj84

54

No niin justiinsa, tämä hoonosoimi maahanmuuttaja (luultavasti Korealainen) tästä vielä puuttuikin !? Tee minulle palvelus ja sipsuta takaisin Koreaan, etsi jostain sellainen "self destruct" nappi ja paina sitä (sellainen Korealaiset tietäen todennäköisesti jossakin on). Mustan Marskin kanssa vielä elää mutta en olisi näkeväni päivää jolloin Suomalaiset palvovat Kiinalaisia ja Korealaisia ? En tunnista tätä Suomea enään.. Aikoihin eletty

Vastaa
aj84
aj84

56

Mitkä rasistit !? Suomalaiset tarkoitat varmaan. itä-Aasian maihin suhtautuminen varauksella ei ole rasismia, vaan tervettä järjen käyttöä. Elämän kevät mitä sankareita, varmaan haukkuvat rasistiksi myös kaikki jotka eivät ihan periaatteesta vaivaudu katsomaan uutta Marski elokuvaa. Se vaan on nykyään niin hip ja pop täällä Suomessa, kun ollaan niin edelläkävijöitä ja globalisteja.. Jumalauta

Vastaa
hipster5 (vahvistamaton)

59

"Korealaiset apinat" Hyvin te vedätte, kuuluko rasismi A-uskon opinkappaleisiin. Ilmeisesti

Vastaa
aj84
aj84

61

Siis voi herran jumala se ei tee kenestäkään "rasistia" jos jotain sanoo apinaksi !? Jos Korealaiset oikeasti olisivat apinoita niin silloin voitaisiin puhua rotusyrjinnästä (mitä ne tietääkseni eivät ole). Noin helv.. huonojen kommenttien kirjoittaminen on päinvastoin rikos ihmisyyttä vastaan ja luokiteltavissa jopa henkiseksi väkivallaksi. Katkeilee verisuonet päästä kun aivot vain eivät voi käsitellä noin järjetöntä soopaa, sitä menee ihan hämilleen.

Vastaa
Bobakki (vahvistamaton)

62

Ja näistä rikkomuksista kaikki muut yritykset maailmassa sopisivat asian sovittelussa, mutta Apple toimii toisin. Toivotaan nyt iRuoka, iVesi , iValo ja iIlma patentteja ei Applelle.myönnetä..

TwitterHyödyllisyyspatentti (164)

Tämä patentti on suojannut toiminnon, jossa tuplakosketuksella saa tekstin suurennettua tai keskitettyä. Apple siis omistaa tämän, ja myös oikeuden mielestä Samsung rikkoi tätä patenttia 12 puhelinmallillaan.

Hyödyllisyyspatentti (381)

Niin sanottu kuminauhaefekti. Se syntyy rullattaessa dokumentin sivua alas, kun sivu ponnahtaa ulkopuolelta takaisin. Samsung loukkasi tätä patenttia 21 puhelinmallilla.

Hyödyllisyyspatentti (915)

iPhone tietää, koska käytät yhtä sormea ja koska kahta. Näin ruutua voi esimerkiksi zoomata sormilla. Tämänkin patentin Apple omistaa, ja Samspung loukkasi sitä 21 mallillaan.

Muotoilupatentti (087)

Apple patentoi myös iPhonensa perusmuodon. Sen muoto ja pyöristetyt kulmat kuuluvat Applelle, ja tämän ominaisuuden tuomioistuin katsoi kopioineen 12 puhelimeensa.

Muotoilupatentti (677)

iPhonen ulkomuoto: Apple on patentoinut sekä valkoisen iPhonen ulkomuodon että mustan version ulkomuodon.

Muotoilupatentti (305)

Kuvakkeiden rengasikonit käyttöliittymässä. Näitä samanlaisia pyörylöitä on 13:ssa Samsungin malleista.

Vastaa
kirkanen
kirkanen

63

@63 Pitääkö nuo patenttirikkomukset oikeasti paikkansa?

Jos pitää, niin tuo on täysin pehmeetä touhua. Tässä on kyllä hyvä esimerkki, miten patentit estävät kehityksen ja antavat monopoliaseman yritykselle. Nuokin keksinnöt ovat lähtöjään jostain teknillisen yliopiston opiskelijoiden kehittelemiä toteutuksia ideoistaan. Toivottavasti myös kuluttajatkin tajuavat millainen susi Apple on. Eipä Amerikkalaisilta voikaan odottaa mitään kehittävää.

Vastaa
delic
delic

64

@64 Pointtihan on tässä, että nimenomaan on rikottu noin montaa patenttia ja siksi tuote on liian samanlainen ja tuntuu liian samanlaiselta. Jos kyse olisi vain jostain yhdestä noista niin tuskin tuolla oikeudessa nyt oltaisiin. Ei noita kannata miettiä yksittäisenä patentteina vaan niin, että samsung on loukannut niitä kaikkia. Jolloin päästää siihen miksi siellä oikeudessa oltiin ja miksi samsung hävisi.


"Tässä on kyllä hyvä esimerkki, miten patentit estävät kehityksen"

Kopioimen on sitä kehityksen edistämistä? aijjaa...

Mun mielestä se nimenomaan edistää kehitystä, että muut joutuu miettimään erilaisia tapoja ja innovatiivisia tapoja samojen juttujen tekemiseen.

Tässä meillä on hyvä todiste, kaikki muut markkinoilla olevat käyttikset näyttää enemmän tai vähemmän IOS kopioilta ja luottavat samaan ideaan, mutta taas WP7 on nimenomaan sitä kehityksen edistämistä, ei olla lähdetty matkimaan toisia vaan selkeästi tehty sitä omaa juttua ja haettu ihan uudenlaisia ideoita ja käyttöliittymää ja nimenomaan kehitetty juttuja.

Katso vaikka tuosta etusivulta tuo uusin lumia uutinen, miten erinäköistä luuria voi tehdä, tässä toinen lumia: http://wmpoweruser.com/no-more-renders-...ks-pretty-good/

Vieläkin ihmetyttää miten kopioiminen auttaa kehitystä.

Vastaa
arivesa
arivesa

65

@65
Koska ei kannata kopioida,vaan petrata."Lievästi samankaltaisuus" ei ole patenttirikos.Ulkonäköä ei voi patentoida,vain hakea "mallisuojaa" designille.Kun tuokaan kriteeri ei täyty oikeasti,on kyseessä paniikki.Toiminnot ovat oleellisempia kuin pyöristetyt kulmat nelikulmiossa.Ja kun Samsung ei ole käyttänyt Applelle valmistamiaan ARM-patenttiin perustuvia A-5 Prosessoreita sellaisinaan,vaa tehnyt niistä ja uudemmista omat Exynos-nimiset erilaiset versiot itselleen,on vaikea perustella kopiointia.
Tietty Apple olisi voinut tehdä osansa itse,vain tehdas puuttuu.
Ja sekös näköjään hatuttaa.

Ei tuo tunnepohjainen valamiespäätös varmaankaan tule saamaan lainvoimaa,olisi väärin jos.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

66

@66
> Koska ei kannata kopioida,vaan petrata

Nimenomaan tämä askel jäi Samsungilta tiettyjen mallien osalta tekemättä.

> Ja kun Samsung ei ole käyttänyt Applelle valmistamiaan ARM-patenttiin perustuvia A-5 Prosessoreita sellaisinaan,vaa tehnyt niistä ja uudemmista omat Exynos-nimiset erilaiset versiot itselleen,on vaikea perustella kopiointia. Tietty Apple olisi voinut tehdä osansa itse,vain tehdas puuttuu.

WTF? Komponentit ja tehtaateivät liittyneet asiaan millään lailla. Käyttöliittymän ulkonäkö ja *toiminta* liittyi, kuten laitteiden ulkonäkö.

Osa oikeudessa esitetyistä todisteista vaikutti ainakin maallikon, joita valamiehistökin on, silmään varsin ilmiselviltä. Valitusasteet voivat tietenkkn päättää mitä vaan. Todennäköisimmin osapuolet pääsevät ennen sitä yhteisymmärrykseen, johon olisi pitänyt päästä aiemminkin, mutta kulttuurit selvästi törmäsivät.

> Ei tuo tunnepohjainen valamiespäätös varmaankaan tule saamaan lainvoimaa,olisi väärin jos.

Se jää nähtäväksi, mutta valamiesinstituutiota arvostetaan USA:ssa, ihan kevyesti sen yli ei kävellä. Miksi se olisi väärin ja miksi luulet valamiespäätöksen perustuneen tunteisiin? Ainakin valamiehistön puheenjohtaja vaikutti järjissään olevalta ja faktoista tietoiselta mieheltä, tuskin muutkaan sen ihmeempiä olivat, ja jos olivat niin syyttävä sormi osoittaa Samsungin lakimiehiin.

http://www.bloomberg.com/video/apple-ju...Fg7xrWa5Wg.html

Vastaa
arivesa
arivesa

67

@67
Tuttua naapurinpoikaa,jo vainaata,ovat vinosilmät varmasti kopioineet.Rangaistus niille,vaikkei semmoiseen ollut edes valtuuksia.Sekä sakkoja muutama miljoonaa laitteista,jotka eivät edes täyttäneet syytteen kriteerejä!

Etkö todella älyä valamiehistön tunnepohjaista kritiikittömyyttä?
Jos tämä trial olisi käyty vaikkapa Lontoossa,tai muussa neutraalissa osoitteessa,olisi verdict ollut aivan muu.
Applella ei ole oikeita eväitä,vain kotikenttäetu.
Siksi kaatunee vetoomuksessa.Eikä lopulta päädy maksuun.

USA:lla,tai sen kansalaisilla(jury)on vielä opitavaa oikeudesta.
Ei kiva ei riitä perusteeksi,jatkossa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

68

@68
> Etkö todella älyä valamiehistön tunnepohjaista kritiikittömyyttä?

Mikään näkemäni ei viittaa tuollaiseen, osannet antaa jotain perusteita? Varmasti tunteillakin on osansa pelissä, mutta samaa yritti toinenkin puoli uhkaamalla kilpailun katoamisella, kuluttajan häviöllä ja höpöttämällä pyöreäkulmaisista suorakulmioista.

Kuten sanottua osa Applen todisteista oli erittäin vakuuttavia ns. "savuava ase", samaa ovat valamiehet kertoneet haastatteluissa. Esimerkkeinä Samsungin sisäinen kirjeenvaihto designinsa tilasta, 150 sivuinen dokumentti, jossa kerrottiin mitä kopioidaan ja Googlen puuttuminen asiaan.

> Jos tämä trial olisi käyty vaikkapa Lontoossa,tai muussa neutraalissa osoitteessa,olisi verdict ollut aivan muu.

Toisessa osoitteessa on myös toinen laki ja toiset patentit. Toki päätös voisi olla aivan muu.

> USA:lla,tai sen kansalaisilla(jury)on vielä opitavaa oikeudesta.

Eiköhän jutun korealaistaustainen tuomari ja miljoonapalkitut lakimiehet ole pitäneet homman paikallisten lakien mukaisina.

> Ei kiva ei riitä perusteeksi,jatkossa.

Seurasin oikeudenkäynnin uutisointia aika tiiviisti, tuollaista argumenttia en muista esitetyn kummaltakaan puolelta.

Vastaa
robsku
robsku

69

Ottamatta (tässä kommentissa) kantaa design patentteihin haluaisin sanoa että nuo UI-patentit (eli "hyödyllisyyspatentit", jeesus mikä sana) ovat naurettavuuden huippua, juuri sitä mikä softapatenteissa pahiten mättää ja sellaista jota ei koskaan olisi patentointikelvolliseksi hyväksyä - etenkin esim. "pinch to zoom" patentti, jossa ei ole mitään innovatiivista ja kaikki muu paitsi sormi ele jota käytetään zoomaukseen on itsestäänselvyyttä.
Täysin naurettavaa siis, samaa tasoa kuin tuplaklikkausten, yms. patentoinnit (paitsi että tuplaklikkauksessa on alunperin ollut enemmän innovatiota takana).

@aj84
"huonojen kommenttien kirjoittaminen on päinvastoin rikos ihmisyyttä vastaan ja luokiteltavissa jopa henkiseksi väkivallaksi. Katkeilee verisuonet päästä kun aivot vain eivät voi käsitellä noin järjetöntä soopaa, sitä menee ihan hämilleen."

Niin, etkö siis jo lopettaisi!?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja