Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Samsungin Galaxy S III on yhtiön nopeiten myynyt malli ikinä

13
Teemu Laitila

Samsungin Galaxy S III on yhtiön nopeiten myynyt malli ikinä
Galaxy-sarjallaan Android-valmistajien kärkeen noussut Samsung on myynyt sarjan uusinta mallia Galaxy S III:a jo 20 miljoonaa kappaletta, yhtiöstä kerrotaan. Uusimman Galaxy-puhelimen menestys päihittää moninkertaisesti sen edeltäjät.

Galaxy S III:n 20 miljoonan myyntimäärä saavutettiin vain 100 päivässä, kun sen edeltäjä Galaxy S II saavutti samat lukemat kymmenessä kuukaudessa eli noin kolme kertaa hitaammin. Alkuperäisellä Galaxy-mallilla kului 20 miljoonan saavuttamiseen 17 kuukautta.
Samsung on ensimmäistä kertaa julkaissut myös puhelimen alueellisia myyntimääriä. Kokonaismäärästä runsas neljäsosa eli kuusi miljoonaa on myyyty Euroopan alueella, neljä ja puoli miljoonaa yleisesti Aasiassa sekä kaksi ja puoli miljoonaa Samsungin kotimaassa Etelä-Koreassa sekä neljä ja puoli miljonaa Pohjois-Amerikassa.

Nykyisellä 200 000 myydyn kappaleen päivätahdilla Galaxy S III saavuttaa edeltäjiensä myyntimäärät jo lähiaikoina. Alkuperäistä Galaxy-mallia on myyty maailmanlaajuisesti yhteensä 24 miljoonaa kappaletta ja Galaxy S II on yltänyt jo 28 miljoonan kokonaismyyntiin.

Kommentit (13)

mionlimuse (vahvistamaton)

5

@3

Ja mitenkähän eiliset Nokian Lumia -julkistukset liittyivät Androidiin?
200 000 SGS III:sta päivässä, se tekee 7 miljoonaa 35 päivässä - pelkästään yhtä mallia.
Vieläkö Elopille maistuu Jelly Beanit?

Vastaa
andresantos7
andresantos7

6

@4 epäilen vahvasti molempia väittämiä. Note2 ei yllä mitenkään GS3:n lukemiin, ei ole tarpeeksi käytännöllinen isolla näytöllä normaalille käyttäjälle. Ja Nokia myi toisen kvartaalin aikana yhteensä 2m äly puhelinta niin eipähän taida Lumia 920 päästä ihan noin isoihin lukemiin.Note2 todennäköisesti hakkaa Lumia920:n mennen tullen.

Mitkäs on muutes vastaavat Applen älypuhelimien myyntilukemat?

Vastaa
temple69
temple69

8

@7: piähän nokia fanboy mölyt mahassas. itselleni ei ainakaan ole. ei mahda olla häävi kamera kerta nokian piti feikata esittelyn kuvat ja videot. ''taitaa olla liian kova pala nöykiä faneille tämä lumia 920 kameran esittelyn huijauksen paljastuminen.'' siinä on menestys kaukana.

pakko myöntää, julkistustilaisuutta katsoessani jäi suu auki kameran esittelyn jälkeen. ''shut up and take mymoney'' mutta kaikki oliki feikattu. meni usko koko puhelimeen, koko firmaan :/

Vastaa
kirkanen
kirkanen

9

@7
Epäilyttävän oloinen video. Taitaa olla pidempi valotusaika, kun en ole edes törmännyt sellaiseen järjestelmäkameraan, jolla voisi ottaa normaali kuvauksella yhtä hyviä ja kirkkaita kuvia. Upea ominaisuus, mutta käyttöjärjestelmäksi toivoisin Androidia. Nokian puhelin on mielestäni ruman näköinen palikka. Kaiken lisäksi Microsoftin tuotteet olen aikoja sitten jättänyt pois.

Kuitenkin upea saavutus Samsungilta ja olen monesti lukenut haukkumisia tuon SGS3 muotoilusta/ulkonäöstä. Itse pidän siitä todella paljon, jotenkin kehittynyt ja pehmeä muotoilu. Haluaisin ehdottomasti kyseisen puhelimen ja olen käynyt liikkeessäkin ihastelemassa sitä, mutta täytyy odottaa hinnan laskemista.

Vastaa
masa00
masa00

10

sgs3 on ihan susi, 2 kertaa käynyt jo huollossa piirikortin vaihdossa ja valkoinen versio on maalattu jollain vesivärillä kun tuntuu musta pilkistävän joka nurkassa 2 kk käytön jälkeen

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja